Viikko 3 (sairaalaruoka- ja tyyli)

Meditaatio-ohjelmani kolmas viikko keskittyi kipuihin. Jouduin sairaalaan MAAILMAN HIRVEIMPIEN selkäkipujen (säteilevät hermokipuna jalkaan) vuoksi. Valvottuani,kiduttuani ja käveltyäni kolme yötä, en  enää jaksanut. Nyt olen ollut täällä osastolla 6 yötä. Varmaan  huomenna pääsen kotiin. Terve en vielä ole viikkoihin, mutta kipu on  sentään saatu lääkkein siedettävälle tasolle. Tänään tajusin, että sairaalan  aulassahan on tietokone ja tulin tähän kirjoittamaan. Ainoo vaan, että lilyn sivuilla ei näkynyt kirjautumiskohtaa  (ikivanha pc) ja nyt kirjoitan tätä sähköpostiini ja toivon, että osaan  kopioida tän kännykällä blogiin. Tuntuu, että olen selviytynyt tästä  olemisesta täällä paremmin kahden meditaatioviikkoni ansiosta- Osaan  olla rauhallisemmin tylsistyneenä, enkä vatvo ikäviä asioita (kuin vähän). Ensimmäistä kertaa jaksan esitellä kaikki viikkoni asut. Tässä: img_20151027_133520.jpg Olen lukenut paljon lehtiä ja yhdessä  oli juttua vaatteiden kertakäyttökulttuurista. Olisi niin  hyvä, että kaikki pukeutuisivat aina samanlailla niin ei  tarvitsi kokoajan ostella eikä tulisi mitään tyylikkyys paineita. mä  olisin kyllä sellaiseen valmis kun vituttaa niin paljon orjatehtaat.  Ehkä kuitenkin valitsisin yhdeksi  vaatteeksi esimerkiksi mustan  mekon ja villapaidan. Joo, katsoin  televisiosta myös Armanin ristiretkeä ja siinä vierailtiin  yhdessä tehtaassa. Täällä illan  kohokohta onkin mummukämppikseni  kanssa television katselu!  Ainoa hyvä asia tässä kivussa oli se, että siirsin oikean surunaiheeni viikoksi syrjään. Nyt kun kipu on  siedettävää, muistan taas ikävän jota elämässäni tunnen. Kai sitäkin  tulisi vähän käsitellä eikä vain vältellä vatvomista. Joskus on  hankalaa tietää, missä kulkee terveen surutyön ja liiallisen miettimisen raja.  Päiväkirjaakin olen vähän kirjoittanut. Se ja hetkessä oleminen  auttaa. Minä sentään olen vielä suht  nuori ja kuntoutumiseni on  mahdollista. Pääsen vielä juoksemaan  metsään. Mummobestiksen selkäkivut  vain pahenevat.  Kohta on taas ruoka-aika. Annokset  ovat liian pieniä ja niissä on harvoin kasvissyöjälle proteiinia.  Toisina päivinä on ollut soijanakkia ja soijarouhetta, mutta tosi  vähissä määrin. Parina päivänä olen tärissyt nälästä ja tänään  uskalsin pyytää ensimmäisen kerran kaksinkertaisen aamupalan.  Silti jäi nälkä 🙁 kun ei siinä ollut mitään (kaurapuuroa ja  ruisleipää, eikä ees päällisiä leipään!). Tässä kuvat syömistäni  ruoista. Parannusta sairaalaruoissakin on varmasti  tapahtunut, mutta ei tarpeeksi. Ihan 

parasta palata huomenna suuriin  ravinnerikkaisiin HERKUllisiin annoksiin.

DSC_0042.JPG

DSC_0038.JPG

DSC_0037.JPG

DSC_0051.JPG

DSC_0050.JPG

DSC_0047.JPG

DSC_0045.JPG

DSC_0044.JPG

dsc_0036_0.jpg

Mutta parasta kotiinpaluussa on kuitenkin Katjan, Tiinan ja Filemonin näkeminen! 

