Unohdetusta klassikoksi
Viime viikko oli melkoista hulabaloota, joten blogi jäi ihan suvereenisti kakkoseksi. Ehkä jopa kolmoseksi. Muotoilun opiskeluni rupeavat olemaan jo lähestulkoon loppusuoralla, joten koulu syö aikaani huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, vaikka lukujärjestykseni ammottaa melko tyhjänä. Niitä hommia kun pukkaa olemaan hyvin paljon kotona tehtävänä, ei viikkonäkymä kerro koko totuutta. Katsotaan raotanko jossain vaiheessa mystisyyden verhoa opinnäytetyöni ympäriltä täälläkin. Nyt kaikki on vielä niin auki sen saralta, etten uskalla ruveta lörpöttelemään siitä vielä sen enempää.
Asia mistä halusin kuitenkin tulla huikkaamaan, oli uudet vanhat klassikot. Tänä vuonna on otettu uustuotantoon mukavan paljon jo unohdettuja, tuotannossa vuosikymmeniä sitten olleita tuotteita. Yllätin itseni tykkäämällä erityisesti Alvar Aallon tuoleista 23 ja 26. En ole kauheasti koskaan välittänyt Alvar Aallon puisista, ehkä raskaistakin pöydistä tai tuoleista juurikaan. Toki helmiäkin mahtuu mukaan, mutta yleisesti en ole kokenut niitä omikseni (valaisimet ovat asia erikseen). Mutta tänä vuonna uustuotantoon otetut metallirunkoiset tuolit ovat mukavan kevyitä ja siksi varmasti niihin tykästyinkin. Itseasiassa tuo käsinojallinen 26 ei ole ollut koskaan tuotannossa, vaan ainoastaan prototyypiksi saakka päässyt klassikko. Onneksi Artek kuitenkin päätyi ottamaan tämän tuotantoon 80 vuotta myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mitä mieltä olette? Onko Alvar Aallon tuotteet iso peukku vai sytyttekö hitaasti?
Kuva: Artek
Innermostin korkkivarjostimet toimivat mahtavasti myös akustiikkalevyjen tapaan kaiun poistamiseen.
Jo mainitsemani Design Stockholm Housen kankaan ja nahan yhdistäminen, tosin eipä tuo kokonaisuuskaan hullummalta näytä. Varsinkin nuo rahit sulatti sydämeni, sopisivat vielä ihan saumattomasti sohvamme kaveriksikin.
Design Stockholm Housen uutena aluevaltauksena oli tullut taivaallisen pehmeitä huiveja, pipoja ja neuleita. Harmittaa vietävästi, etten ostanut messujen jälkeen heidän osastoltaan itselleni huivia. Tai-vaal-li-sen pehmeitä.
Iittalan sympaattinen Meno-kassi. Tässäkin minuun taitaa vedota eniten pehmeän huovan yhdistäminen karskimpaan nahkaan. Tietysti sitä nahkaa ei näy tässä kuvassa, mutta löytyy kassin sisäpuolelta kyllä. Tätä kassia himoittelinkin jo 
Ja jo mainitsemani Eva Solon hieman jopa mummomaiset teepannun neulotut suojat.
Suomalaisen Balmuirin tumma ja maskuliininen nahka tuo mukavaa kontrastia hempeyteen ollen samalla kodikas ja helposti lähestyttävä. Varsinkin lyhdyt toimivat loistavasti (heheh) pehmeän tulen kanssa.