Siisti koti

Äiti sanoo usein, että mun kotona on aina siistiä. Myös jotkut ystävät sanoo jo ovella, että ompas sun luona siistiä! Yleensä tällaisessa tilanteessa en ole edes siivonnut. Kai mä sitten olen aika siisti ihminen, VAIKKA mulla on koira, josta lähtee 247 karvaa helvetisti ja sitä on nurkat, kaikki tekstiilipinnat ja minä itse täynnä. Ennen imuroin kerran viikossa, nykyään paljon harvemmin. Siihen vaikuttaa se, että on kolmikerroksinen talo ja kipeä selkä plus vihaan imurointia. Luuttuan kotini max kerran vuodessa. Eli oikeastaan en ole todellakaan siisti! Täällä kävelee eläimet ulkoa sisään kurasilla tassuilla ja usein itsekin ravaan sisällä kengät jalassa. Lattioilla näkyy välillä turkiskuoriaisia, mutta en ole löytänyt yhtäkään reikää villavaatteista/matoista. Joku sanoi, että niitä on aina vanhassa talossa. Ehkä sitten olen suht siisti mitä tavaroiden paikallaanpitoon tulee. Ja tavaraa on myös minulla aika vähän, ottaen huomioon kuinka paljon sitä tänne mahtuisi. Liika tavara ahdistaa ja myös epäjärjestys ahdistaa. Haluan tietää missä mikäkin hakaneula, nappi tai kynsisakset ovat.

Ihmetyttää ihmiset, jotka häpeävät sotkuisia (eli elossa olevia) kotejaan. Minulle on sanottu, kuinka ei voi kutsua vieraita kylään, kun on aina niin sotkuista. Jos ystävä todella tulee tarkastamaan ja arvostelemaan kotisi siisteyttä,ei häntä ehkä tule pitää ystävänä. Onko sellaisia ystäviä muka olemassa? Jos häpeät tavaraläjiä ja keittiön perus tahroja, luulen ongelman olevan enemmän itsessäsi kuin ystävässäsi.

Tietysti ymmärrän, jos kärsit esimerkiksi mielenterveyongelmista, etkä pysty siivoamaan ja kotisi on oikeasti tosi sottanen! Kyllähän sellainen vaivaa kun sen sotkun takana on kaikkea muuta kuormaa niin paljon.

Tänään mua ahdisti kotini ”sotku” ja sit päätin ottaa siitä kuvia. Ymmärsin, ettei mitään sotkua ole. Imurointiakin voi taas siirtää viikolla!

Tää eka kuva on huijausta koska siivosin aamulla tiskipöydän. Mut on niin ihana niin laitan tänne.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *