Joulukuun positiiviset

Luin yksi päivä mun vanhoja postauksia tän blogin alkuajoilta. Ensimmäisistä postauksista on jo yli vuosi aikaa, hurjaa!

No, huomasin, että sillon jaoin enemmän kaikkia pieniä positiivisia arjen hetkiä ja pohdin vähemmän elämän syvällisyyksiä. Niimpä tän harmaan ja synkän joulukuisen keskiviikkoaamun kunniaksi päätin tulla taas miettimään tän hetken hyviä juttuja.

Tänään on koulussa joululounas. Ajattelin mennä vetämään navan täyteen jouluruokaa (jos se näyttää hyvältä) tai sitten vaihtoehtoisesti otan riisipuuroa. Riisipuuroa on pakko saada joka joulu ja tänä vuonna se on jäämässä uhkaavasti väliin, joten tänään olis tilaisuus… Hmm.

Oon villiintynyt taas viikunoista. Ekolosta saa edullisimmat ja parhaimmat kuivatut viikunat. Niin pehmeitä, makeita ja herkullisia. <3

Kahvi on messissä edelleen, kun mietitään elämän iloja. Jyväskylästä löytyy Coffea -niminen kahvikauppa, josta saa ostettua hyviä papuja. Oon edelleen äärimmäisen onnellinen, että hankin oman kahvimyllyn syksyn alussa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on vaan jotain niin valloittavaa. <3

Voitin yhdestä kilpailusta palkinnoksi kynnet ja tänään meen laittamaan ne. Vaikka en itse ehkä hankkisi rakennekynsiä epäkäytännöllisyyden vuoksi ja siksi, että ne on hölmön näköiset muutaman viikon jälkeen, ne on vaikea irroittaa ja omat kynnet kärsivät, on ne palkintona ihan hauskaa arjen hemmottelua. Haluaisin jotkut melko simppelit, ehkä vähän jouluiset, kauniit lomakynnet. 😉

Viikon päästä oon Etelä-Afrikassa!

IMG_2062.jpg

Mun huono olo meni tosi nopee ohi ja eilen olin taas ohjaus- ja treenikunnossa. Mul on myös tosi ihania, kivoja, tsemppaavia ja avuliaita ohjaajakollegoita Kuntomaailmalla, joista voin olla hurjan kiitollinen. :’)

Tämmöset tuli tänä aamuna mieleen. Nyt mä palaan takaisin härdellin keskelle. Mulla on tänään aika hurja päivä, ehkä vähän turhan monta menoa sovittu yhelle vuorokaudelle ja juoksenkin paikasta toiseen aamusta iltaan. Yks juttu: mä haluaisin kovasti kuulla teistä! <3 Onko siellä enää ketään?? Oli tai ei, niin ihan mahtavaa keskiviikkoa ja loppuviikkoa! 🙂 Pusuja.

Hyvinvointi Mieli Höpsöä

Tavoitteita

Mä haluan lopettaa asioiden vatvomisen.

Haluan keskittää enemmän huomion ympäristöön kuin itseeni. Tuntuu älyttömältä, kuinka ison osan päivästä ajattelen pelkästään sitä miltä musta tuntuu, mitä mä olen, mitä mä haluan olla, miksi mä haluan tulla ja mitä muut ajattelee musta. Ja kaiken ton vatvomisen ja pyörittelyn sijaan voisin keskittyä kaikkeen ihan muuhun ja unohtaa nämä itseeni keskittyvät ajatukset, vielä kun niistä yli puolet ovat kritisoivia. Tai sit mun pitää muuttaa äänensävyä radikaalisti.

Se, miten puhutaan ja ajatellaan muista ihmisistä, kertoo meistä itestä enemmän kuin niisät musita. Tän on varmaan moni kuullut ja yhtä moni voi toivottavasti allekirjoittaa. Mutta usein sanotaan myös, että me pystytään tuntemaan vaan niitä tunteita toisia kohtaan mitä pystytään tuntemaan itseemme kohtaan. Pitää oppia rakastamaan itseään, ennen kuin pystyy rakastamaan muita jne.

Mä haluaisin oppia rakastamaan itseäni.

Mä ihan todella pyrin näkemään ihmisissä hyvää. Haluaisin kovasti tykätä kaikista ja suurimmasta osasta tykkäänkin. Ja silloin, kun joku ihminen aiheuttaa mussa ärsytystä, kiukkua tai kateutta, osaan kääntää katseen itseeni. Miksi mä ärsyynnyn tai kiukustun siitä tyypistä? Miksi mä kadehdin sitä tyyppiä? Ja silloin, kun tunnen noita tunteita niin haluan todella kääntää sen kaiken päälaelleen, tuntee ärsyyntymisen/kiukun/kateuden sijaan lämpöä, hellyyttä ja rakkautta.

Eikä se todellakaan oo helppoa, mutta mä harjoittelen ja kehityn. 🙂 Vielä enemmän mulla ois kuitenkin kehitettävää siinä, että osaisin toteuttaa tätä myös itteeni. Okei, harvemmin kadehdin itseäni, mutta esimerkiksi silloin kun tunnen häpeää, lannistumista, ärsyyntymistä ja epätoivoa, olisi hienoa osata kääntää nää tunteet hyväksynnäksi, lämmöksi ja rakkaudeksi.

Mä en sano missään nimessä, ettei sais olla huonoja päiviä tai huonoja hetkiä. Tottakai saa ja niitä on. Mulla oli tänään huono päivä. Olin huonovointinen, mua väsytti ja oksetti. Kävin ohjaamassa BodyAttackin, se tuntu todella rankalta ja koko tunnin aikana en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että mulla oli fyysisesti ällöttävä ja voimaton olo. Ei mua harmittanut se, että mulla oli huono olo. Mua harmitti se, että alisuoriuduin ohjaajana, en jaksanut tehdä liikkeitä täysillä, en pystynyt keskittymään mihinkään ja en jaksanut puhua ja kannustaa. Musta puuttui se energia, joka tekee ohjaamisesta parasta.

Ja sit jäin vatvomaan tätä asiaa.

Mut nytpä mä koitan sanoo itelleni, että hei, kaikki on ihan ok. Asiakkaat (toivottavasti) ymmärtää ja ne ehkä tulee mun tunnille vielä uudestaan. Mulla ei onneksi oo mitään pahempaa pöpöä, ja tää paha olo on varmaan huomiseen mennessä saatu kuntoon. Mä tein siinä tilanteessa parhaani. En pysty peittelemään mitään (jumppaohjaajana huonon olon peitteleminen on ainakin mulle tosi vaikeaa…), mut ehkä joku tykkää siitäkin, että oon niin aito tyyppi ja ohjaaja. Ja mä tykkään asiakkaista, vaik ne ei tykkäis musta, koska ne tekee koko hommasta tekemisen arvoista. <3

Pahoittelen tän postauksen sekavuutta. Tää oli tämmönen päiväkirjamainen avautuminen, mutta tykkään ilmeisimmin avautua päiväkirjamaisesti nettiin, joten mikäs tässä! Olkaahan armollisia tekin itellenne, mä todella opettelen tätä ihan hirveesti. Hali.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä