Sokerillinen helmikuu
Alkuvuodesta päätettiin yhden kaverin kanssa, että ruvetaan kuukauden sokerittomalle.
Olen syönyt koko elämäni tosi paljon karkkia, leivonnaisia ja muita sokeriherkkuja. Minulla on syömishäiriötausta. Olen ahminut oksentamatta (sitä kesti vuosia ja ajattelin vain ruokaa, se oli tosi kamalaa). Sairauteni on ollut tuskallista ja vaikka koen parantuneeni siitä, tulee minulla aika usein ylilyöntejä. Olen se kaveri, jolta kaverit piilottaa herkut kun tulen kylään. Syön lasten karkkivarastot. Kerran söin jopa ystäväni hasmterin suklaat! Tunnen jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, että herkuttelen päivittäin. Vuodessa on ehkä kaksi päivää, jolloin en syö karkkia tms.
Sovittuamme tuosta herkuttomasta kuukaudesta aloin miettimään asiaa. Tulin siihen tulokseen, että en halua olla syömättä herkkuja yhtä kuukautta. Mietin, miksi olisin ilman herkkuja kun päivittäinen herkkuhetki (tai hetket) saa oloni niin onnelliseksi! Ainoa vastaus minkä keksin, oli se, että pelkään lihomista. Olen pelännyt koko elämäni lihomista ja tämän vuoksi tuominnut itseäni päivittäin. Kymmenen vuoden aikana on kyllä tullut melkein 10kg lisää. Niin käy kun tulee ikää (aineenvaihdunta hidastuu) ja kun urheilee (lihakset kasvavat ja painavat). Ymmärsin, että vaikka olen pyrkinyt jo vuosia kehopositiiviseen ajatteluun ja arvostan kaikkien muiden kehoja, en hyväksykään sitä tosiasiaa, että omakin kehoni vanhenee ja muuttuu. Takaraivossani joku muistuttaa minua jatkuvasti siitä, miten paljon hoikempi olisinkaan jos en herkuttelisi ja muka onnellisempi ja plaaplaa. Minutkin on aivopesty siihen, että lihavuus on pahaa. Olen ymmärtänyt, että rakastan herkkuja ja kunhan pystyn pitämään päivittäiset annokseni ns. kohtuudessa, tulen niitä varmaan lopunikääni syömäänkin. Tämän takia minun on ennenkaikkea hyväksyttävä kehoni sellaisena millainen se on. Ja tämä on se syy, miksi päätin sittenkin viettää sokerillisen helmikuun. Siinä on yksi sääntö: herkuttele päivittäin. Vaikka mikään ei periaatteessa ole muuttunut (herkuttelinhan tammikuussakin päivittäin) on jokin napsahtanut päässäni eri ajatusraiteille. Nyt se on hyväksyttävää! Ja juuri tällä ajatusmallilla haluan jatkaa helmikuunkin jälkeen. Nyt on taas saatu vaimennettua yhtä vaativaa ja tuomitsevaa ääntä päästäni! Ja kun masu kasvaa, pitää ostaa uudet housut ja heittää liian pienet menemään: sellainen on todellista onnellisuutta. (Hei minua pienemmät kaverini, olisi muutamat upeet korkeavyötäröiset pillifarkut tarjolla!)
Tänään leivoin Runoja ja leivontaa fitnessin tilalle- reseptizinestä Sitruuna-rosmariinikakun (vaihdoin vaan vehnäjauhot gluteenittomiin). Super hyvää! Syötiin kaverin kanssa se kokonaan kaksin!
Lue myös:
