Hola!

Ajoittain hieman hitaasti syttyvänä tyyppinä päätin nyt kolmen Espanjassa vietetyn viikon jälkeen ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteuttaa haaveeni omasta blogista! Aluksi hieman perusjuttuja, opetyyliin mukaisesti jäsenneltynä..

Kuka?

Olen luokanopeopiskelija Oulusta ja päätin haastaa itseni lähtemällä suorittamaan opintoihini kuuluvaa harjoittelua ulkomaille. Jotta reissu ei olisi ihan simppeli, päätin toteuttaa tämän seikkailun yksin. Kohteekseni valikoitui Fuengirola, koska täältä löytyy iso ja hyvin järjestäytynyt Suomikoulu.  Fuge onkin tunnetusti suomalaisten kansoittamaa seutua, joten se tuo turvallisuutta arkeen, espanjan kielitaitoni sattuu nimittäin olemaan hola-tasolla. Intohimoihini kuuluvat liikunta ja ulkoilu, joten odotan etenkin, että pääsen tutustumaan ympäristöön lenkkeillen ja suppailemaan merelle! Tykkään-listalleni kuuluvat rutiinit, joten uuteen maahan hyppääminen ei ole aivan helppoa. Olen huono lähtemään, mutta hyvä jäämään.

dsc_0031.jpg

Mitä?

Asun Espanjassa seitsemän viikkoa, joista tosiaan nyt takana on noin kolmisen viikkoa. Blogin tarkoituksena on saada itselleni talteen muistoja ja tarjota mahdollisesti myös jotain niille, jotka ovat Fugeen suuntaamassa tai haluavat huvikseen seurata kommelluksiani. Kuvia tulee räpsittyä päivittäin ja vaikkei niiden laatu päätä huimaa, niin on niitä mukava saada johonkin ylös. Olen kova ajattelemaan ja pohtimaan, joten ajatuksia pörrää päässä tällä hetkellä noin parisen miljoonaa, kiitos erilaisen arjen. Tulen siis kirjoittamaan arjestani ja mietteistäni. Välillä mukaan saattaa eksyä hieman pedagogista hömppää. Luonteeltani olen toisinaan hieman säheltäjä, jolle sattuu yhtä jos toista, joten saa nähdä muotoutuuko blogista surkeiden sattumusten sarja. Aloitan blogin julkisena, mutta saa nyt nähdä muokkaanko sen jossain vaiheessa vain omaan käyttööni.

20160428_160350_0.jpg

Miksi?

Olen aina pohtinut oman blogin aloittamista, mutta en ole ikinä keksinyt sopivaa aihetta. Vaikka satun olemaan sellainen tyyppi, jolle sattuu kaikkea pientä ja isoa kummaa, niin en ole kuitenkaan pitänyt elämääni niin mielenkiintoisena, että haluaisin siitä muille nähtäväksi kirjoittaa.  Tykkään kuitenkin valokuvata ja kirjoittaa, joten päätin, että nyt on hyvä sauma bloggailla, sillä asiaa riittää!

20160505_203608_0.jpg

Tervetuloa mukaan matkaan!

Saludos, Riina

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu