Työhuoneelle matkaa 1558 askelta.

Viime viikko oli niin kamala, että en halunnut kirjoittaa. Tänäänkin olen joutunut tekemään paljon töitä sen eteen, että en sekoa. En tiedä mitä se lopullinen sekoaminen kohdallani olisi? Olisiko se sitä että menisin ensiapuun? Rikkoisin kaikki astiat? Vai että olisin vain sängyssä? Itsetuhoinen en ole koskaan onneksi ollut. Ilmeisesti käyn usein hyvin lähellä sekoamista, mutta jokin pitää vielä kiinni arjessa. Huh. Meditaatiota olen yhä jatkanut, mutta vasta tällä viikolla aloitin viikon 3. Siitä siis myöhemmin. Enkä tiedä onko auttanut.

Minua sekoittaa liian pitkä sairasloma, tärkeä ihmissuhde, geenit, hullu joka ahdistelee, liikkumattomuus sekä palkanmaksajan paska kohtelu. Nämä kaikki yhdessä ovat olleet liikaa. En tiedä olenko jotenkin herkkä ja ahdistun helposta vai sekoaisitko sinäkin tällaisesta? En kuitenkaan jaksa kirjoittaa tästä enempää- haluan nyt keskittyä muuhun.

Menin työhuoneelle, jossa olen työskennellyt viimeksi 4 viikkoa sitten. Se on ikuisuus! Oli hankalaa lähteä kotoa, koska olen ollut täällä niin paljon. Ihan liikaa yksin hiljaisuudessa (Jyri yhä Afrikassa). Ensi viikolla minun tulisi kuitenkin aloittaa julkisen teokseni seinämaalaus ja sen suhteen on tekemistä. En pysty heijastamaan maalattavaa kuvaa suoraan seinään, koska tila on vain 1,4m syvä. Päätin, että teen suuren kuusi-sapluunan, jolla saan hallitsevan toistuvan kuvion tehtyä. Sitten pitää vielä vähän laskea ja hakea värit.

Vaikka olenkin yhä sairaslomalla yritän tehdä töitä niin, että en rasittaisi selkääni. Selän magneettikuvaukset ovat vasta ensi viikolla ja vasemman jalan sivu on yhä tunnoton. Pitää muistaa, että ei ole terve. 

Tänään aamulla teki mieli maalata eikä kotona ollut paperia. Löytyi paperilautanen ja tuli tällainen. Tämä kuva tekee iloiseksi!

 Vaikka usein elämä tuntuu ihan kamalalta ja sitä vaan miettii, että kulkeeko tää ahdistus suvussa ja voiko siitä ees päästä pois ilman lääkitystä?  Niin sitten mun sisältä tuleekin tällainen kuva ja vain se oikeastaan riittää.