Suru & Viha

Aluksi kielsin, tai en ainakaan uskonut, etteikö terveydentilani paranisi. Tunsin itseni voittamattomaksi mitä tulee työhön ja liikkumiseen. Ajattelin pääseväni molemmissa huipulle, koska rakastin molempia. Puoli vuotta sitten joutuessani selkäni takia sairaalaan olen pikkuhiljaa alkanut myöntämään, etten ehkä koskaan enää ole kivuton. En ehkä koskaan pysty nyrkkeilemään, juoksemaan tai tanssimaan nykytanssia. Tämä voi olla viimeinen suuri puuvärityöni tai ehkä en saa sitä edes valmiiksi. Tänään on ollut hyvä päivä (päätä ei ole särkenyt) mutta tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat poskillani. Koko alkuvuoden olen ollut äärettömän surullinen joutuessani luopumaan terveyteni menetyksen myötä niin paljosta. Ulkopuolisen on helppo sanoa:  nauti siitä mitä voit tehdä. Tajuamatta kuitenkaan, että sellaisen sanomisen koen vähätteleväksi ja satuttavaksi. Ehkä matkustaessa tuhansien kilometrien päähän maapallosta minun ongelmani näyttävät hyvin mitättömiltä. Mutta tässä kehossa ja omassa elämässäni ne ovat kuolemia.

Minun identiteettini rakentuu vahvasti työni ympärille. Jos en pystyisi tekemään kuvia olisin täysi nolla. Eikä tähän auta tieto siitä, että oikeasti en olisi ja löydän muutakin annettavaa. Jos menetän työkykyni en tiedä mitä helvettiä sitten teen? Olin niin pitkään täysin eksynyt ja sitten taide tuli ja pelasti minut ja vihdoinkin sain loistaa jossakin. Jos se viedään minulta, viedään kaikki. Eniten vituttaa, että sairaalajakson jälkeen minut lähetettiin kotiin lääkkeiden kanssa. Sairaalassa kukaan ei kertonut miten minä kuntoutan itseäni? Siellä sain vaatimalla jonkun turhan fysioterapeutin luokseni- hän kertoi kuinka vahvistan syviä vatsalihaksiani. Tätähän en vielä tiennytkään! Olen käyttänyt rahani etsiessäni ihmistä joka auttaisi, mutta kukaan ei auta. Tilani on myös huonontunut. Arjen asiat eivät onnistu.

Sanoin parhaalle ystävälleni, ettei kertoisi minulle urheilusuorituksistaan, koska tunnen niin suurta kateutta, suorastaan vihaa. En kestä kun toinen ystävä lähettää viestin jossa kertoo, kuinka nyrkkeily vei taas kaiken ahdistuksen pois. S_____ aloitti kuntosalilla käynnin ja treenaa puolimaratooniin. Tiedän, etten voi kieltää muita puhumasta ja välittämästä liikunnan iloaa. Mutta annan itselleni luvan nyt tuntea tätä vihaakin. Koska seuraavaksi tulee hyväksyntä. Tuleehan?

sannipiirtaa.jpg

 

 

Suhteet Oma elämä Terveys Työ

Teen sitä mitä mun pitääkin

”Uusi” työhuone alkaa olemaan valmis. Muutama viikko sitten ystävät rakensivat minulle piirustusseinän. En enää jaksa olla nolona siitä, kun joudun pyytämään kaikkeen fyysisempään muilta apua. En pysty enää vaikuttamaan fyysiseen tilaani ja ilman muiden apua eivät asiat etene koskaan. Muutamaa kuukautta aikaisemmin ystävät maalasivat tilani valkoiseksi. Huoneen ilme muuttui uskomattomasti kun musta katto peitettiin. Samalla rakentui teoksille säilytyshylly. Tätä parempaa työtilaa ei ole!

Tänään aloitin suuren piirustuksen työstämisen. Siitä on jo kohta kaksi vuotta kun sain edellisen valmiiksi. Silloin mietin, että en enää koskaan tee näitä! Olin ihan ylityöllistetty, burn-outin ovella ja päätä särki. Nyt tilanteeni on siinä mielessä parempi, että en huku töihin. Päätin silloin, etten aio tappaa itseäni työnteolla. Fyysinen kuntoni on kyllä huomattavasti huonompi. Ei ole yhtään normaalista poikkeavaa jos päätäni särkee kaksi viikkoa putkeen. Selkä on kokojan tosi kipeä ja niskassa jokin ihana vamma jota tutkitaan. En varmasti helpota niskani tilannetta värittämällä puuvärillä monen metrin paperia. Olen kuitenkin miettinyt, että työnteko ja siitä syntyvä ilo voittaa! 

Sain heijastettua kuvan paperille ja piirsin suurimmat linjat.

dsc_0034-2.jpg

Muutama kuukausi sitten kuulin uusista puuvärikynistä, Caran d’Ache Luminance, joita mainostettiin pehmeällä piirustustuntumalla ja valonkestolla. Odottelin niitä taidetarvikeliikkeeseen ja eilen kävin ostamassa muutaman kokeeksi. Hintaa on yli kaksi kertaa enemmän kuin käyttämilläni puuväreillä Derwent Artists (jotka ovat myös taiteilijalaatuiset). No! Onneksi en ostanut 40 kpl laatikkoa, koska piirtäminen ei ole yhtään erkonomisempaa. Kynä vaan kuluu nopeammin. Ärsyttää tällaiset kusetuskynät! 

dsc_0035.jpg

Värittäessäni polvillani tai risti-istunnassa maassa, huomaan, kuinka paskassa kunnossa olen. Ei se aikaisemminkaan mitään herkkua ole ollut. Onneksi asentoa pystyy vaihtamaan vaihtamalla työstettävää kohtaa. Helppoa tämä ei tule olemaan. Seistessä värittäminen on ihan ok ja yritän tehdä kevyesti niin, että teen sitten vaikka viisi värikerrosta päällekkäin. Se vie aikaa, mutta lopputuloskin on varmasti hienompi. Eikä tässä onneksi ole mikään kiire. Haluan keskittyä nyt vähintään puolitoista vuotta työskentelyyn ja esittää uudet teokset aikaisintaan kesällä 2017. 

dsc_0037.jpg

Vaikka olenkin piirtänyt koko alkuvuoden uusia teoksia ja ollut niistä tosi onnellinen, tuntuu silti vasta tämän ison paperin äärellä siltä ,että nyt teen just sitä mitä mun pitääkin! Suuren paperin värittäminen pienellä puuvärillä muistuttaa myös tosi paljon maalaamista, on hienoa kun kaksi tekniikka sekoittuvat: piirtämiseni itsevarmuus ja maalauksen yllätyksellisyys ja kerroksellisuus. Tosi hieno juttu!

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