Kun menee huonosti
Mul on ollut tässä nyt pari ihan täysmätää päivää.
Ei ees oikeen oo mitään järkevää syytä, koska kaikki on hyvin. Mutta silti pimeys ahdistaa, väsyttää, masentaa ja itkettää. Koulu tuntuu just nyt ihan puulta, koska en oo kovin innoissani kursseistä mitä käyn tällä hetkellä. Haluisin jumpata enemmän, ohjata enemmän, liikkua enemmän, kehittyä enemmän… Saada kaiken just tänne heti nyt.
Ennen kaikkea haluan innostua hölmöistä pienistä jutuista, fiilistellä hyvää kahvia, hyvää ruokaa, hyvää musiikkia, hyvää seuraa ja hyvää oloa. Nyt en oo jaksanut innostua täysillä oikein mistään.
Ja innostavia juttujahan on vaikka kuinka, sekä nyt meneillään että tulossa. Mulla on ensimmäistä kertaa viikoittain vakkaritunti jumppaa. Me lähdetään perheen kanssa neljän viikon päästä Kapkaupunkiin. Siinä kaks esimerkkiä asioista, jotka on todella ihania, innostavia ja mahtavia. Puhumattakaan siitä, että mulla tosiaan on ihana koulupaikka, ihania koulukavereita ja kaikki muutenkin todella hyvin.
Okei, tulin alunperin valittamaan tänne siitä, että mun maha on joka päivä kipee. Kroppa on tuntunut tosi isolta ja ikävältä viime päivinä. Tuntuu, että junnaan treeneissä paikallani ja en pääse kehittymään ohjaajana, koska ohjaan vain kerran viikossa. Mutta nyt isommassa mittakaavassa katsottuna noi tuntuu aika merkityksettömiltä asioilta. Ehkä mua harmitti tänään, kun kaadoin rikkinäisestä suolasirottimesta suolaa ruokaani (eli semmoisen jäätävän kokoisen vuoren) ja puolet ruuasta lens roskiin. Ehkä mua on harmittanut se, että mun maha on joka päivä kipee ja turvonnut. Ehkä mua harmittaa se, että täällä menee attackia vaan kaksi kertaa viikossa, eikä kumpikaan niistä ole edes mun oma tunti.
Nyt on näin. Suolajutulle en voi enää mitään (kävin kyllä pyytämässä, että saanko ottaa ruokaa roskiin lentäneen tilalle, mut lautaselle oli jäänyt sen verran reippaasti suolaa, että ateria oli kyl käytännössä pilalla), sen sijaan mahakivuille ja jumppajutuille voin. Nyt oon käynyt yksin jumppaamassa attackbiisejä, koska tunneille en pääse niin usein kuin haluaisin. Ainakin saa treenattua just niitä biisejä mitä haluaa. Keväälle saan varmaan oman ohjaustunnin, josta oon unelmoinut viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Mahakivut aion laittaa vielä kuriin, oon onnistunut siinä ennenkin, joten enköhän onnistu tälläkin kertaa. Kun tarpeeks monta kertaa kompuroin, niin lopulta ehkä opin elämään ja toimimaan tän vaivan suhteen. Toivottavasti.
Nyt palaan koulujuttujen ääreen. Tsemppiä kaikille tän pimeyden kanssa taisteleville! <3