on niin paljon maailmoja. niin kaukana toisistaan. kokonainen avaruus. ja minun täytyy liikkua niiden välillä. vaihtaa maailmaa. ja se syö voimia. enkä yhdessäkään niistä ole täysin kotonani. ja kuitenkin onnistun yhdessä ollessani unohtamaan ne muut. ja joskus oikein yllättymään, kun huomaan niiden olevan olemassa.

elän isoa valhetta, jossa en ole varma oikein mistään. vähiten itsestäni. se, mikä toteutuu tänään, ei ehkä toteudu huomenna. ja se, mikä surettaa tänään, saattaa olla huomenna täysin kylmettynyt, jähmettynyt muisto, jota en edes muista enää.

minulla on kuori, joka ei mene rikki, vaikka miten isken, hakkaan ja itken. maskin takana on kaaos. maski pitää kaaosta hallinnassa, mutta vain ulospäin. sisimmässä asuvat pelko, unohdus, suru, häpeä, syyllisyys, viha, kyynisyys, itseinho, levottomuus ja väsymys. sekä monet, monet muut matkalaiset. asukkaat ovat asettuneet minuun kai jo ennen kuin synnyin. tai pian sen jälkeen. vai tulivatko ne sittenkin joskus paljon myöhemmin? pitkin matkaa? erilaisten sattumusten kautta?

olen ajautunut elämässäni alueille, joita en tuntenut ja joille en halunnut. minua ovat kuljettaneet vieraat veneet, joihin en hereillä ollessa olisi noussut.

osaan ulkoistaa kaiken. syy on niin harvoin minussa, vaikka kannankin syyllisyyden raskasta taakkaa lähes kaikesta. silti saatan ummistaa silmäni toisten tuskalta. saatan nukahtaa keveään uneen, vaikka läheinen vierellä kuolee tai maailma suistuu radaltaan. toisinaan taas en voi nukkua, kun näen liian selkeästi jokainen surun, kivun, ikävän, pelon ja hädän koko maailmassa – menneessä ja tulevassa.

minussa on ääripäät, vastakohdat ja kaikki niiden väliltä. minussa on lintu ja kala, perhonen ja saalistaja. hellyys ja tappaja. viha ja rakkaus. armo ja tuomio.

minulta puuttuvat pitkäjänteisyys, keskittymiskyky, aloitekyky ja järjestelmällisyys, vaikka olen voimakastahtoinen, vahva mielipiteissäni, ulospäin innokas sekä usein monesta asiasta innostuva. olen tuhlannut elämässäni paljon aikaa aloittamisiin, suunnitelmiin, lupauksin ja hahmottamisiin, mutta jättänyt lähes kaiken kesken, siirtänyt, sivuuttanut, vältellyt ja lopulta luovuttanut. vaikka se on tehnyt kipeää. olen elänyt valheessa ja luvannut itselleni, sekä toisille, milloin mitäkin, jota en kuitenkaan ole saanut koskaan toteutumaan. minulta puuttuvat myös rytmi, elämän hallinta ja keinot, joiden avulla saisin asiat pysymään kasassa. minulta puuttuu luottamus itseeni ja lupauksiini.

olen juossut itseni läkähdyksiin. uuvuttanut sydämeni. tappanut ilon ja uskon. olen pettänyt itseni. olen liian pitkään näytellyt, että kaikki on hyvin. vaikka sisimmässäni olen tiennyt lupauksia tehdessäni, etten voi niitä pitää. töitä hakiessa olen tiennyt, että minusta ei ole työhön. toisten toiveita kuunnellessa ja niihin vastatessa olen samalla itkenyt sisälleni sitä tuskaa, että jo niin useat lupaukset olen pettänyt. ja kaikesta järkevästä puheesta ja läpikäymisestä huolimatta pelkään edelleen ihmisiä, puhelimia, uusia tilanteita, aikatauluja, vaatimuksia, omia virheitä, unohtamisiani, laiskuuttani ja monia muita arkielämän asioita.

elämäni on ollut jatkuvaa taistelua. taistelua kaaosta ja sekasotkua vastaan. yhdessä niiden kanssa. käsikkäin kulkemista, opettelemista, jatkuvaa siistimistä, siivoamista ja järjestämistä. järjestämistä järjestämisenkin jälkeen, eikä silti mitään valmista. aloitettuja projekteja, avattuja lehtiöitä, puhtaita papereita, joille vetää ensimmäinen veto. muttei koskaan viimeistä. koska en saavuta loppua. jätän kesken, pakenen tai hylkään. en sitoudu avatun oven läpi kulkemiseen, en paperin täyttämiseen. en sitoudu sinuun tai itseeni. tai keneenkään.

toisinaan elämä on suo. kulkeminen tarpomista pettävien mättäiden päällä. harha-askelten pelkäämistä. jatkuvaa tasapainoilua milloin mihinkin suuntaan. väsymistä, nääntymistä, pysähtymistä. mutta vain hetkeksi, sillä levottomuus pitää liikkeessä. pakottaa liikkeelle. ellei koko ruumista, niin mielen ainakin. mieli on aina liikkeessä. seilaa, keinuu tai poukkoilee.