http://www.youtube.com/watch?v=qktFsWuHzxE

meidän talossa tämä musiikki soi ennen marras- ja joulukuun. ja jotenkin siitä kaikkien niiden tunnelmien keskellä tuli itsellenikin tärkeä laulu. joulukuun alussa tullut varmistus adhd:sta jakoi väkisin elämän kahteen aikaan  – aika ennen diagnoosia ja aika sen jälkeen. ja mikä sitä kuvastaisi sen paremmin kuin sanat ”kerran joulukuun aikaan”!?

olen aloitellut harjoittelemaan kalenterin käyttöä. löysin lehtipinosta jonkun ilmaiseksi tulleen seinäkalenterin, johon yhdessä muun perheen kanssa aloin eilen laittaa ylös asioita, jotka tulisi muistaa. aion tänään saada naulan keittiön seinään, että saan kalenterin siihen roikkumaan. jos kalenteri jää lojumaan pöydälle, se on hyvin pian hukassa ja unohtuu. seinältä en saa sitä hukattua niin helposti. lisäksi ajattelin sitoa narulla siihen kynän, ettei merkitseminen jää siitä kiinni, etten löydä sekunnissa kynää.

eilen mietin omaa tulevaisuuttani ja ymmärsin, etten voi ajatella, että on joku valmis paketti, millaiseksi joskus tulen noin vain. on lähdettävä eteenpäin porras kerrallaan. ja ne portaatkin pitää jotenkin suunnitella valmiiksi. tuo kalenteri eilen oli ensimmäinen porras. seuraava porras voisi olla auto, että pääsen päivisin liikkumaan ja sitä kautta saan elämään vähän vaihtelua ja mahdollisuuksia. ja siitä seuraava porras sitten voisi olla suunnitelma, joka on tähän asti tuntunut ahdistavalta ajatukselta. mutta nyt haluan tehdä sen.

nauroimme eilen mieheni kanssa, että kun oikein tarkkoja ollaan (tai vaikkei niin tarkkoja oltaiskaan), niin meitä on tässä talossa kaksi adhd:ta. miehelläni vain diagnosoimattomana, sillä se ei ole estänyt häntä työelämässä. haitannut ehkä. se oli jännä keskustelu siksi, että tajusimme, että meissä on enemmän yhteistä kuin mitä olemme ehkä aiemmin ymmärtäneet ja nähneet. ja että toisinaan meitä ärsyttää toisissamme juurikin omat piirteemme. ei ole varmaan vaikeaa arvata, mihin se keskustelu päättyi. mieheni verkkainen puhe katkesi yhtäkkiä ja ääni kohosi: ”hei, mun on aivan pakko soittaa nyt yks puhelu, joka jäi päivällä kesken, kun akku loppui, ja nyt vasta muistan!!”