Miksi kukaan ei järjestä enää juhlia?

Niin, miksei?

Tyypit järjestää juhlia ihan liian harvoin. Itse lukeudun valitettavasti näihin tyyppeihin. Musta tuntuu, että juhlia järjestetään vain synttärinä, valmistuessa tai muina ajankohtina, jolloin siihen on tarpeaksi iso syy. Paitsi ettei aina edes silloinkaan. Tässä iässä tuntuu, että lähipiiri kihlautuu ja ostaa omia asuntoja, mutta siltikään kukaan ei pidä juhlia. Nämähän niitä suurimpia juhlan aiheita juuri olisivat! Tosin parhaimpia juhlia taitaa olla ne, joihin ei tarvita suuria syitä. Miten olisi juhlat vaikkapa sen kunniaksi, että ostit kivan mekon ja mekko kaipaa tilaisuutta, jossa käyttää sitä? Tai entäpä, että on selviytynyt ensimmäisestä viikosta töissä kesäloman jälkeen? Tai vaikkapa siksi, että palasin melkein kahden kuukauden jälkeen blogini pariin? En kadonnut mihinkään, olin vain elämässä elämää. Italiassa. Kuukauden. Melkein neljänkymmenen partiolaisen kanssa.

tarvikkeet.JPG

Itse rakastan juhlia. Rakastan järjestää sekä osallistua juhliin. Kaikki pieni häärääminen juhlien ympärillä on yleensä aika mukavaa puuhaa. Tarjoiltavien suunnittelu ja toteutus, pienet (ja miksei vähän suuremmatkin) askartelut sekä kaikki muu huseeraus. Miinus siivous. Vappuna, eli aika päivää sitten, järjestimme vappujuhlat, jonne askartelin näitä juhlaviirejä. Varsin helppoa ja kivaa puuhaa. Jos sinulla on kotona printteri, voit itse printata jotain kivaa kuosia paperille tai sitten käyttää valmiita askartelupapereita. Jos ja kun haluat vähän siistimpää jälkeä, suosittelen taittamaan paperin yläreunasta pienen käytävän narulle. Itse huonon ajankäytön seurauksena vain nidoin pikavauhtia paperit kiinni naruun.Viireistä tuli mielestäni niin kivat, että annoin niiden jäädä paikoilleen ja ovat samoilla sijoillaan edelleen.

olohuone.JPG

Onneksi viikko sitten sunnuntaina minulla oli ilo juhlistaa serkkuani, joka pääsi ripiltä. Ja ensi kuussa on ystäväni häät. Tein juuri hääkortin valmiiksi. Ihanaa, onhan tässä juhlia tiedossa!

Mitenkäs siellä? Kuinka kesä sujui? Juhlitko?

Kommentit (9)
  1. Juhlia, kyllä! Viikon päästä perinteiset rapujuhlat laiturionginnan kera (pilkkikisat kun jäivät tänä kesänä väliin). Nyyttärit kiva idea, usein olen järjestänytkin juhlat nyyttäriperiaatteella ja kaikki innolla mukana. Parasta on juhlien suunnittelu, tulevien rapujuhlien buffetlistaa hinkattu jo kaksi viikkoa…..

    1. Ja sä ossaat järkätä juhlat huippuhyvin! 🙂

  2. Otsikon kysymys on erinomainen! Myös täällä peräänkuulutetaan enemmän juhlia!

    1. Ei kun vaan bileet pystyyn!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *