Moikka,

Lissabonista kotiuduttu. Palaan kuvien kera matkaan mahdollisesti vielä myöhemmin, mutta sen sanon jo nyt, että Lissabon on ihana.

Vielä viisi (!!) päivää töitä ja sitten on työt täällä Helsingissä taputeltu kasaan. Outoa, että pitkästä aikaa ei ole tiedossa töitä seuraaville kuukausille vaan pelkkää koulua. Opiskelumotivaatio on ihan älyttömän korkealla vielä nyt. Katsotaan, kuinka käy, kun pitäisi ihan oikeasti opiskella.

Mulla heräsi eilen taas ajatuksia suhteesta kroppaani. En tykkää siitä, en oo ikinä tykännyt, enkä varmaan ikinä tuu tykkäämäänkään. Oon opetellut vuosien aikana elämään sen kanssa. Oon ymmärtänyt, että kaikesta huolimatta se on mun kaveri, joka mahdollistaa mun elämisen, liikkumisen ja olemisen. Painoni on heitellyt paljon yläasteiästä lähtien. Painoin yli kymmenen kiloa vähemmän vielä muutama vuosi sitten ja nykyään painan varmaan enemmän kuin koskaan ennen. En ole varma, koska en omista vaakaa, ja en ole muutenkaan kovin tietoinen painostani. Nykyään koen olevani melko iso. Kokemus on vahva ja tiukasti pään sisässä, eikä sillä oikeastaan edes ole kovin paljoa tekemistä todellisuuden kanssa.

Olen normaalin pituinen (168cm) ja normaalipainoinen. Kropppani on urheilullisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Hartiani ovat leventyneet, olkapäälihakseni kasvaneet ja reidet ja pylly pyöristyneet (okei, ehkä myös vähän keränneet rasvaa mukaansa, heh). Fyysinen kuntoni ja kestävyyteni on parempi kuin koskaan aiemmin.

Eilen sain kaksi kommenttia, jotka jäi mietityttämään. Ensimmäiseksi työkaverini kysyi, että onko mulla ruokavaliovinkkejä, millä saisi kropan tiukempaan kuntoon, kun oon tämmönen fitnesstyyppi (Huom! Jumpat on todella todella kaukana fitneksestä). Ensimmäinen reaktio: ”Anteeks mitä?? Mullako? Eihän mulla nyt mitään ole, kun oon itekin tämmönen rasvakasa. :D” Ja tosiaan, rasvaprosentti on kahdenkymmenen suuremmalla puolella, ja sitä fläsää löytyy niin kyljistä, vatsasta kuin reisistäkin.

Toinen tuli illalla vetämäni BODYATTACK-tunnin jälkeen, kun mulle sanottiin että ”sulla on tosi hyvä kunto”. Mä itse koen, että mun kunto on ok, mutta en vedä puoliksikaan vertoja niille supernaisille, jotka vetää lukuisia leukoja, punnertaa suorin vartaloin pitkiä sarjoja ja juoksee puolimaratoneja puoleentoista tuntiin. Oon kasvattanut kuntoani viimeiset kymmenen vuotta liikkumalla säännöllisesti, mutta kehitettävää riittää. Oon itseasiassa todella tyytyväinen siihen, että liikuntamotivaationi ei ole kadonnut kokonaan missään vaiheesssa. Välillä on tullut laiskempia kausia, mutta silti treenaaminen on pysynyt mukana kuvioissa käytännössä ihan jokaisena viikkona. Oon tyytyväinen mun tän hetkiseen fyysiseen suorituskykyyn, se on parempi, mihin olisin ikinä kuvitellut pääseväni, mutta haluan kasvattaa sitä edelleen päivä päivältä yhä paremmaksi. Mä rakastan liikuntaa, rakastan endorfiineja ja itseni ylittämistä. Liikunta tekee mulle voittamattoman olon, koen olevani jossain oikeasti hyvä ja unohdan hölmöt ajatukset ja arvottomuuden tunteeni onnistuneen treenin aikana. Oon ylittänyt itseni monta kertaa ohjatessa tunteja ja juoksutapahtumissa, mutta tavoitteenani on puskea vielä pidemmälle, olla tässä hommassa todella hyvä vielä joku päivä.

Ja mun kroppa mahdollistaa tän kaiken, ja siksi oon oppinut pitämään rasvaprosenttia ja muutenkin kropan ulkomuotoa ihan toisarvoisena tekijänä. Tärkeintä on, että pystyn liikkumaan, pystyn kehittymään, pystyn puskemaan itseäni pidemmälle kuin koskaan ennen ja pystyn tartuttamaan sitä fiilistä ja energiaa myös muihin.

Aurinkoa viimeisiin elokuun päiviin, pitäkäähän itsestänne hyvää huolta! <3