pitäisi ja pitäisi… noin 35 vuotta olisi pitänyt sitä ja tätä. niin monia asioita olisi pitänyt pystyä, jaksaa ja viitsiä hoitaa loppuun. nyt työn alla on gradu. gradu, jonka aihe on vaihtunut kolme kertaa, ja jonka olen aloittanut jo muistaakseni viitenä syksynä aina uudelleen ja uudelleen muka intoa ja ideoita täynnä. ja aina sama lopputulos: kaatuu ennen kuin edes alkaa nousta kasaan. 

kun viime syksynä aikaisempia syksyjä viisaampana tai ainakin paremmalla itsetunnolla (olin saanut vuotta aiemmin adhd-diagnoosin) aloin suunnitella gradun aloittamista, tiesin, että nyt se ei jäisi kesken. tiesin sen vahvasti sisimmässäni, vaikka samalla tunsin ääretöntä epävarmuutta ja lähes täydellistä lamaannusta. koko syksyn aikana sain päätetyksi gradun aiheen, käytyä ohjaajalla ja tehtyä juuri ja juuri suunnielmaseminaarityön. seminaarityö on täynnä kamalia virheitä niin käsitteiden kuin kielenhuollonkin puolelta. seminaarissa opponentin palautetta kuunnellessa (ja syvän häpeän kourissa) päätin sisimmässäni, että siinä missä jotkut tekevät loistavaa tutkimustyötä, viiltävää analyysiä ja satasivuisia opuksia, minä keskityn saamaan kasaan tutkimuksen, joka hyväksytään osaksi opintojani. muita tavoitteita en ota!

varsinainen työ alkoi tammikuussa. nyt ollaan kesäkuussa, ja graduani ei ole valmiina vielä puoliakaan. mutta sentään olen niin pitkällä, etten vielä koskaan ole ollut. olen kirjoittanut johdannon ja aloittanut teoriaosuutta. teoriaosuus on minulle se haasteellisin, mutta sekin alkaa olla kuitenkin jo aika valmis. sivuina työtäni on valmiina noin 25 sivua, joten ei vielä puolta siitä, mitä täytyy valmiissa gradussa olla (noin 70 sivua), mutta lopulta ei niin kovin kaukanakaan siitä. ensi viikolla on haveissa päästä aloittamaan itse analyysiosaa, joka on koko gradun keskeisin osa. sen laajuus on noin 30 sivua, ja tavoitteeni on saada se elokuulle valmiiksi.

syksyllä sitten pitäisi saada kaikelle itkulle ja hammasten kiristelylle mustat kannet. ja juoda päälle leivoskahvit. ja näiden jälkeen sitten paneutua vielä muutamiin keskeneräisiin kursseihin yliopistolla, jotta voisi viimein saada maisterin paperit.

tavoitteena on valmistua ennen joulua. se tarkoittaa sitä, että silloin opintovuosia on takana vähän reilu 13. vuosien aikana olen saanut kolme lasta sekä sännännyt työkeikoilla vähän vaikka missä löytämättä silti koskaan oikein omaa juttuani. olen hakannut päätä seinään, innostunut, luovuttanut, ajelehtinut, päättänyt, itkenyt, haaveillut, vaipunut epätoivoon ja menettänyt itsetuntoni rippeitä. noista 13 vuodesta yli 10 vuotta olen ollut täysin tietämätön siitä, mistä kaikki säntääminen, väsyminen, levottomuus, sekoilu, unohtelu, aikaansaamattomuus, ”tyhmyys”, laiskuus ja hermostuneisuus johtuvat. on aivan käsittämätöntä, miten pitkälle sitä on valmis hylkäämään itsensä ja inhoamaan itseään, syyllistämään, vaikka jossakin pään sisällä pieni ääni sanoo, ettei ole kanssakulkijoitaan huonompi tai arvottomampi. 

toivon, että uskallan hehkua ja hehkuttaa. että uskallan olla ylpeä ja nauttia. että uskallan uskoa ansaitsevani maisterin paperit. että uskallan luottaa itseeni työelämässä. että uskallan ja nautin! ja toivon, että kaiken jälkeen voin antaa anteeksi itselleni kaikki ne vuodet, jotka kuljin suossa tietämättä suuntaa. ja kun loikin sinne ja tänne tajuamatta, että vastaukset ovat paljon lähempänä. ja että itsesyytösten syövereissä syytin välillä rakkaimpiani ja koko Elämää. ja että toisinaan luovutin, makasin maassa ja vaivuin itsesääliin itkien ja valittaen. ja että hylkäsin jotain tärkeää vuosiksi – itseni.