Pieniä iloja

Oli viikonloppu ja aikaa miettiä. Missä olen elämässäni? Teenkö työkseni sitä, mitä tahdon? Panostanko oikeisiin ihmissuhteisiin? Jos käännän suuntaa, mistä tiedän, minne kääntyä seuraavaksi? Onko minulla uskallusta aloittaa alusta?

Tunnen, että minulla on tällä hetkellä enemmän avoimia kysymyksiä kuin varmoja vastauksia. Kaipaan aikaa, jolloin saatoin käydä päivässä parilla luennolla, istua kahvilassa, jutella opiskelukavereiden kanssa keveitä ja lukea hyvää kirjaa – vaikka tenttikirjaakin. Oli aikaa ajatella, olla leikisti filosofinen. Tänään murheeni ovat aikuisten murheita, työaikani umpeen muurattuja.

Elämässäni on ollut suuria suruja, mutta juuri siksi toivon, että nyt osaisin täydemmin nauttia myös pienistä iloista. Niistä, joiden merkitys maailman ilojen ja murheiden mittakaavassa on mitätön, mutta joiden ansiosta oma arki on hitusen kevyempää kantaa.

Tänään iloitsen uusista hiuksistani – tummat hiukseni saivat vaaleat latvat. Nautin kirjasta, josta kirjoittelen tänne myöhemmin. Keikkalipusta, jonka vasta hain, ja sitä seuraavasta ihanan illan odotuksesta. Ehkä siitäkin, että ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen ajatus joulusta ei tunnu raskaalta, vaan saatan jopa odottaa sitä.