Kantasoluluovutus – ilman vaaleanpunaisia laseja

Tässä kertomuksessa ainut vaaleanpunainen asia on mansikanmakuinen Diapam. Kerroin helmikuussa kuinka luovutin suurella ylpeydellä. Kyseessä oli kantasoluluovutus tuntemattomalle potilaalle tarvittavaa siirrettä varten. Sain pari pyyntöä, että kertoisin luovutuksesta tarkemminkin ja ilman kaunisteluja tai siloitteluja. Olin missannut nuo kommentit aiemmin, mutta onneksi huomasin ne viime viikolla ja nyt päätin tarttua tähän pyyntöön.

Kerrataan nopeasti vielä kuinka päädyin tähän pisteeseen: 
Klikkasin lokakuussa 2014 Kantasolurekisteriin täällä (linkissä ohjeet kuinka liittyä rekisteriin) ja täytin liittymislomakkeen. Sain postin kautta paketin, jossa oli välineet sylkinäytettä varten. Sylkinäytteestä tehdään alustava kudostyypitys, jota käytetään apuna sopivan luovuttajan löytämiseksi. Vasta purkin palauttaminen mahdollistaa rekisterin jäsenyyden. Postitin sylkinäytteen. Tämän jälkeen taisin saada jonkinnäköisen ilmoituksen, että minut on liitetty rekisteriin. 

Tämän jälkeen kerron seikkaperäisemmin prosessista. Tästä tulee kilometripostaus, jotta se olisi mahdollisimman kattava, toivottavasti jaksatte lukea. Paitsi jos kammoksut sairaalakertomuksia. Mainittakoon, että kohdallani prosessi eteni todella vauhdilla potilaan tilan vuoksi.

Tieto luovutuksesta
Kun palasin joululomalta Kuopiosta Turkuun, odotti minua kotona SPR:n kirjekuori, jossa kerrottiin potilaasta, jolle alustavan kudostyypityksen perusteella saattaisin olla sopiva luovuttaja. Koska luovuttaminen oli mielestäni ainoa vaihtoehto, otin yhteyttä Kantasolurekisteriin heti seuraavana arkipäivänä, perjantaina 2.1.2015. Rekisterin työntekijä varmisti puhelimitse, että olen miettinyt asiaa ja olen varma päätöksestäni. Samalla työntekijä teki puhelimitse alustavan terveyskyselyn ja varmisti näin sopivuuteni luovutukseen. Kun terveyskyselyssä ei ilmennyt mitään poikkeavaa, sovittiin minulle aika Turun Veripalveluun verikokeisiin, joiden perusteella mahdollisista useista luovuttajaehdokkaista valikoitaisiin parhaiten sopiva ehdokas. Kävin verikokeissa maanantaina 5.1. ja odotin, olenko tarkempien tyypitysten perusteella edelleen sopiva luovuttaja potilaalle vai löytyisikö joku parempi luovuttaja. 

Varmistus
Odotin pari viikkoa ja verikokeiden perusteella todettiin, että olen ainut sopiva luovuttaja potilaalle. Luovutustavaksi oli valittu potilaan tilan perusteella luuytimestä nukutuksessa tehtävä luovutus. Prosessi jatkui muutamilla puheluilla rekisterin kanssa. Tässä vaiheessa mukaan tuli myös minua arvioiva puolueeton lääkäri. Puolueeton lääkäri on prosessissa mukana, niin ettei hän tiedä potilaan tilaa, tutkii minut sekä ajattelee minun parastani ja on kumpaankin suuntaan puolueeton, jotta homma olisi mahdollisimman varmaa ja turvallista sekä potilaalle että luovuttajalle. Samalla sovimme lääkärin kanssa ajan Meilahdessa tehtävään terveystarkastukseen.

Terveystarkastus
29.1. menin Meilahteen terveystarkastukseen. Ensin menin laboratorioon verikokeisiin, jossa minulta otettiin 21 putkea verta. Verikokeitten jälkeen kävin sydänfilmissä, EKG:ssä. Siellä oli muuten vallan ihana hoitaja, joka kehui kauheasti minun itse tekemiäni ankkurikorviksia. En tajunnut huikata, kuinka hän saisi minuun yhteyden ostaakseen itselleen samanlaiset. Seuraavaksi kävin röntgenissä keuhkokuvissa. Kun kaikki nämä oli tehty, tapasin vihdoin minua arvioivan lääkärin. Hän teki minulle perustutkimukset: pituus, paino, verenpaineet jne. Tutkimuksissa hän totesi, ettei minua saa nukuttaa löysän ja lonksuvan leukani takia. Kyllä, diagnoosina löysä leuka. Nukutusputki voisi olla riski leukani kannalta. Koska olin prosessissa täysin vapaaehtoisesti, ei operaatiosta saisi tulla minulle mitään haittaa jälkikäteen ja siksi nukutus olisi liian iso riski. Tässä vaiheessa oletuksena oli, etten luovuta, sillä luovutustavaksi oli merkitty vain luuytimestä tehtävä luovutus. Lääkäri kuitenkin varmuuden vuoksi ehdotti potilasta hoitavalle lääkärille veren kautta tehtävää luovutusta. Lääkäri kertoi veren kautta tehtävästä luovutuksesta tarkasti ja keskustelimme kaikesta luovutukseen liittyvästä. Nukutuksessa tehtävä luovutus käytiin läpi vain pintapuolisesti, koska se ei olisi kohdallani mahdollinen. Alustavasti luovutuspäiväksi oli sovittu tiistai 17.2. ja sairaalaan sisäänkirjautuminen 16.2.

Rekisteri maksoi minulle koituneet matka- ja ruokakulut tuolta päivältä, sekä ansionmenetykseni. Olin tuon päivän sairauslomalla, mistä sain todistuksen vietäväksi töihin. Työnantajani sai rekisteristä sairauslomakorvauksen, joten työnantajani ei ns. kärsinyt tilanteesta.

Kantasolujen kasvatus
Terveystarkastuksen tutkimuksissa ei ilmennyt mitään outoa ja potilaan tilaan kävi kuin kävikin myös veren kautta tehtävä luovutus, joten luovutus eteni jälleen pykälän eteenpäin. Koska luovutustapa muuttui alkuperäisestä luuytimestä otettavasta siirteestä verestä otettavaan, muuttui myös luovutuksen aikataulu. Tässä vaiheessa minulta varmistettiin vielä, olenko edelleen täysillä mukana prosessissa. Koska vastasin myöntävästi, aloitettiin potilaan rajut ja hintavat valmistelut operaatiota varten. Käytännössä potilaalta tapetaan kaikki hänen omat kantasolut. Tässä vaiheessa täytyy olla varma päätöksestä, sillä viime metreillä peruuntuva luovutus on todennäköisesti potilaalle kohtalokas.

Luovutuspäivä pysyi samana, eli 17.2. mutta kirjauduin sairaalaan sisään jo perjantaina 13.2. Ensimmäiseksi kävin taas verikokeissa labrassa. Verikokeesta katsottiin perusveriarvoja ja tärkeimpänä kantasolujen määrä. Koska veressä ei normaalisti ole juuri ollenkaan kantasoluja, täytyi ne sinne saada. Kantasolujen määrää täytyi kasvattaa, jotta ne purkautuisivat luuytimestä verenkiertoon. Sain perjantaista maanantaihin kerran päivässä noin 24 h välein kaksi piikkiä mahamakkaroihini. Piikit ovat kantasolun kasvutekijää, eli Neupogenia (granulosyyttien kypsymistä edistävä kasvutekijä, GCSF). Kasvutekijät ovat elimistön tuottamia luonnollisia valkuaisaineita, mutta niitä voidaan valmistaa lääkkeiksi myös bioteknisin menetelmin. Neupogen kiihdyttää luuytimen toimintaa niin, että se alkaa tuottaa lisää kantasoluja. Piikit luonnollisesti pistivät, mutteivat sattuneet muuten. Kun aine ruiskutettiin mahamakkaraan alkoi sellainen inhottava kihelmöinti ja kutina, mutta tunne hävisi melkein saman tien kun aine oli saatu kokonaan sisääni.

