etana jarruttaa kurvissa

pitkästä aikaa muistin tämän blogin. tai olen tämän toki väliin muistanut, muttei ole ollut tarvetta kirjoittaa mitään. olen ollut nyt ainakin noin puoli vuotta ilman bloggailua tai facebookia. en ole sen aikana juuri seurannut mitään sosiaalista mediaa. tai oikeastaan muutakaan mediaa. ellei lasketa sitä, että lähes joka aamu selaan pikana muutamat verkkolehdet läpi. vaikka toisaalta koen sen melkoisen turhauttavana. uutiskynnykset ylittyvät niin lapsellisista ja säälittävistä syistä, että joskus oikeen pitää haukkoa henkeään! toisekseen koen, ettei mun tarvitse tietää reaaliajassa, mitä kaikkea lähellä ja kaukana tapahtuu. tärkeämpää on jotenkin yrittää pysyä kärryillä siitä, mitä oman puseron alla tai oman kodin seinien sisällä tapahtuu.

ja tapahtuuhan siellä. molemmissa siis. enkä kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi tuijotella vain omaa napaansa. tai vain kotiseiniä. mutta pääpaino saisi olla niissä. eikö!?

kohta on lukukausi kulunut siitä kun aloitin (tai siis jatkoin) opintoja. mitään mullistavia saavutuksia en ole saanut aikaiseksi, mutta asiat etenevät omalla painollaan. tai no. miten sen sanoisi. pakotetulla painollaan. pari kurssia suoritin syksyllä. nyt kirjoitan gradua. tuskaista ja vaikeaa on. turhauttavaa, rasittavaa, ärsyttävää, kuluttavaa ja tylsää. mutta olen päättänyt kuitenkin saada joskus sen valmiiksi. hyvin hitaasti ja hyvin varmasti.

kotielämä on arkista. mutta toisinaan arki on kaunista. ainakin lasten kanssa. parisuhteen kiemuroissa en ole tainnut kovin paljon jaksaa nähdä nyt kauneutta, sillä monet asiat näyttää kiristävän välejä. kun toinen hämmentää montaa eri soppaa ja yrittää samalla rakentaa kotia, ja toinen tappelee päivät opiskelunsa kanssa ja prosessoi omaa kuntoutustaan ja terapiaansa, niin ei kai ihmekään, että kohtaamisia on valitettavan vähän. ja niistäkin vähistä vain murto-osa on kahdenkeskisiä. mutta kai se niin menee, että aikansa kutakin…

 

no, en nyt oikein osaa enempää tässä kirjoitella. ajattelin kuitenkin, että jotenkin haluan pitää hengissä tätä blogia, jonka pääajatuksena on kuvata normaaliarkea adhd-oireiden kanssa. sitä tämä mun elämä totisesti on. ehkä jonain päivänä kirjoittelen tänne muutaman ehkä huvittavan, mutta toisaalta surullisen kuvauksen mun päivistä, miten ne saattaa mennä, ja millaisia haasteita niissä tahtoo olla.

kevätaurinkoisia päiviä!