Vuoden 2016 tähän mennessä paras päivä
Eilen oli ihana päivä. 🙂 Oli mahtavaa huomata, kuinka paljon mulla onkin ympärilläni ihmisiä jo täällä Jyväskylässäkin. Juoksin koko päivän paikasta toiseen ja näin monenmontaa ihanaa ihmistä, mm. ohjaajakollegoitani, kivoja asiakkaita, mummoani, pikkuserkkuani ja koulukavereitani.
Eiliseen mahtui loistava treeni, hyvää ruokaa ja tasapainoista syömistä. Oon nyt ollut tosi innoissani combatista ja haaveillut kovasti meneväni itsekin BODYCOMBAT-peruskoulutukseen. Myös syömiseen oon kiinnittänyt hieman enemmän huomiota viime aikoina. Oon kyllästynyt jatkuviin mahakipuihin sekä tyytymättömyyteen omaan kroppaan. Oon pyrkinyt etsimään itselleni sopivampaa ruokavaliota, jonka noudattamisesta tulisi vain ja ainoastaan hyvä olo. Vaikka syönkin terveellisesti, niin moni asia mättää vielä. En koe tänhetkisen ruokavalion olevan parasta keholleni ja tää kroppa ansaitsee vain parasta. <3 Oon myös alkanut venyttelemään ja rullailemaan enemmän ja otan kehonhuollosta ehdottomasti haasteen tälle vuodelle. Mulla on lihakset ja lihaskalvot oikeasti äärimmäisen jumissa ja rullailun jälkeen on todella hyvä olo, kun tuntuu, että veri/nesteet/mitä-vain on lähtenyt taas liikkeelle kropassa.
Eilen oli muutenkin jotenkin tosi tasapainoinen olo ja oonkin viime aikoina miettinyt paljon tasapainoa. Tällä viikolla, kun oon tuntenut tuskan ja ahdistuksen tunteita, oon hokenut itelleni, että kaikki ovat vastuussa vain omasta onnestaan. Tätä oon hokenut silloin, kun oon kokenut, että jonkun toisen käytös saa mut tuntemaan oloni epämukavaks tai silloin kun oon ahdistunut kasautuvista koulupaineista tai stressannut kesätyöhakemusten kirjoittamista.
Ja ratkaisu on aina mun omissa käsissäni. En halua antaa muiden käytösten vaikuttaa mun mielenrauhaan. Päätän itse suhtautumiseni jokaiseen kohtaamiseen ja kanssakäymiseen. Oon myöskin itse se henkilö, jonka tulee ne koulujutut tehdä. Oon se henkilö, joka päättää kuinka niihin suhtautua ja kuinka paljon käyttää aikaa ahdistumiseen ja kuinka paljon itse tekemiseen. Oon itse se henkilö, joka haluaa saada kivan kesätyöpaikan ja joka uskoo 110% sellaisen ansaitsevansa.
Lohduttava ajatus, että itse voin laittaa asioita tapahtumaan. Mulla on mahdollisuus antaa kaikkeni ja silloin mahdollisesti saada yhtä paljon myös takaisin. Ensiksi pitää vaan laittaa itsensä likoon näiden asioiden eteen. Pyydä, niin saat.