Elossa ollaan

Liikaa päällekäisiä ajatuksia. Ei pysy ajatus kasassa vaan pää on niin täynnä kaikkea, etten tiiä mistä aloittaisin jäsentelyn.

Tapahtumarikas ja silmiä avaava viikko jälleen. Sunnuntaista on tullut näköjään ihan ykköspäivä näitten blogipostausten tekemiseen.

Tämän viikon oivallukset:

• Ykkösasiana niin hyvinvoinnin kuin kauneudenkin kannalta pidän hyviä ja riittäviä yöunia. Olenko ainoa, jolla on univajeessa samanlainen olo kuin olisi vetänyt kolme pulloa viinaa edellisenä iltana? Ja kahvi vain pahentaa oloa. Ja kukas on innoissaan tummista silmänalusista ja mahdollisista näppylöistä, joita liian lyhkäset yöunet aiheuttavat ainakin tähän naamaan?
• Oon uhmannut erittäin syvälle mun elämään ja aivoihin juurtuneita tapoja ja ajatusmalleja. Koittanut antaa asioiden olla, ja ymmärtää että maailma ei kaadu, jos jonkun asian tekee joskus ”väärin”. Ja nyt puhun syömisestä. Oon viimeisten yhdeksän päivän aikana syönyt kaksi kertaa karkkia. ”Ette ikinä arvaa, mitä mä just äskön ostin” oli ensimmäinen lause, jonka sanoin saapuessani töihin torstaina. Ensimmäinen veikkaus oli hummusta. Olin ostanut 170g irtokarkkeja, joista lopulta söin ehkä sen 100g. Elossa ollaan. 🙂 Viimeisiin yhdeksään päivään on mahtunut myös palanen pitsaa, pari palaa leipää ja pieni kauhallinen pennepastaa. Huh huh. Voin kertoa, että on vaatinut melkoista taistelua pään sisällä, kun oon koittanut hokee itselleni, että se on ihan ok. Syödä leipää, pitsaa ja pastaa. Ja vaikka en vieläkään aio ottaa niin karkkia kuin gluteeniakaan osaksi ruokavaliotani, en muutu järkyttäväksi mutanttihirviöksi, vaikka niitä joskus pienen määrän söisinkin. Ellen oo semmonen jo… x)
• Oon alkanut jännittää tota Tampere-juttua. Todennut, että muutoksen tekeminen vaatii niin äärimmäisen määrän rohkeutta, että oksat pois. En oo pystynyt tekemään vielä mitään pysyviä valintoja, esimerkiksi irtisanomaan asuntoani Helsingistä. Oon kaivannut vinkkejä viisammilta. Toivonut, että ihmiset mun ympärillä valais muhun sitä tarvittavaa rohkeutta ja uskoa elämään. Vaikka itekin tiedostan, että kaikki kääntyy aina lopulta parhain päin. Asiat menee juuri niin kuin pitääkin. Mut eka pitäis ottaa se hyppy tuntemattomaan.
• Haluan niin kovasti pakoon tätä talvea. Ahdistaa jo etukäteen ajatus lumimyrskyistä ja pakkasista. Sormet ja korvat jäätyy jo nyt, ja en edes halua ostaa talvivaatteita.
• Oon miettinyt mun mottoja ja lauseita, jotka kuvais parhaiten tätä ajatusmaailmaa, missä nyt elän. Kysäsin töissä Lauralta, mikä sen motto on. Epäonnistumista saa parhaat tarinat. (Sori en muista tarkkaan! Mut ainakin sisältö oli jotain tän tyyppistä, eikös Laura? pus!) Mulla on näitä ”mottoja” ehkä miljoona. Mutta tärkein ohje, mitä oon hokenut itelleni tällä viikolla: Keskity ratkaisuun, älä ongelmaan.
• Haloo Helsingin (tai Haloo Helsinki!:n???!) uus albumi on soinut repeatilla koko viikolla, ja täytyy sanoo et se on ihan huippu! Tykkään!

Mä niin kuolasin tota takkia tällä viikolla! (ahhhhh, kuvanlaatu) Mutta tosiaan, ei panostusta talveen vieläkään. Katotaan missä kohtaa se tosiasia iskee vasten kasvoja, että en oikeesti pääse talvea pakoon, ellen sitten oikeesti myös lähde talvea pakoon. Ihanaa sunnuntaita ja uutta viikkoa muruset!