Joulu on taas

Tekee mieli kirjoittaa, mutta en silti kirjoita. Paitsi nyt. Vähän. 🙂

Monena päivänä oon miettinyt, että jos mulla olisi iso blogi ja paljon lukijoita, niin haluaisin kertoa sinne sitä, tätä ja tuota. Haluaisin kirjoittaa rohkeudesta, avoimuudesta ja armollisuudesta. Pelosta, jännittämisestä, epäonnistumisista ja onnistumisista epäonnistumisien jälkeen. Haluaisin osata pukea kaikki taianomaiset hetket elämästäni ja arjestani sanoiksi ja ennen kaikkea haluaisin (ja haluan) levittää rakkautta, hyväksyntää ja välittämistä.

Mulla oli todella onneton kouluviikko. Voin rehellisesti myöntää, että olen vain ja ainoastaan laiskotellut. Jättänyt lukematta tenttiin, ollut tekemättä tehtäviä ja lykännyt kurssien suorittamista joskus tulevaisuuteen.

Mutta, oon ollut ihan hurjan onnellinen. Koska oon päässyt jumppaamaan, ohjaamaan ja liikkumaan paljon ja juuri haluamallani tavalla. Kroppa on kerrankin ollut messissä ja tunnit on sujuneet tosi hyvillä fiiliksillä ja energioilla. Parasta. <3

 

IMG_2116.jpg

Söin tänään koulussa porkkanalaatikkoa ja karjalanpaistia, ja oli ehdottomasti viikon paras lounas. Koko viikon oon odottanut meidän perheen ”pikkujouluja”. Valmistetaan sunnuntaina jouluateria, koska ei olla jouluna Suomessa. Ihanaa päästä nauttimaan jouluherkkuja, rauhoittumaan ja tunnelmoimaan. Mun joulu on nyt viikonloppuna, pari viikkoa etukäteen. ;)

Sen jälkeen mulla on jäljellä muutamat jumppaohjaukset, parit viimeiset tunnit koulussa, pari tenttiä ja matkalaukun pakkaus. Uskomatonta, että oikeesti ollaan lähdössä kohta Etelä-Afrikkaan. Lämpöön. Aurinkoon. Lomalle. Ajattelin napata läppärin mukaan, ja opetella lentokoneessa LesMillsin uusia ohjelmia, koska niitä pääsee jumppaamaan sitten heti tammikuun alusta, mahtavaa. :)

IMG_2079.jpg

Ihanaa jouluonodotusta! <3 PUSPUSPUS.

Suhteet Oma elämä Mieli