olen vuosia kulkenut terapiassa selvittämässä vastausta kysymykseen Kuka minä olen. seuraavaksi kai pitäisi alkaa selvittää Millainen olen. on nimittäin äärettömän vaikeaa vastata kysymykseen Millainen olen, jos sellaista jossakin joskus satutaan kysymään. olen niin monenlainen. olen vastakohtia ja ääripäitä. tässäpä jokunen esimerkki:

– olen sosiaalinen ja nautin ihmisistä – minulla on lievä paniikkihäiriö ja melkoinen sosiaalisten tilanteiden pelko

– olen positiivinen, iloinen ja optimisti – kuitenkin pelkään usein pahinta, en uskalla luottaa, että Elämä kantaa ja vaivun helposti synkkiin tunnelmiin

– rakastan elämää, pieniä iloja, luontoa ja ihmisiä – vihaan koko maailmaa

– olen reipas ja aikaansaava – makaan sohvalla, en jaksa kiinnostua mistään ja pienimmätkin hommat vaativat valtavaa ponnistelua

– ulkoilen, kyläilen ja kirjoittelen ihmisille – jumiudun neljän seinän sisälle enkä kirveelläkään lähde ulos

– syön vitaamiineja, terveellistä ruokaa, huolehdin ihostani, urheilen ja kannan vastuun omasta hyvinvoinnistani – herkuttelen, laiminlyön kasvopesuja ja makaan sohvalla jumpan ajan

– herään aamulla virkeänä ja iloisena, hymyilen lapsille, juttelen kivalla äänellä, pinnani venyy arjen keskellä ja kykenen olemaan aikuinen – en selviydy noista mistään, vaikka miten yritän

tätä listaa voisi jatkaa aivan loputtomiin. juuri kun alan hahmottaa, millainen ihminen olen, en olekaan enää ollenkaan sellainen. juuri kun mieheni saa sanotuksi, että ”olet ollut reipas” tai muuta vastaavaa, alan rätistä ja paukkua ja heitellä pieniä kiviä. :/ minussa tuntuu asuvan ainakin kaksi persoonaa. eikä koskaan voi tietää, kumpi/ kuka niistä aamulla herää. 

voisinpa joskus luottaa, että olen suunnilleenkaan se sama nainen päivästä toiseen. kukaan ei voi olla aina täysin sama, mutta kun edes millin saisi noita ääripäitä lähemmäksi toisiaan… ja hiukkasen hidastettua omaa kiihtyvyttään nollasta sataan. vaikka se onneksi on iän ja elämisen myötä vähän hidastunutkin.