Joulukuun positiiviset

Luin yksi päivä mun vanhoja postauksia tän blogin alkuajoilta. Ensimmäisistä postauksista on jo yli vuosi aikaa, hurjaa!

No, huomasin, että sillon jaoin enemmän kaikkia pieniä positiivisia arjen hetkiä ja pohdin vähemmän elämän syvällisyyksiä. Niimpä tän harmaan ja synkän joulukuisen keskiviikkoaamun kunniaksi päätin tulla taas miettimään tän hetken hyviä juttuja.

Tänään on koulussa joululounas. Ajattelin mennä vetämään navan täyteen jouluruokaa (jos se näyttää hyvältä) tai sitten vaihtoehtoisesti otan riisipuuroa. Riisipuuroa on pakko saada joka joulu ja tänä vuonna se on jäämässä uhkaavasti väliin, joten tänään olis tilaisuus… Hmm.

Oon villiintynyt taas viikunoista. Ekolosta saa edullisimmat ja parhaimmat kuivatut viikunat. Niin pehmeitä, makeita ja herkullisia. <3

Kahvi on messissä edelleen, kun mietitään elämän iloja. Jyväskylästä löytyy Coffea -niminen kahvikauppa, josta saa ostettua hyviä papuja. Oon edelleen äärimmäisen onnellinen, että hankin oman kahvimyllyn syksyn alussa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on vaan jotain niin valloittavaa. <3

Voitin yhdestä kilpailusta palkinnoksi kynnet ja tänään meen laittamaan ne. Vaikka en itse ehkä hankkisi rakennekynsiä epäkäytännöllisyyden vuoksi ja siksi, että ne on hölmön näköiset muutaman viikon jälkeen, ne on vaikea irroittaa ja omat kynnet kärsivät, on ne palkintona ihan hauskaa arjen hemmottelua. Haluaisin jotkut melko simppelit, ehkä vähän jouluiset, kauniit lomakynnet. 😉

Viikon päästä oon Etelä-Afrikassa!

IMG_2062.jpg

Mun huono olo meni tosi nopee ohi ja eilen olin taas ohjaus- ja treenikunnossa. Mul on myös tosi ihania, kivoja, tsemppaavia ja avuliaita ohjaajakollegoita Kuntomaailmalla, joista voin olla hurjan kiitollinen. :’)

Tämmöset tuli tänä aamuna mieleen. Nyt mä palaan takaisin härdellin keskelle. Mulla on tänään aika hurja päivä, ehkä vähän turhan monta menoa sovittu yhelle vuorokaudelle ja juoksenkin paikasta toiseen aamusta iltaan. Yks juttu: mä haluaisin kovasti kuulla teistä! <3 Onko siellä enää ketään?? Oli tai ei, niin ihan mahtavaa keskiviikkoa ja loppuviikkoa! :) Pusuja.

Hyvinvointi Mieli Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.