”Etkö voi tehdä jotain muuta?”

Tämän kysymyksen fysiatri esitti minulle alkukesästä tutkittuaan niskani ja ranteeni kiputiloja. Hän pamautti sellaiset ”faktat” kehostani pöytään, että itkin seuraavan viikon. Todellakin ajattelin, että nyt minulta on viety urheilun lisäksi myös työni. Rauhoituttuani ja kehoani kuunneltuani tulin siihen tulokseen, ettei fysiatrilla ollut näyttöä siitä, mikä niskassani on aiheuttanut vittumaista kipua jo puolitoista vuotta. Magneettikuvissa ei näkynyt mitään, mutta kysyttäni mikä minulla on? Hän kertoi tietävänsä: pahat kulumat ja ranteeseen muodostumassa rannekanava-ahtauma. Kuulemma en pystyisi tekemään työtäni enää kauaa. Sain silti lähetteen fysioterapeutille, joka opastaisi taas jotkut uudet kuntouttavat jumppaohjeet niskalle sekä ohjeen käyttää rannelastaa öisin. Viimeisten vuosien aikana luottamus fysioterapeutteihin on mennyt. Olen aina noudatanut jumppaohjeita ja lopulta mennyt todella huonoon kuntoon (”oho, no nämä eivät tainneetkaan sopia selkääsi”) tai mitään ei vain ole tapahtunut jumpattuani kolme kuukautta 6 kertaa päivässä (”no jatka vaan näitä, ei näistä haittaakaan ole ja varataas taas uus aika!”)!!! 

Kuukautta aiemmin minulle tehtiin hermoratatutkimus, koska sormissani kihelmöi ja piirtäessä tuntui, ettei voimaa ole. Kynä meinasi pudota. Tutkimuksesta ei tullut ilmi mitään omituista ja toisaalta se ärsytti, kun taaskaan mitään ei selvinnyt. Silti tämä fysiatri ajatteli kertoa minulle nämä aikaisemmasta kokemuksesta temmatut uutiset, yhtään ajattelematta, miltä ne lauseet minusta tuntuisivat. Otin ne lopullisina totuuksina. Että tämäkin! Pyöräilin sairaalasta kotiin hysteerisesti itkien, enkä ymmärtänyt miten tästäkin selviäisin? Olin juuri hyväksynyt selkäni tilanteen, eikä sekään ole ollut helppoa. 

Mutta nyt jotakin on tapahtunut. Voin vähän paremmin. Ihan aluksi päätin, että teen töitä niin kauan kuin pystyn. Sitten kalevalainen jäsenkorjaajaystäväni loi vähän toivoa kertomalla, että sormien puutuneisuus johtuu usein kireistä niskan lihaksista. Ja todella kireät ne ovat. Olen myös alkanut saamaan akupunktiota kahdesti viikossa. Selkä on parempi kuin kymmeneen kuukauteen. Päätä kyllä särkee ihan liikaa, mutta uskon, että tämäkin putki taas loppuu pian. Ja hierojalla pitää alkaa käymään. Nyt pystyn piirtämään päivässä kaksi tuntia niin ettei jokainen sekuntti ole tuskaa.

elokuu16_0.jpg

Mutta enkö voisi tehdä jotakin muuta? Olen ollut vihainen tästä kysymyksestä, mutta myös itse miettynyt asiaa. Miksi piirrän seinän kokoisia puuväritöitä kun tällä tahdilla vuodessa valmistuu 1-2. Maalaaminen olisi keholleni ystävällisempää: siveltimellä ei tarvitse painaa niinkuin puuvärikynällä, jolloin ranne ja niska eivät olisi niin voimakkaan rasituksen alla. Ei tarvitsisi tehdä kuntouttavia harjoituksia jokaisena hetkenä. Maalaaminen on myös 15 kertaa nopeampaa. Harmittaa vaan, että itse kokee suuret piirrokset kiinnostavimpina kuin maalaukset. Eikä juuri tajuttuaan mikä se oma juttu tekemisessä on tekis mieli opetella taas ns. uutta tekniikkaa. Saada maalaamiseen samaa varmuutta kuin piirtämiseen. 

Yllä olevaa kuvaa oon piirtänyt joku 70 tuntia, samassa ajassa tein vuosi sitten ainakin kaikki nämä (maalaamisen lisäksi palojen leikkaamiset ja pohjustamiset). pystyi tekemään paljon kauemmin kuin kaksi tuntia päivässä. Ei taas mitään järkee tässä omassa toiminnassa! 

ketutinstaan.jpg

img_6960.jpg

img_6888.jpg

img_6878.jpg

joutsenintaan.jpg

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ

Ajatuksia vaatteiden ostolakossa

Moro.

Täällä ollaan oltu jo yli kaks kk, siis yhteensä vuoden kestävässä vaatteiden ja asusteiden ostolakossa! Ajattelin kertoa mitä olen ajatellut, miten on mennyt ja miltä on tuntunut, entä onko mikään muuttunut? 

