Paluu töihin

Palasin jokin aika sitten työhuoneelle. Yhtäkkiä innostuinkin uudesta teoksesta ja jo seuraavana päivänä ostin maalauskangasta 10 metrin rullan. Oli päästävä hommiin heti! Olin miettinyt useiden kuukausien ajan, millä tavoin toteuttaisin kaksi suurta teosta, jotka tulisivat osaksi uutta teossarjaani. Tarkoituksenani on tehdä muotokuvat itsestäni ja siskostani. Alkuvuoden maalasin kolmiuletteisia pieniä akryylimaalauksia, joissa esiinnyn lapsena siskoni kanssa. Muotokuvissa esittäisin meidät aikuisina, sellaisina mitä olemme nyt. Aluksi tarkoituksenani oli piirtää puuväreillä, mutta miettiessäni asiaa myönsin lopulta, etten ole fyysisesti siinä kunnossa. Kesän aikana tuli monenlaisia uusia ideoita, mutta lopulta innostuin kaikkein eniten suuren kankaan maalaamisesta. Maalaaminen ei myöskään ole niin raskasta niskalle ja kädelle.

En halunnut pingottaa kangasta kiilapuihin, koska haluan säilyttää teoksiani pienessä tilassa sekä käyttää teoskuljetuksiin pikkuautoa. Mietin tosi paljon tällaisia käytännönasioita. Jos joku  teoksen ostaa, onnistuu sen pingottaminen myöhemminkin!

Niittasin pohjustetun puuvillakankaan työhuoneeni piirustusseinään. Kun aloitin maalaamisen huomasin kankaan kiristyvän niistä kohdista, joista se on kastunut, jolloin kankaasta tuli aaltoileva. Minun olisi pitänyt pohjustaa kangas uudelleen, mutta en ollut tajunnut sitä, koska oletin valmiiksi pohjustetun kankaan olevan pohjustettu (!!!).  Olin aika ahdistunut asiasta ja kyselin kolleegoilta jos joku sattuisi tietämään miten kangas tulee elämään kunhan se on kauttaaltaan maalissa. Kukaan ei tiennyt. Päätin ottaa riskin ja jatkoin maalaamista. Nyt maalauksen edetessä olen huomannut, että kangas suoristuu (ihan tarpeeksi). Jee!

Olen nyt maalannut tuota allaolevaa kuvaa 18 tuntia. Oikeastaan siinä on vasta vain pohjavärejä. Suuren maalaaminen on paljon hankalampaa mitä olin kuvitellut! Olen kyllä maalannut suurtakin pintaa ( SEURAA MAINOS! ->esimerkiksi Vuoreksen julkinen teos, jonka toteutin 2015. Käykää katsomassa! Se on syysiltoina ja ylipäänsä pimeässä hieno), mutta materiaalina minulla on ollut mdf-levy. Sille maalaaminen on ihan erilaista kuin kankaalle. Sivellin ei liu’u kankaalla niinkuin mdf-levyllä. Myöskin esittävää tehdessä vaaditaan ihan liikaa kärsivällisyyttä. Yhteen kohtaan menee niin kauan eikä kuvaan saa ollenkaan sellasta rentoutta mitä pieniin .Oon ihan pihalla enkä oikein osaa. Jälki ei oo yhtään mitä haluaisin sen olevan! Lähinnä tympii tehdessä kun ei näe ees merkitystä . Onneks Antti on auttanut mua!  Valitettavasti enää pari jaksoa jäljellä (SEURAA TOINEN MAINOS-> mutta sitten voi kuunnella uutta podcastia Levonille lasken luojani, jonka yhdessä jaksossa vierailen minä.)

Välillä on ollut myös nautinnollista ja tuntunut siltä, että ehkä tästä tulee hieno ja jos ei muuta järkee niin ees se. Eniten mun tekemisen intoa kuitenkaan latistaa masennus. En oikein oo jaksanut uskoa mihinkään. Kaikki tuntuu turhanpäiväiseltä. En oo kirjottanut blogiakaan koska kaikki, mistä vois kirjottaa, tuntuu turhalta. Maailma on jo ihan täynnä kaikkea, ketä kiinnostaa ja mihin mitään tarvitaan? Mietin paljon ammattiani ja sitä innottomuutta siinä. Ihmiset sanovat, että se mitä teen on tärkeää. Mutta se ei tunnu tärkeältä enkä jaksaisi tehdä. Oon henkisesti välillä niin helvetin poikki.

Nyt kuitenkin kuluneet pari päivää ovat olleet pikkuisen parempia. Olen ollut itsekseni ja miettinyt, saanut kehon rauhottumaan. Ei tunnu enää siltä ettei oikeasti enää jaksa tai kestä. Toivon että mulla olis enemmän voimavaroja auttaa itseäni. Olisimpa myös oppinut tästä kerrasta jotakin.Toivon parempia aikoja!!!

hyvinvointi mieli oma-elama tyo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *