Todella mielenkiintoisia kuulumisia (+kiitos!)
Hei! Ihan aluksi haluan kiittää kaikkia lukijoitani, jotka suosittelivat minua Lily suosittelee- leiman saajaksi. Sain valtavasti ääniä ja kauniita sanoja <3. Sain tosiaan eniten ääniä, mutta en lopulta leimaa. Tämä kieltämättä ärsytti sekä tuntui epäreilulta, enkä ihan ymmärrä miksi niitä lukijoiden suosituksia kysytään, jos niillä ei ole merkitystä. Luulen, että blogini ei ole tarpeeksi kepeä ja iloinen, sekä siinä mielessä myyvä, että löytäisin helposti kaupallisia yhteistyökumppaneita. Olen jo leppynyt ja aionkin jatkaa valitsemallani masennus-, taide-, huumori- ja eläinlinjalla.
Saattaa olla, että tämä on vaikuttanut siihen, etten ole juurikaan kirjoittanut. Voi olla myös, ettei sillä ole ollut mitään tekemistä asian kanssa. Elämässäni on meneillään jonkinlainen tuottamiseen liittyvä kriittinen vaihe. Muutama viikko sitten ymmärsin, etten halua toimia ammatissani enää siinä toimimallani tavalla. Olen nyt 14 vuoden ajan pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä sekä stressannut toimeentulostani. Ammattini on aikoinaan pelastanut minut, antanut merkityksen elämälle ja kasvattanut minusta itsevarmemman. En ole pystynyt näkemään tai myöntämään itselleni, ettei tapani toimia taiteilijana olekaan enää elämänlaatuani parantava. Se stressaa ja tekee kipeäksi. Tietysti nautin myös usein työskennellessäni, mutta suuria linjoja miettiessä asia on näin. Saattaa siis olla, että ensi kesän näyttelyni on viimeinen yksityisnäyttelyni. En todellakaan tiedä mitä tulen tulevaisuudessa tekemään, mutta jotakin luovaa se varmasti on. Jotakin kevyempää, ei välttämättä näin näkyvää.
Keväällä ja kesällä on ollut tosi paljon Sanni the Kid- keikkoja. Nyt toivoisin, ettei keikkapyyntöjä tulisi muutamaan kuukauteen, niin voisin keskittyä soittamisen opetteluun ja uusien laulujen kirjoittamiseen. Loppukesälle ja syksylle on sovittuna vielä 5 keikkaa. Olen kyllä tosi iloinen, että ihmisiä tuntuu kiinnostavan ja uusia lauluja syntyy vaikka aina tuntuu, ettei niitä enää synny. Olen myös tavannut paljon uusia kivoja ihmisiä musaharrastuksen kautta, päässyt kivoille festareille sekä tietysti saanut jonkinlaista uudenlaista itsevarmuutta.
Tekisi mieli vain omistaa lampaita ja hoitaa niitä. Elää joidenkin rakkaiden kanssa jossakin pusikossa. Vähän maalata akvarelleilla, kirjoittaa blogia ja lauluja. Ei jaksaisi enää omaa tuomitsevaa ääntä päässä, joka ei anna mahdollisuutta tehdä vain kivoja asioita. Asioita, jotka eivät ole tuottavia. Asioita, joita ei rinnasteta sanaan työ. ja kuinka usein oonkaan tästä täälläkin kirjoittanut, kuinka vain minä itse olen oman hyvinvointini esteenä. Kun hitto jo lapselta kysytään mitä susta tulee isona? Meihin iskostetaan kuinka työ on kaikista tärkeintä ja sitten jotkut, niinku minä, kamppailee sitä ajatusta vastaan itsensä kanssa vuosikymmeniä (kun ei pysty normaaliin työelämään, kun on niin uupunut, herkkä ja kipeä). Ja arvaatkaas mitä mun ystäväkirjassa luki kun vastasin siihen kysymykseen 6-vuotiaana? No! PIERESKELIJÄ tietenkin.
Tämä kuva ei liity taaskaan mihinkään paitsi siihen, että Manteli-koira on maailman söpöin ja pöljin ja tuo masu siinä vieressä on kanssa paras!