Ihan heti projektin alussa rupesin kohtelemaan vaatteitani paremmin. Lempivaatteet riisuin kotona heti pois ja laitoin päälle jotkut kulahtaneet olovaatteet. Mietin, että kun nyt ei tosiaan voi ostaa mitään uutta eikä käytettyä, on pidettävä huoli ettei kivoimmat kulu liikaa. Minulla on myös ollut tapana heitellä vaatteita kasoihin tuoleille ja lattioille, mutta projektin alkaessa olen asetellut ne ilmavasti ovien tms päälle. Hajuherkkänä ihmisenä tunkkaset vaatteet ei vaan sovi kuvioon. Muutenkin haluan pestä vaatteitani mahdollisimman harvoin, koska nykylaatu vaatteissa ei vaan kestä kauheasti pesuja. Jos siis vaatteessa ei oo jotain törkeetä ketsuppitahraa rinnuksilla tai kainalot hienhajusina, saatan pitää samoja vaatteita koko viikon. Inhoan sitä hetkeä aamuisin kun pitää miettiä päivän vaatteet. Kun homma on hoidettu, on pyrkimys pysyä puhtaana niin, ettei sitä valitsemista tarvi tehdä liian usein.

Olen huomannut, että tyylini on aika pelkistetty ja klassinen. Tunnistan, että sellainen on nyt muodissakin. Vaikka kuinka kuvittelisi omaavansa tyylin, johon ei mitkään virtaukset vaikuta, on sitä vaan aina tämän hetken ihminen ja tahtomattaankin se vaikuttaa. Eikä se minua haittaa, kunhan en huku vaatteisiin, enkä tee virheostoksia. Tämän hetken lempivaatteeni on musta lyhyt trikoomekko (omistan kaksi) sekä mustat legginssit. Mistään ei kiristä, on huomaamaton ja saman asun kanssa voi kieriskellä nurmikolla tai osallistua juhliin. Pidän sellaisista vaatteista, jotka taipuvat juhlaan ja arkeen, eivät kiristä mistään, eivät hajoa helpolla ja tuntuvat hyviltä päällä. Joskus tätä asua voi piristää värikkäällä paidalla tai legginsseillä. Korvakoruni ovat joko vaaleansiniset tai kultaiset napit. Paljon muita ei korvissani ole näkynyt yli vuoteen. 

Olen jo nyt tajunnut, millaisia vaatteitani kaappiini kaipaan. Vähän ärsyttää kun sen tietää ja esim sellaisia tietyn mallisia hihattomia paitoja on vain yksi. Koko ajan ei kuitenkaan voi pitää samaa kun se on välillä pesussa. Unelma olisi sellainen, että lempivaatetta olisi aina kaksi kappaletta. Muutaman kerran on ostokielto kirpaissut, ehkä pahiten kun Nokian Neulomon uutuudet tulivat myyntiin. Mustaa, suomalaista ja ekologista. Mutta järkeilin oloni helpommaksi luottamalla siihen, että neulomo jatkaa vielä pitkään toimintaansa ja myy samaa mallistoa vielä kesällä 2017. Muuten en ole vaatekaupoissa käynytkään. Ei tule enää kulutettua aikaa niissä. Tunnustan kyllä kaipaavani sitä ja unelmoin vaatevaihtelusta.

Projekti on saanut minut käyttämään kaapistani myös sellaisia vaatteita, joihin en ole koskenut vuosiin. Tällä hetkellä ainoa ”vaatekauppa”, josta saan jotakin ottaa on oma vaatekaappini. Sieltä on vaan sitten löydettävä se vaihtelu. Muutamat vaatteet ovatkin olleet kivoja kun olen laittanut ne päälleni ja olen yhdistellyt vaatteita uusilla tavoilla. Joitakin olen leikellyt ja tuunaillut. Hame, joka piti heittää pois olikin täydellinen päälläni. Ehkä olen ollut ahdistunut ja huonolla tuulella sitä viimeksi käyttäessäni ja nyt osasinkin suhtautua siihen kivana vaatteena, enkä heijastanut siihen enää negatiivisia tunteitani. Tunnistatteko seuraavan tunteen kun ostaa uuden vaatteen? Uusi vaate päällä on hyvä olo. Näyttää hyvältä ja on iloinen, ajattelee: ”nyt en tarvi enää uusia vaatteita”. Sitten viikon kuluttua se vaate onkin ihan yhtä huono kuin ne vanhatkin ja ostaa taas uuden. Varmasti tuttu tunne kaikille. Ja ne omat vaatteet näyttää aina toisen päällä paremmilta. En vaan enää jaksa tuota kehää. Muutenkin elämässäni olen lähiaikoina keskittynyt henkiseen hyvään oloon ja miettinyt mistä huonot oloni oikein johtuvat? Mitä voin tehdä ajatuksissani, pääni sisällä, että olo helpottuu? Nykyään vaatteet eivät merkitse niin paljoa eikä niiden suhteen kaipaile paljonkaan vaihtelua.

Muutaman kerran olen huomannut miettiväni että ”pitäskö ostaa salaa”. Mutta siis mitä helvettiä! Salaa itseltänikö?

Tässä tällainen kiva kuva, koska en osaa kirjoittaa mitään ilman kuvaa. Mutta suosittelen! Sekä ostolakkoa että kävelyä metsässä hyvän tyypin kanssa!

dsc_0017-2.jpg

 

 

 

 

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Trendit