Tag: itselliset äidit

Miltä se tuntuu? Niinkuin sielussa kasvaisi jokin salaa. Tai ehkei sielussa, en tiedä. Jossain paikassa, jota ei halua tunnistaa. Koska reiät siinä sattuvat kuin koiran kuolema. Miltä se tuntuu? Toivo. Murhaajan viheltelyltä. Kevyeltä kosketukselta leuan alta. Pehmeältä. Se tuntuu pehmeältä.

Vihaan sinua ystävä, myrkyn täyttämän tyhjäni pohjasta. Vihaan viatonta iloasi, kasvavaa kohtuasi, tulevaa lastasi, joka on tarttunut sinuun niin iloisesti. Vihaan, olen rankaani myöten pahassa kastettu, olisit voinut sääliä minua ja antaa elää edes kuukauden vain pelossa eikä tässä syövyttävässä kateudessa. Vihaan, pysy poissa surustani älä katso päin, koko ihoni, kaikki sen poimut ovat auki […]

Ajattelen, ne pääsiäisaaren patsaat. Ne ovat sellaisen ihmisen kuvia, jonka kipu on kivettynyt. Ja siellä ne katsovat iäisyydestä iäisyyteen, suoraan siihen kipuun, eikä se murene merestä, tuulesta, eikä ajasta. Suoraan siihen kuivaan kipuun, joka on kuin jäykkä nahka kiinnikasvaneen kohdun ympärillä.

Kohtu laulaa kipua. Kuvittelen tyhjään sänkyyni miehen. Ison, lämpimän miehen, joka halaa itkun ulos. Sitten nousen, kuin vetäen kovettuneen puristussiteen valtimohaavan päältä ja haron hengittämään tässä vedenalaisessa surussani.

Minä odotan, olen raskaana toivolle. Odotan, kotini lämmössä, koiran vajotessa syvään mietiskelyyn, Vallilan eläessä yhä kiihkeämmin ympärillä, sen saman Vallilan, joka oli unohtunut vähemmän julmaan kaupungin varjoon, kuin onnekkaaseen järjestelmävirheeseen. Nyt aika on saanut meidät kiinni ja kaikkialla ympärilläni kasvetaan, rakennetaan elämää ja kohistaan. Täällä ylhäällä, minä odotan. Sinua, rakas lapsi, ennen kuin hyppään yhteiseen, […]