Lily
  • Aiheet
  • Blogit
  • Tietoa
  • Oma Lily
    • Etusivu
    • Avainsanat +
      • koliitti
      • j-pussi
      • oireet
      • todennäköisempää
      • pukamat
    • Arkisto
    • Haku

    Sairastaival

    Sairastaival

    Tag: koliitti

    Sairastaival
    21.10.2015

    Pukamia, pukamia

    Omassa sairashistoriassani on muutamia alati toistuvia teemoja. Esimerkiksi todennäköisyydet ja pukamat, jotka tietysti liittyvät toisiinsakin. Syksyllä 2009 aloin ihmetellä helakanpunaista verta vessapaperissa. Ei koskaan paljon, mutta silti joka päivä, pyyhkiessä pieni pläntti kirkasta verta. Aikani sitä katselin ja tuskastelin, kynnys soittaa terveyskeskukseen peräpäävaivojen vuoksi tuntui aivan liian korkealta ylitettäväksi. Lopulta kuitenkin soitin ajanvaraukseen ja kerroin […]

    Sairastaival
    5.4.2015

    Mistä puhun kun puhun tulehduksellisista suolistosairauksista

    Tulehduksellisia suolistosairauksia tituleerataan uudeksi suomalaiseksi kansantaudiksi, niin paljon uusia diagnooseja vuosittain tehdään. Saman nimikkeen alle kuuluvat sekä Crohnin tauti että haavainen paksusuolentulehdus eli koliitti. Karkeasti yleistäen näiden kahden ero on se, että koliitti rajoittuu vain paksusuoleen ja peräsuoleen, kun taas Crohn voi esiintyä missä tahansa ruuansulatusjärjestelmän osassa suusta peräaukkoon. Myös hoitomuodot poikkeavat toisistaan, ja toisin […]

    Haku

    Lily