Lisbon

Lissabonissa oli kaunista ja lämmintä, hyvää ruokaa ja mukavia ihmisiä. Meininki oli rento ja kansainvälinen. Englannilla pärjäsi ongelmitta joka paikassa (noloa, itse en opetellut sanaakaan Portugalia, en edes kiitosta). Nähtävää ja tehtävää riittäisi varmasti parillekin viikolle, ja meillä jäi monet paikat näkemättä ja kokematta. Cascaisin rantakohde oli kaunis, tosin rannat melko pieniä ja täynnä ihmisiä ja hintataso oli kalliimpi kuin Lissabonissa. Lissabonissa puolestaan viinilasillinen maksoi kolme euroa ja lounaan sai helposti alle kympillä. Kuljimme pääsääntöisesti metrolla (metrolippu 1,40€) ja kävellen paikasta toiseen. Kaupunki on iso, mutta lämminhenkinen ja turvallinen.

IMG_1255.JPG

 

IMG_1260.JPG

Yövyimme Hotel DoubleTree By Hiltonissa. Kahden hengen huone viideltä yöltä aamiaisen kanssa maksoi noin 450 euroa, eli reilu 200 euroa per naama. Sijainti oli hieman kauempana (noin puolen tunnin kävelymatka keskustaan), mutta metroasema löytyi kuitenkin viiden minuutin kävelymatkan päästä. Hotellilla on neljä tähteä ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Hotelli oli siisti ja sisustus oli todella moderni. Huoneemme oli tilava, sänky oli todella leveä ja meiltä löytyi myös pieni parveke. 🙂 Myös kuntosali löytyi, mutta se oli todella pikkuruinen, joten ruuhka-aikaan tilat kävivät hieman ahtaiksi. Aamiainen oli monipuolinen ja tarjolla oli muun muassa kananmunia joka muodossa (ah, maailman parasta munakokkelia), pekonia, jugurttia, juustoja, leikkeleitä, tuoreita hedelmiä (hyvä valikoima), leipiä, leivoksia ja muroja. Kahvi tuotiin pöytään ja sekin oli hyvää. 🙂

IMG_1262.JPG

 

IMG_1276.JPG

Loman paras ravintolakokemus löytyi Cascaisista. Hyvä tuoksu johdatti meidät sivukujille, mistä löytyi aivan ihana kasvisravintola House of Wonders. Kylmä buffetpöytä maksoi muistaakseni 14,90€. Syödä sai niin paljon kuin jaksoi, mutta sillä ehdolla, ettei ruokaa jäänyt yli lautaselle, eli kaiken mitä otti oli myös syötävä. Yläkerrasta löytyi kahvila ja kattoterassi, ja paikasta sai myös tuorepuristettuja mehuja, gluteenittomia ja vegaanisia kakkuja ja leivoksia sekä lämpimiä ruokia.

IMG_1277.JPG

 

IMG_1383.JPG

Lissabon on täynnä kukkuloita, joten kaupunkia kiertäessä pääsi kävelemään paljon ylämäkiä. Kaupunki on tyyliltään todella romanttinen ja aito. Rakennukset ovat vanhoja ja kauniita. Kadut ovat kapeita ja jyrkät ylämäet yllättivät joka kulmalla.

IMG_1478.JPG

 

IMG_1491 2.JPG

Portugali ihastutti ja matkustaisin takaisin koska vain uudelleen. Lissabon on erinomainen kaupunkikohde ja myös shoppailumahdollisuudet olivat kaikin puolin kunnossa. Hintataso on edullinen, ainakin Helsinkiin verrattuna. Kiitos matkaseurasta Liisi! <3

Kulttuuri Matkat

Minä ja kroppa

Moikka,

Lissabonista kotiuduttu. Palaan kuvien kera matkaan mahdollisesti vielä myöhemmin, mutta sen sanon jo nyt, että Lissabon on ihana.

Vielä viisi (!!) päivää töitä ja sitten on työt täällä Helsingissä taputeltu kasaan. Outoa, että pitkästä aikaa ei ole tiedossa töitä seuraaville kuukausille vaan pelkkää koulua. Opiskelumotivaatio on ihan älyttömän korkealla vielä nyt. Katsotaan, kuinka käy, kun pitäisi ihan oikeasti opiskella.