(jostain syystä tää nyt ainakin mulle näkyy ilman kappalejakoja, mutta en jaksa enää yrittää korjata)

Muoti Ruoka ja juoma Oma elämä Päivän tyyli

Viikko 2

Kaksi viikkoa sitten maanantaina aloitin kahdeksan viikon meditaatio-ohjelman. Kyseessä on hyväksyvään, tietoiseen läsnäoloon perustuva kognitiivinen masennushoito-ohjelma. Sen voi tehdä kuka vain tämän kirjan ja cd:n avulla. Oikeastaan suosittelen sitä ns. terveillekin ihmisille. Täällä viikko 1.

Toisella viikolla 30 minuutin kehomeditaation lisäksi tuli tehdä päivittäin 10 minuutin tietoinen läsnäolo hengityksessä. Lisäksi piti koettaa tulla tietoiseksi yhdestä miellyttävästä tapahtumasta päivässä juuri silloin kun se tapahtuu. Piti kirjoittaa muistiin, mikä tuo kokemus oli, olinko todella tietoinen siitä silloin kun se tapahtui, miltä kehoni tuntui, mitä ajatuksia ja tunteita koin silloin? Pyrin myös keskittymään hampaiden harjauksen lisäksi portaiden kävelyyn. 

Tämä viikko on ollut haastava, koska tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkoi kamala selkäkipu, joka säteili oikeeseen jalkaan hermokipuna. Olen joutunut kaksi kertaa Acutaan eivätkä kivut tunnu hellittävän. Yöt ovat ollet katkonaisia, koska missää asennossa ei pysty olemaan ja lähinnä olen joutunut kävelemään öisinkin. Kummasti kävely helpottaa joskus. Silti olen pystynyt meditoimaan kaikkina, paitsi yhtenä päivänä, jolloin en vaan kivultani pystynyt. Olen tehnyt kehomeditaation makaamisen sijaan kävellen edestakaisin huonetta. Portaisiin ja hampaiden harjaamiseen unohdan usein keskittyä. Kuljen kuitenkin päivässä kotini portaat monia kymmeniä kertoja ja niistä kaikista ehkä kahtena keskityn siihen tekemiseen. Kipu pitää aika hyvin kiinni kivussa ja huomaankin vielä olevani meditaation alkutaipaleella, koska luovutan kaiken tilan kivulle. Kaikista hankalimpia ovat olleet tietoiset miellyttävät tapahtumat. Usein on käynyt niin, että vasta miellyttävän tapahtuman jälkeen olen alkanut miettimään, että olipas paras aamukahvihetki, mutta siinä hetkessä en ole pysähtynyt miettimään asiaa. Illalla löytää päivästään monia miellyttäviä tapahtumia, mutta ne ovat jo menneet ohi. Ehkä kerran illalla kävellessäni bussipysäkiltä kotiin tajusin olevani tosi onnellinen: kohta kotona koirien luona ja pääsee nukkumaan ihanaa! Eli tässä tehtävässä en vain ole onnistunut niin hyvin mitä voisi eikä se pakottamallakaan onnistu. Varmaan tulee tulevinakin viikkoina pitää tämä mielessä jos saisi itsensä kiinni tietoisesti hyvästä hetkestä.

Tämä kipu ja kotona makaaminen/seisominen (töiden kasaantuminen ja pelko ettei parannukaan) on ollut haastavaa. Kuitenkin tuntuu siltä, että meditaatio on auttanut sen kestämisessä. En ole kertaakaan joutunut kauhean masennuksen valtaan. En oikeastaan edes ajattele tekemättömiä töitä, koska en nyt vaan mahda asialle mitään. En siis vatvo asioita liikaa ja se on jo iso edistys!

Tällä viikolla äiti ja ystävät ovat auttaneet tosi paljon. Aina joku soittaa, tulee käymään, vie koirat ulos, nostaa lattialta tavaran, pukee mulle kengät tai lähettää ihanan kuvan. Parasta huomata ettei todellakaan ole yksin eikä yhtään yksinäinen!

img-20151021-wa0000.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään