Ladataan...
Sanni S.

Tää kesä on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Juhannusta vietettiin tyttöjen kanssa Mänttä-Vilppulassa rentoillen ja mökkeillen. Nyt on taas akut ladattuna tulevia viikkoja varten.

Tänä kesänä oon ottanut tavoitteeksi lisätä salitreeniä viikko-ohjelmaani, ja oon nyt noudattanut ihanan siskoni Liisin laatimaa saliohjelmaa viimeiset kuusi viikkoa. Tällä hetkellä fiilistelen kyl salitreeniä sen verran, että jatkan bodailua varmasti myös tämän kymmenen viikon "koejakson" jälkeen. Ideana oli siis selvittää, mitä tuloksia saan aikaiseksi kymmenessä viikossa ja ylipäätään lupasin itselleni, että noudatan saliohjelmaa kymmenen viikon ajan, jotta saan tehtyä salilla käynnistä itselleni tavan ja jotta opin, mitä kaikkea siellä voisin tehdä. Ennen kaikkea tarkoituksenani on hakea voimailusta tukea ryhmäliikuntaan. Seuraavaksi tavoitteeksi voisin ottaa huoltavan ja lempeän liikunnan lisäämisen säännöllisesti jokaiseen viikkoon. :)

Poikkeuksellisesti tänä vuonna odotan tulevaa syksyä erittäin innolla ja malttamattomana. Oon todella fiiliksissä tulevan syksyn tutoroinnista ja lisäksi olen lähdössä syyskuun ensimmäinen viikonloppu Kööpenhaminaan Les Mills LIVE-tapahtumaan, jonne lähtemisestä oon haaveillut jo viimeiset ties kuinka monta vuotta! Siitä tulee varmasti ikimuistoinen kokemus, toivottavasti kroppa on messissä, eikä satu mitään tauteja tai haavereita juuri tuolle viikonloppuna. Tarkoituksena on kuitenkin jumpata noin kymmenen tuntia kahden päivän aikana, joten olisi kiva olla iskussa silloin! Can't wait! <3

Jättäkäähän toverit joku kommentti, jos ootte vielä mukana ja eksytte lukemaan tän. Halusin vaan tulla toivottamaan mitä ihaninta kesää ja kertomaan, että mulla menee hyvin. :) Nautitaanhan ja otetaan kaikki irti tästä kauniista, upeasta ja valoisasta vuodenajasta. <3

Ladataan...

Ladataan...
Sanni S.
  • Ihmiset, jotka ei juo kahvia on aina vähän epäilyttäviä.
  • Suomalaiset juo pahaa kahvia. Sekin on epäilyttävää. Mikä meitä teitä vaivaa?
  • Never skip a dessert.
  • Maailman paras jälkkäri: tuore medjool-taateli. Kertaa kaksi.
  • Kesä on ohi(?).

  • Luopuminen. Vaikeeta, mutta lopputuloksena on keventyminen. Tilaa. Ilmaa. Valmius vastaanottaa uutta.
  • Suomessa on kaikki niin hyvin.
  • Miks aina haluais tehä montaa asiaa samaan aikaan ja olla monessa paikkaa samaan aikaan? Kaipuu kauas, mutta niin paljon kivoja juttuja, ettei malta lähteä.
  • Miksimiksimiksi Facebookin jokainen ryhmä spämmää jatkuvasti maaiman turhanpäivisimmillä ilmoituksilla? Siitäkin huolimatta, että olen koittanut ottaa lähes jokaisesta ryhmästä ilmoitukset pois käytöstä. Just wondering.
  • Miksi kuuntelen Båten Annaa? :D

  • Keho huutaa huoltoa, rauhottumista, pysähtymistä, pitkiä venyttelyjä, putkirullailua, rangankiertoja ja hierontaa. Miksi en malta pysähtyä, rauhottua, venytellä, rauhottua, rullailla, mennä hierojalle, joogata...?
  • Lomalle, kiitos.
  • Auringonlaskuja, kiitos.
  • Aurinkoa, kiitos.
  • Rakkautta, kiitos.
Ladataan...

Ladataan...
Sanni S.

Mä kirjotan.

En jaksa etsiä kuvia tukemaan tekstiä, mutta koitan nyt saada edes jotain ajatuksia kirjoitettua ylös.

Mä kuuntelen Pori Jazz 2016 -soittolistaa Spotifyista ja tää on ihana! Tosi kaunista ja inspiroivaa musiikkia, upeita lauluääniä ja melodioita. Tekis mieli lähteä Pori Jazzeille. Luulen, että jopa viihtyisin siellä. :D

Muita lempparijuttuja viime aikoina:

  • Aurinko. Aina aurinko, vaikka pilvien takaa.
  • Kiivit. Nam, hyviä. Kirpeitä ja maha ei tuu kipeeks. Kiivit tosin sotkee ja mulla on koko tassut ihan mähmässä ja kiivi"mehussa" syömisen jälkeen. Mut ei se haittaa. :)
  • Kesä ja vapaus. Ja toisaalta, kesä ja työt. Se, että saa rauhassa vain keskittyä työntekoon ja jumppiin, eikä tarvitse stressata ja murehtia siitä, että koulujutut on tehty huonosti ja aina myöhässä. Paitsi onhan mulla yks henkilöstöjohtamisen kesäkurssi tässä hoidettavana. :D
  • Kahvi. Aina kahvi.

Mua on inspiroinu viime aikoina ajatus siitä, että haluun tehä kaiken sydämellä ja rakkaudella. Kohdata ihmiset, ohjata tunnit, harjoitella, treenata, kerrata ja opiskella. Mul on nyt kesällä tosi paljon jumppia. Uusia lajeja ja ohjelmia, joiden kanssa riittää tekemistä ja hommaa. Mutta en valita, tätä mä oon päättäny tehä ja tätä mä haluan tehä ja tätä mä aion tehä. <3

Eli tulinpa sanomaan vaan, että hyvin menee! Tänään lähden Tampereelle, huomenna meen taas pitkästä aikaa pyörittelemään mehuja ja smoothieita. Lauantain ja sunnuntain olen BodyCombat-peruskoulutuksessa. Jännää, kivaa, hurjaa! Tulee varmasti ikimuistoinen ja rankka viikonloppu.

Ihania kesäpäiviä murut! <3

 

Ladataan...

Pages