Sunnuntai, my love

On sunnuntai, lepäämisen päivä. Aiemmassa postauksessani kerroin ajoittaisesta unettomuudestani, jonka vuoksi ajatus levosta on minulle erityisen tärkeä. Niinä öinä, joina en saa unta, yritän silti levätä. Antaa keholle aikaa rauhoittua, toipua töistä ja muista stressin aiheuttajista.

Tänään olen kuitenkin miettinyt lepoa aivan toiselta kannalta. Kuinka saisin laukkaavat ajatukseni lepäämään? Voisinko edes päivän olla huolehtimatta? Mitkä asiat auttaisivat minua rauhoittumaan?

Kävin aamulla kahvilassa aamukahvilla ja ajattelin, kuinka ihana hetki se olikaan: istua rauhassa, ei ole kiire mihinkään eikä kukaan vaadi minulta mitään.

Toivoisin samanlaisia hetkiä, sunnuntaiaamun lempeitä palasia, myös osaksi arkipäiviäni. Että osaisin nauttia näistä kaikista pienistä, ihanista hetkistä… 

…Että valitsisin kahviin mantelimaitoa perinteisen sijasta (on muuten hyvää!).

…Että työpäivän jälkeen en lösähtäisikään sohvalle, vaan tekisin kävelylenkin Hietaniemen ympäri ja ihailisin kaupungin valoja.

…Että aamulla en jättäisi aamupalaa syömättä, vaan keittäisin itselleni puuroa.

…Että illansuussa sytyttäisin ikkunalaudallani oleviin kynttilälyhtyihin kynttilät ja ajattelisin, että ”onpas mulla kiva pieni koti”.

…Että ostaisin pöydälle kimpun ihania kukkia (valkoisia ruusuja) – vain siksi, että uskoisin ansaitsevani jotain kaunista itselleni.

 

Lempeää sunnuntaita!