adhd-ihmisten sanotaan olevan herkempiä addiktoitumaan erilaisista nautintoaineista, peleistä, ihmissuhteista yms. voin yhtyä ajatukseen ainakin omalta osaltani. elämäni on ollut jatkuvaa taistelua riippuvuuksien kanssa. uskon, että on syytä tarkastella riippuvuuksia silti muustakin näkökulmasta. vaikka riippuvuuksiin altistaa varmasti juurikin adhd-ihmiselle tyypillinen levottomuus ja ailahtelevaisuus, niin voisin kuvitella sen alla olevan muutakin. kerran eräs luontaishoitaja sanoi minulle, että riippuvuuden takana on usein käsittelemätöntä vihaa. ymmärsin jotenkin näin, että viha on sisimmässä käsittelemättömänä tunnelukkona, ja sen kohtaaminen on niin pelottavaa, että ihmisen täytyy juosta karkuun itseään, ettei joutuisi kasvokkain tuon tunteen kanssa. riippuvuus siis syntyisi pakopaikaksi ihmisestä itsestään.

huomaan kyllä, miten erilaiset riippuvuuden todella ovat pakopaikkoja. erilaiset ihmissuhteet, joihin liittyy tiettyä riippuvuutta, täyttävät usein elämässä niitä hetkiä, jolloin voisi olla parempi olla yksin ja kohdata itsensä. samaa virkaa hoitelevat pelit, tietokone, bloggailu, facebook, kännykkä, kirjat, elokuvat jne.

(tähän väliin on PAKKO huomauttaa eräästä rasittavasta luoteenpiirteestäni – nimittäin kun kirjoitan jotain juttua, niin joudun aloittamaan useita kappaileta ilman, että edellisetkään kappaleet olisivat valmiina. ajatuksia on aina enemmän kuin ehdin naputella ylös. ja ellen heti kirjoita niitä ylös, niin ne karkaavat. nytkin tuolla alapuolella on jo muutama aloitettu ajatusvirta.)

välillä tuntuu, että riippuvuuden ”vakavuus” vaihtelee. ainakin siten, että toisinaan päätös jättää läppäri tai puhelin kiinni, auttaa hetken aikaa olemaan LÄSNÄ omassa elämässä. tosin luulen, että silloinkin käy helposti niin, että riippuvuus vain muuttaa muotoaan. alan silloin mielessäni huolehtia läheisen ihmisen surusta tai vähän kauempana asuvan perhetilanteesta. mutta uskon, että toisinaan minun ja meidän on helpompaa asettua aloillemme ja hiljentyä. mikä sitten on se SYY, joka taas puskee riippuvuuden liikkeelle? miksi välillä on helpompaa elää Omaa Elämää ja rauhoittua? ja välillä taas pää on täynnä meteliä, jalat levottomat ja koko arki yhtä kaaosta? mikä tolkku tässä ihmisenä olemisessa on? onko sitä!? olisi niin paljon helpompaa, kun oma mieli ei olisi jatkuvasti hajoamassa moneen eri suuntaan.

voisiko riippuvuus olla myös jotain keskeneräistä prosessia varsin varhaisen lapsuuden riippuvuussuhteen kanssa?

lentäen olisit jo perillä (finnair) vs. pysähdy – olet jo perillä (tommy hellsten)

(siihenpä ne irralliset ajatukset nyt jäi. en jaksanutkaan niitä enempää työstää.)