Perjantaina oloni oli muuten normaali, mutta olin todella väsynyt ja koska olin vahingossa unohtanut syödä koko päivänä, olo oli myös hieman heikko. Jaksoin hetken aikaa nähdä ystävääni, mutta lopulta uupumus voitti. Illalla oli vähän sellainen fiilis kuin olisin ollut pienessä hiprakassa. Luulen, että tämä johtui väsymyksestä ja heikosta syömisestä. Lisäksi tunsin paineen tunnetta sekä pientä kipuilua rintalastassa ja lantioluissa selän puolella. Nämä ovat juuri ne paikat, joissa kantasolut kasvavat eniten. Lauantaina heräsin 10 h yöunien jälkeen hotelli Helkasta ja suuntasin puolenpäivän aikaan Meilahteen hakemaan jälleen kasvutekijää. Koska viikonloppuisin poli on kiinni, kävin hakemassa piikit 7A-syöpäosastolla. Pysäyttävä paikka. Homma oli nopea ja pääsin kymmenessä minuutissa ulos. Toisen päivän annos rupesikin potkimaan jo ihan eri tavalla ja rintalasta sekä alaselkä kipeytyivät huomattavasti enemmän. Sain välillä sellaisia 1-2 sekuntia kestäviä kouristuksia juuri noille alueille ja jouduin painautumaan kaksinkerroin sekä hengittelemään hetken syvään. Kasvukipuja. Näitä tuli ehkä kerran tunnissa-kahdessa. Pystyin kuitenkin viettämään päivää kaupungilla poikaystäväni kanssa, välillä täytyi käydä hotellilla makoilemassa sängyllä.

Sunnuntaina suuntasin jälleen Meilahteen, 7A-syöpäosastolle. Minulta otettiin osastolla putki verta, jotta nähtiin onko kantasolut lähteneet kasvamaan tarpeeksi. Samalla törmäsin toiseen kantasoluluovuttajaan, joka oli myös hakemassa kasvutekijöitä. Verikokeitten jälkeen sain taas piikit ja hoitaja kysyi, millaisia tuntemuksia on ollut. Kerroin rintalasta- ja lantioluukipuilusta, jotka ovat normaaleja kasvatusvaiheessa. Tällä kertaa osastolla meni reilu tunti. Muuten tuntemukset olivat melko samanlaisia kuin lauantaina, kipusäteilyt olivat hieman vahvempia ja illalla alaselkää aristi aika paljon. Sunnuntaina jaksoin olla melkein koko päivän menossa. Myöhäisilta meni hyvin vahvasti sängyllä makoillessa ja herkkuja mutustaen. Maanantaina kävin puolenpäivän aikaan hakemassa polilla viimeiset piikit. Tuntemukset olivat hyvin samanlaiset kuin sunnuntaina, mutta sen verran jälleen asteen kovemmat, että huomasin jo odottavani tiistaista luovutusta. Lääkäri oli kertonut, että kivut häviävät oikeastaan samantien, kun kantasolut saadaan ulos minusta.

Luovutus
Tiistaina suuntasin sairaalaan jo aamulla. Menin 7B-syöpäosastolle, jossa operaatiohuone sijaitsee. Huoneessa oli kaksi hoitajaa, jotka ottivat minut vastaan. Kävin hoitosängylle, sain särkylääkettä, pari kalkkitablettia ja puolikkaan ruiskullisen mansikanmakuista Diapamia. Kävin makuulle ja sain peittoja lämmikkeeksi. Vasempaan käteeni laitettiin kiinni letku, josta veri otettiin ulos minusta ja kuljetettiin fereesilaitteeseen, jossa laite erotteli verestä kantasolut, plasman yms. Kone keräsi kantasolut talteen ja laittoi loput verestä eteenpäin toisella letkulla oikean käteni kautta takaisin sisälleni. Ikään kuin dialyysissä. Oikeassa kädessä oli lisäksi tippa ja sain myös kalkkia suoraan suoneen.

