Voi flunssa sentään:( Kerkesin kaks kertaa tehä viikkotreenin ja bum, lenssuhan se tuli tottakai.. Räkä vuotaa ja kurkku on ku saharan autiomaa. Yks hyvä puoli tässä on, että rööki ei enään maistu, joten nyt on helppo lopettaa! Toivottavasti ei oo ahistuskohtauksia tulossa, koska sillon tekee tupakkaa mieli niin saatanasti. Pikku muruseni on nyt 5kk ja sai maanantaina rokotteita taas. No sehän tietenkin anto pikkuselle kans kovan flunssan. Nyt ollaan sitte molemmat sairaana! 

Oon taas miettiny mun miestä ja mua, ja mihin tää suhde on menossa. Mutta tällä kertaa ootan kihlasormusta sairaalloisesti. Mun tunteet heittää vuoristorataa ja nyt on se kausi menossa kun haaveilen häistä ja omakotitalosta.

Puolitoista vuotta sitten, kun puhuttiin asiat selväksi pettämisepisodin jälkeen, päätettiin siis yrittää tehdä suhteesta vielä vakavampi ja halusin tietää, että jos jatkamme yhdessä, se olisi lopullista. Eli hankkisimme lapsen (mikä tapahtuikin aika nopeaa) ja menisimme naimisiin ja muuttaisimme omaan kotiin. Muru syntyi 9kk myöhemmin mutta sormusta en ole vieläkään saanut. En ole painostanut asiassa, vaan antanut hienovaraisia vinkkejä. Kuten lähettänyt timanttisormuksen kuvia tai toivonut joulupukilta timantteja;););)

Mikä siinä on joillekkin miehille niin saatanan vaikeaa!! Jos ollaan päätetty olla loppuelämä yhdessä ja rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä, ei sormus muuta asiaa enään yhtään sen enempää. Paitsi että meillä kaikilla kolmella olisi sama sukunimi ja minä saisin sen sormuksen, mikä on super tärkeä mulle. Onhan aviomies kuitenkin aivan eri asia kuin mies/poikaystävä… 

Ollaan oltu kohta 6vuotta yhdessä, joista 5,5kk avoliitossa. En halua isoja kirkkohäitä enään, vaikka joskus se oli suuri haaveeni. Haluan vain todistaa ja vannoa rakkauteni ystävien, perheen ja Jumalan silmien edessä ja läsnäollessa. Mieheni ei halua kirkkohäitä, koska ei usko Jumalaan eikä näin ollen kuulu kirkkoon. Joten tässäkin asiassa annan jo aika paljon periksi.

Haluan että häät olisi meidän näköiset. Paikalla olisi lähimmät ystävät ja perhe. Kummityttöni olisi morsiusneito eli kukkaistyttö ja siskoni olisi kaasona. Häät järjestettäisiin läheisessä ravintolassa joen rannalla ja vihkiminen kirkossa (kirkon kryptakin riittäisi). Häävalssina soisi Avenged Sevenfoldin -Dear god, mikä on ollut ”meidän biisi” koko meidän seurustelun ajan. Ei mitään suurta, vain me.

Kuitenkin musta tuntuu, että tämäkin unelma jää toteuttamatta. Sama kuin se koti, koska eihän meillä ole säästöjä.. Mutta taas joudun muistuttamaan itseäni olemaan onnellinen siitä mitä mulla jo on. Terve lapsi, hyviä ystäviä, läheinen perhe ja mies mun vierellä, sellaisena kun se on.

Muistelin tuossa muuten sitä, kun miehen kanssa ensi kertaa tavattiin. Se oli juhannus 2010 ja oltiin viettämässä sitä ystävien kans Rukalla. Olin nähnyt mieheni muutaman kerran baarissa ennen sitä ja oltiin juteltu niitä näitä. Muistan kun olin baarissa silloin erään poitsun kans ketä tapailin ja nykyinen mieheni tunsi hänet ja vannoi varastavansa minut häneltä. Heheh, enpä silloin tiennyt että näin tulisi oikeasti käymään. Rukalla yövyimme viereisissä mökeissä mutta olimme ns. samaa porukkaa, tytöt+pojat. Tulimme heti hyvin juttuun ja hän halusi viedä mut ”treffeille”. Noh treffeillehän me mentiin, ekaksi soutelemaan järvelle ja sen jälkeen grillikotaan lounaalle. Viikonloppu kului nopeaan ja erittäin humalassa. Nukuttiin vierekkäin kerrossängyn yläpedillä ja pussailtiinkin vähän. Yhtenä iltana kaikki meni ihan päin persettä ja tapahtui jotain, mikä on vaikuttanut muhun ja siihen edelleen mitä olen tänä päivänä. Oltiin menty nukkumaan siihen meidän yläpetiin baari illan jälkeen ja olimme molemmat tosi kännissä. Alapedillä nukkui mun miehen silloinen kämppis. Heräsin yöllä vessaan ja nousin sängystä. Kun palasin sänkyyn, menin unenpöpperössä ja viinan katkuisena vahingossa alapedille. Aamulla heräsin alasti väärän miehen sängystä ja mieheni nukkui yläpedillä. Olin just harrastanut seksiä mun ihastuksen kämppiksen kanssa kun olin luullut että häntä eri ihmiseksi. Juoksin itkien ulos ja itkin koko päivän. En oo ikinä hävennyt ja vihannut itseäni niin paljon kuin silloin. Jostain kumman syystä sain kuitenkin anteeksi. Mutta miettikääpä kuinka kamalaa on herätä tajuten panneensa jotain aivan eri ihmistä kuin oli luullut!! En ymmärrä vieläkään miten se oli mahdollista. Juhannuksen jälkeen luulin etten ikinä kuulisi hänestä mitään, mutta toisin kävi. Aloimme juttelemaan facebookissa ja parin päivän jälkeen olimme erottomattomat. Aluksi vietimme suurimman osan ajasta mun yksiössä, mutta pian aloimme yöpymään myös hänen kämpillä. Välttelin hänen kämppistä viimeseen asti, kunnes yks ilta kämppis pyysi multa anteeksi tapahtunutta (vaikka tapahtunut oli ihan yhtä lailla mun vika). Meillä meni mun miehen kanssa kuukausi ennen ku harrastettiin ekan kerran seksiä, vaikka nukuttiin joka yö samassa sängyssä. Tästä on juhannuksena 6 vuotta. Selvittiinpä..

Nyt on menny vuosi viime kerrasta ja edelleen samassa sängyssä JA entinen kämppis on edelleen meidän kummankin hyvä ystävä.

Ja edelleen, vaikka kumpikin on tehny virheitä, minä rakastan häntä..