Mulla heräsi eilen taas ajatuksia suhteesta kroppaani. En tykkää siitä, en oo ikinä tykännyt, enkä varmaan ikinä tuu tykkäämäänkään. Oon opetellut vuosien aikana elämään sen kanssa. Oon ymmärtänyt, että kaikesta huolimatta se on mun kaveri, joka mahdollistaa mun elämisen, liikkumisen ja olemisen. Painoni on heitellyt paljon yläasteiästä lähtien. Painoin yli kymmenen kiloa vähemmän vielä muutama vuosi sitten ja nykyään painan varmaan enemmän kuin koskaan ennen. En ole varma, koska en omista vaakaa, ja en ole muutenkaan kovin tietoinen painostani. Nykyään koen olevani melko iso. Kokemus on vahva ja tiukasti pään sisässä, eikä sillä oikeastaan edes ole kovin paljoa tekemistä todellisuuden kanssa.

Olen normaalin pituinen (168cm) ja normaalipainoinen. Kropppani on urheilullisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Hartiani ovat leventyneet, olkapäälihakseni kasvaneet ja reidet ja pylly pyöristyneet (okei, ehkä myös vähän keränneet rasvaa mukaansa, heh). Fyysinen kuntoni ja kestävyyteni on parempi kuin koskaan aiemmin.

Eilen sain kaksi kommenttia, jotka jäi mietityttämään. Ensimmäiseksi työkaverini kysyi, että onko mulla ruokavaliovinkkejä, millä saisi kropan tiukempaan kuntoon, kun oon tämmönen fitnesstyyppi (Huom! Jumpat on todella todella kaukana fitneksestä). Ensimmäinen reaktio: ”Anteeks mitä?? Mullako? Eihän mulla nyt mitään ole, kun oon itekin tämmönen rasvakasa. :D” Ja tosiaan, rasvaprosentti on kahdenkymmenen suuremmalla puolella, ja sitä fläsää löytyy niin kyljistä, vatsasta kuin reisistäkin.

Toinen tuli illalla vetämäni BODYATTACK-tunnin jälkeen, kun mulle sanottiin että ”sulla on tosi hyvä kunto”. Mä itse koen, että mun kunto on ok, mutta en vedä puoliksikaan vertoja niille supernaisille, jotka vetää lukuisia leukoja, punnertaa suorin vartaloin pitkiä sarjoja ja juoksee puolimaratoneja puoleentoista tuntiin. Oon kasvattanut kuntoani viimeiset kymmenen vuotta liikkumalla säännöllisesti, mutta kehitettävää riittää. Oon itseasiassa todella tyytyväinen siihen, että liikuntamotivaationi ei ole kadonnut kokonaan missään vaiheesssa. Välillä on tullut laiskempia kausia, mutta silti treenaaminen on pysynyt mukana kuvioissa käytännössä ihan jokaisena viikkona. Oon tyytyväinen mun tän hetkiseen fyysiseen suorituskykyyn, se on parempi, mihin olisin ikinä kuvitellut pääseväni, mutta haluan kasvattaa sitä edelleen päivä päivältä yhä paremmaksi. Mä rakastan liikuntaa, rakastan endorfiineja ja itseni ylittämistä. Liikunta tekee mulle voittamattoman olon, koen olevani jossain oikeasti hyvä ja unohdan hölmöt ajatukset ja arvottomuuden tunteeni onnistuneen treenin aikana. Oon ylittänyt itseni monta kertaa ohjatessa tunteja ja juoksutapahtumissa, mutta tavoitteenani on puskea vielä pidemmälle, olla tässä hommassa todella hyvä vielä joku päivä.

Ja mun kroppa mahdollistaa tän kaiken, ja siksi oon oppinut pitämään rasvaprosenttia ja muutenkin kropan ulkomuotoa ihan toisarvoisena tekijänä. Tärkeintä on, että pystyn liikkumaan, pystyn kehittymään, pystyn puskemaan itseäni pidemmälle kuin koskaan ennen ja pystyn tartuttamaan sitä fiilistä ja energiaa myös muihin.

Aurinkoa viimeisiin elokuun päiviin, pitäkäähän itsestänne hyvää huolta! <3

Hyvinvointi Liikunta Terveys