WP_20150217_002 (2).jpg

Hoitaja sanoi, että voidaan ottaa susta sellanen selfie, niin voit näyttää äidille. Näytän teille kaikille: tältä näyttää luovuttava ihminen.
Tuossa mun vieressä on se laite ja telineestä roikkuvassa pussissa epämääräisen värinen tavara on niitä kantasoluja.
Ps. Mulla on oikeesti myös leuka ja kaula.

Letkujen kiinnitys toki nipisti vähän, mutta ei sattunut varsinaisesti. Kun veri ja kantasolut pääsivät liikkeelle, katosivat suurimmat kipuilut rintalastasta ja lantioluista. Diapamin takia nukuin oikeastaan koko operaation ajan. Puolivälissä operaatiota hoitaja herätti minut ja sain kaksi kalkkitablettia. Koko toimenpide kesti noin kuusi tuntia. Koska letkut oli kiinnitetty kyynertaipeisiini, en saanut koukistaa käsiäni tuona aikana, etteivät letkut tukkeutuneet. Tämän takia käsissä tuntui melko ikävältä, enkä loppuajasta meinannut löytää mukavaa asentoa käsille. Veri kierrätettiin kolme kertaa kroppani läpi ja kantasoluja kerättiin kolmen desin verran. Noin kuuden tunnin jälkeen homma oli hoidettu ja minut irrotettiin letkuista. Kyynertaipeet sidottiin melko tiukasti verenvuotojen takia, joten en vieläkään saanut käsiä koukistettua kunnolla. Hoitajat pitivät minua huoneessa hetken aikaa varmistaakseen kuntoni ennen kuin pääsin kahvioon syömään. Kävin kahviossa syömässä silla aikaa, kun odotimme tuloksia, onko kantasoluja tarpeeksi vai täytyisikö minun tulla vielä seuraavana päivänä uudestaan.

Kantasoluja oli saatu tarpeeksi, joten hommani oli hoidettu. Suuntasin sairaalasta suoraan bussipysäkille, hyppäsin Turun bussiin ja nukuin kuin vauva koko bussimatkan. Turkuun päästyäni käskin poikaystävääni irrottamaan siteet käsistä, jotta saisin kädet koukkuun. Oikean käden letkureikä kuitenkin alkoi vuotamaan uudestaan, joten siteet vaan takaisin paikoilleen. Parin tunnin jälkeen pystyin olemaan ilman sidoksia, nappasin mukaan saamani kalkkitabletin ja taisin siirtyä yöpuulle jo ennen yhdeksää. Käytännössä koko päivä meni enemmän tai vähemmän unten mailla. Seuraava päivä, eli keskiviikko oli vielä sairauslomaa ja otinkin päivän hyvin rennosti sohvalla. Aloitin aamun jälleen saamallani kalkkitabletilla. Kaikki tuntemukset olivat poissa ja kroppa toimi normaalisti, pientä väsymystä oli edelleen havaittavissa. Ainut mikä kertoi luovutuksesta, olivat käsivarsissa melkoiset mustelmat parin viikon ajan. Torstaina uskalsin jo mennä crossfittiin rehkimään.

Rekisteri maksoi minulle koituneet matka- ja ruokakulut sekä majoituksen ja ansionmenetykseni Helsingissä oloajaltani. Olin tuon pe-ke sairauslomalla, mistä sain todistuksen vietäväksi töihin. Työnantajani sai rekisteristä sairauslomakorvauksen, joten työnantajani ei ns. kärsinyt tilanteesta, kun olimme hoitaneet työkuvioni muiden työkavereitteni kanssa.

