Hän on täällä!

Olemme olleet nyt vauvan kanssa kotona viikon. Hän syntyi kun raskautta oli takana 39+5, kaksi päivää ennen laskettua aikaa. Ihana kun tuli.

Synnytys oli reilun vuorokauden mittainen rutistus, jonka päätteeksi syntyi pieni poika. Synnytys oli kokemuksena hieno – suosittelen kaikille Tens-laitetta ja olemaan rauhallinen ja opettelemaan hengittämään syvään. Ensi hetket eivät menneet ihan oppikirjan mukaan, ja vauva ei parkunut kunnolla. Kuitenkin sain hänet tunnin sisällä rinnalle – voi sitä helpotuksen tunnetta kun hän oli viimein siinä!

Sairaalassa olo oli ensikertalaiselle (en ole muistini aikana koskaan joutunut sairaalaan) hämmentävää. Parasta oli että ruoka oli valmiina. Oli myös outoa, kun vauvan tilasta saimme ripotellen tietoa. Vasta postista tulleesta hoitopalautteesta ymmärsi mitä vauvalle oli oikein tehty synnytyksen jälkeen.

Tällä hetkellä istun pimeässä makuuhuoneessa ja käsivarsilla lepää pikkumies, joka pikkuhiljaa ehkä nukahtaa… kaikki on nyt niin kovin hyvin. Kiitollinen olo.

Eilen tuli keskenmenosta täyteen vuosi ja nykyisessä raskaudessa pärähti käytiin viikko 40. Eilen minulla oli ristiriitaiset ja alakuloiset tunnelmat.

Tunnelma on outo. Minulla on ollut vointi niin kovin hyvä, että jotenkin olen tyyväinen tähän loppuraskauden välitilaan. On kiva olla raskaana, ja puuhailla kotona kaikenlaista ihan rauhassa omaan tahtiin ja mitä huvittaa. Viime yönä kuitenkin heräsin kipeisiin supistuksiin (aamulla kokemusasiantuntijani vahvistivat ne supistuksiksi) ja sitä alkoi nyt sitten todenteolla jännittää, että tuleeko tässä lähtö. No toistaiseksi sitä ei ole vielä tullut.

Synnytys ei ole jännittänyt juurikaan tähän mennessä, mutta nyt se hiukan pelottaa ja jännittää. On tosi levoton olo, ja niin on vauvallakin, pyörii ja hyörii voimakkaasti. Pelkään kamalasti, että onko kaikki vauvalla hyvin ja onko se terve. Miestäkin alkaa jännittää. Huh. Toivon että tyyppi pysyisi masussa ainakin laskettuun aikaan asti. Toistaalta jos näitä supistuksia alkaa olemaan jatkuvasti, voi olla että ei kovin kauaa kiinnosta enää heilua maha pystyssä 🙂

Asia mitä tässä raskaudessa en saa unohtaa, on kiitollisuus kaikkia myötäeläjiä kohtaan. Olen saanut kokea tämän raskauden aikana niin paljon lämpöä, läheisyyttä ja välittämistä kaikilta rakkailtani. Meillä on miehen kanssa viime aikoina ollut niin ihanaa aikaa yhdessä, ja toivottavasti saadaan pidettyä kiinni siitä ilosta ja kiitollisuudesta myös sitten vauvan kanssa.