Summasummarum
Loppupeleissä hyvin positiivinen kokemus. Pe-ma kivut olivat satunnaisia, lyhytaikaisia ja kestettäviä. Sain kipuihin Burana-kuurin, josta napsin muutaman kerran päivässä tabletin ja sain kivut pysymään hyvin inhimillisinä. Pystyin joka päivä tapaamaan ystäviäni, syömään, olemaan, kävelemään ympäri Helsinkiä ja nukkumaan. Pääsin näkemään hyvin läheltä hienon prosessin ja mahdollistin yhden ihmisen elämän jatkumisen. Lähden koska tahansa samaan uudestaan, jos vain sellainen tilanne tulee eteen, esimerkiksi jos tämä tämänkertainen potilas tarvitsee uuden siirteen.

Kommentit (43)
  1. kuulostaa niin hienolta, ja haluaisin itsekin luovutta jollekin kantasoluja. jotenkin niin mahtavaa, että voit mahdollistaa toisen ihmisen elämän käytännössä tekemättä mitään. ainoana esteenäni on ala-ikäisyyteni:(

    1. Sinulla on vielä useampi vuosi ja vuosikymmen aikaa päästä luovuttamaan sitten, kun olet täysi-ikäinen! 🙂 Nyt nautiskelet nuoruudestasi ja huolettomuudesta, näitä hommia ehtii onneksi sitten myöhemmin. Ja verenluovutuksen voi aloittaa myös heti, kun täyttää 18v, siihen ei tarvitse edes kutsua ja pääsee pelastamaan henkiä 🙂 

  2. Olipa mukava lukea kokemuksestasi, kiitos!

    Itselläni tulee tällä viikolla vuosi siitä kun luovutin kantasoluja ja asia on ollut nyt paljon mielessä.

    Olen liittynyt rekisteriin joskus 2000 -luvun alussa ja oikeastaan unohtanut koko rekisterin kun sain viestin ja kirjeen, että olisin mahdollinen luovuttaja. Sillä hetkellä kävin lähes kaikki tunteet innostuksesta pelkoon läpi, jännitys ja halu auttaa tuntematonta jäivät.

    Oma luovutukseni meni oikeastaan päinvastoin, tarkoitus oli kerätä kantasolut verenkierrosta, mutta puolueettoman lääkärin tarkastuksessa ilmeni, että verisuoneni kyynärtaipeissa ovat niin ahtaat etteivät kanyylit olisi mahtuneet niihin. Vaihtoehdoiksi jäi siis joko keskuslaskimokatetri tai luuytimestä tehtävä luovutus. Itse olin luuytimen kannalla ja lääkäri selvitti olisiko vastaanottajan puolesta mahdollista vaihtaa luovutustapa. Vastaanottajalle kävi myös luuytimestä kerätyt kantasolut ja aikataulut laitettiin uusiksi. Meilahdessa kaikki sujui mukavasti, luovutusta edeltävänä iltapäivänä menin osastolle missä henkilökunta ja potilaat olivat oikein mukavia, aamulla minut valmisteltiin toimenpiteeseen joka sujui hyvin ja seuraavana aamupäivänä pääsin jo kotiin. Nyt muistona on muutama pieni arpi lantiolla. Luovutuksen jälkeen olin muutaman päivän väsynyt, kipuja ei ollut lukuunottamatta yhtä vihlaisua keruualueella vaikka lääkärit ja hoitajat varoittelivat kivuista ja sainkin mukaani vahvat särkylääkkeet jotka jäivät syömättä.

    Mikäli tarvetta on, luovutan ehdottomasti uudelleenkin!

    1. Jestas, mulla on mennyt sun kommentti kokonaan ohi! Olipa mielenkiintoista lukea sinun luovutuskokemuksesta. Sydäntäni lämmittää joka kerta, kun kuulee muidenkin luovuttaneen. Tärkeää työtä, ja ihana kuulla, että sinäkin olisit valmis luovuttamaan uudestaan, jos vain tarve tulisi 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *