Sori kamalasti radiohiljaisuus. Oli vähän kiire saada työhommia purkkiin sitten viime kirjoittamani, koska aloitin eilen sairasloman enkä tiedä, milloin voin palata töihin oikein vielä. Te, tätä lukevat, olette varmaan mun ig seuraajia ja tiedätte, että kävin eilen leikkauksessa. Oikeasta jalastani poistettiin suonikohjut nukutuksessa.

Viimeiset viikot olen lähinnä ollut kauhuissani, stressantunut ja miltei kykenemätön puhua kenellekkään näistä fiiliksistä (paitsi toki Liamille) ja siksi postitteleminen mihinkään mediaan on ollut mahdotonta.

Mun perhelääkäri laittoi alunperin lähetteen jo 2,5 vuotta sitten, mutta asiat täällä Irlannissa liikkuu terveydenhuollossa ilman vakuutusta ihan järkyttävän hitaasti. Konsultaatio oli eka kerran jos puolitoista vuotta sitten ja itse operaation piti olla Marraskuussa, mutta se siirrettiin ihan viime hetkellä tähän Helmikuuhun, mikä oli lopulta hyvä juttu, koska Marraskuu olin mun töiden kannalta ihan hullun kiireinen ja nyt mun isä pääsi Suomesta meidän jeesiksi.

Nää ekat kohjut mulle tuli yli 10 vuotta sitten esikoisen raskaudessa 25-vuotiaana. Tokat pömpsähti esiin tokassa raskaudessa pari vuotta myöhemmin ja kolmannessa raskaudessa pullahtivat sitten vielä kolmanteen kohtaan. Olen onnekas etten saanut raskausarpia, mutta kyllä nämä on vuosien varrella vieneet mun itsetuntoa alas aika tavalla.

Jopa silloin, kun olin jumppamisesta elämäni kunnossa, nää kohjut ”pilasivat kaiken”. En ole yli kymmeneen vuoteen oikein kehdannut käyttää kesällä mitään lyhyttä vaatetta.

Ja tässä kun makailen jäätävä paketti jalassa ja jalkaa jomottaa aikalailla näin ekana parantelupäivänä on aika hurjaa varovasti haaveilla shortseista ja lyhyistä hameista! Joka kesä olen unelmoinut rennoista farkkushortseista vaiks ihan vain valkoisen paidan kanssa. Tai hauskasta retrosta playsuitista.

Alhaalla tässä vähän haveinnekuvaa mun koivista. Toki tässä mun jalat oli huomattavasti kapoisemmat, kuin nyt, mutta ehkä siksikin nuo kohjut näkyy paremmin. Paljon kuvia muhkuroista ei ole, koska,no eipä paljon kiinnostanut niitä kuvata 😀 Eilen operoitiin tuo ympyrän kohta ja saman jalan säären ja polven kohjut. Jännä kyllä ne oli tota etureiden kohjua huomattavasti häiritsevämmät ja kipeämmät. Tuo vasemman etureiden kohju kai operoidaan myös, mutta se ei jotenkin muo ole ikinä häirinnyt yhtä paljon, kun nuo sivumuhkurat toisessa jalassa. Siis enhän mä edes tiedä miltä tuola paketin alla nyt on, enkä osaa kuvitella kohjuttomia jalkoja vielä yhtään. Paranemisaikakin on vissiin 6 viikkoa, vaikka normielämään pitäisi päästä viikon parin sisällä.

Ja totuus on myös se, että koska viimeisen parin vuoden sisällä en ole pitänyt itsestäni kovin hyvää huolta (kiitos yrittäjyyden, mutta palaan näihin sitten omassa postauksessa) ja painoa ja hyllyviä juttuja on paljon enemmän, kuin missä tunnen itseni muuten itsevarmaksi, on tässä tehtävä sitten ihan painonpudotusmielessä hommeleita ja toivottavasti ihan sitä kunnon liikuntaa, sitten kuin lekuri antaa jälkitarkastuksessa luvan (kävellä saa ja pitääkin ennen sitä).

Aika kummallista tämä pötköttely ilman, että voi oikein mihinkään kotihommiin osallistua. En ole tottunut laisinkaan tällaiseen laiskotteluun ja ajattelinkin tässä läppärillä nyt vähän opiskella videoiden editointia, koska mun tekis kovasti mieli tehdä videoita noista kapselivaatekkaappi-hommeleista.

Mut juu eipä tästä nyt tähän hetkeen muuta. kohta lähdetään isän kanssa tonne Corkin yliopistolliseen sairaalaan tunnin päähän siteiden poistoon ja toivottavasti jalan paine sit vähän helpottaa, kun saan tukisukan kehiin.

Onko teillä kellään kohjuja poistettu?

Mun oli tarkoitus tähän kuvata jotain sellaisia sopivia blogikuvia meidän kodista ja minusta kaihoisasti katsomassa ikkunasta, mut hey life happens ja mulla on täällä yks koululainen kipeenä kotona eli saatte postauksen kävelylenkki-näkymä-kuvilla.Kirjoitin jutun jo tiistaina eli silloin kukaan ei ollut vielä kuumeessa kotona. #momlife

Tää lounastauon kirjoittelu taitaa olla nyt mun juttu. Vaikka ei tämä syöminen ja näpytteleminen varmaan ihan terveintä ole, mutta just tällai keskipäivällä on aika hyvä flow 🙂

Istun siis kotona keittiön pöydän ääressä klo 12:40 syömässä lounasta. Mulla oli kuvaukset nyt aamupäivällä, mutta onneksi sielä meni vaan reilu tunti. Mun studiotila on tossa ihan parin minsan päässä kotoa eli vallan kätsä juttu – ja siiiilti aina tulee kiire lähdön päässä!

Pistin siis oman valokuvausyrityksen pystyyn puolitoista vuotta sitten. Just tulee melkein 2v siitä, kun rupesin pohjustamaan itse bisnestä ja aloin rakentamaan portfoliota jne. Siis mullahan on mennyt aivan sairaan hyvin ja olen siitä joka päivä ihan ymmälläni ja kiitollinen. Aika tais olla just vain täydellinen täällä meidän huudeilla ja markkinarako löytyi ja mun tyyli oli sopivan erilainen kenestäkään muusta. Itse työstäni voi kertoilla joku kerta enemmän, jos kiinnostaa, mutta nyt taidan kirjoitella enemmän meidän tavallisista arkipäivistä.

Lapset on nyt siis just 10v ja 8v pojat ja 6v tyttö. Aika isoja, itsenäisiä ja muutenkin fiksuja palleroita! Arki on tavallaan heidän osalta niin helppoa ja antoisaa. Tämä työäityden ja Liamin vaativan työ yhteensovittaminen on vain välillä aika haastavaa. Puhumattakaan lasten kaikista harrastuksista.

Tyypit menee kouluun ysiksi. Yleensä me herätään sellai, että viimeistää 7:45 ollaan puuron keitossa. Mulla on välillä ollut kausia, että herälen jo 6:30 joko tekemään tunnin töitä koneella tai viemään meidän Pulla-koiraa ulos. Viimeaikoina olen saanut itseni ylös vasta ihan viime tipassa – tuntuu, että joulunajasta jäänyt myöhäinen rytmi on ihan ylitsepääsemättömän vaikeata kääntää! Ehkä sit taas, kun aamut on valoisampia. 8-8:40 väliin siis mahtuu hammaspesu, puuron keitto, lapset petaa sängyt ja pukee koulu-uniformut, lämmitetään lasten lounasruoka ja pakataan termoksiin, syödään puuro ja sit (yleensä Liam) lasten vienti kouluun. Pääsääntöisesti kävellään, mut jos ollaan tosi myöhässä tai myrskyää tai sataa ihan hitosti niin sit autolla.Matka tosiaan on 20min kävellen, 4 min autoillen.

Jos mulla on kuvaukset, sovin ne yleensä alkamaan 10:30. Tätä ennen yleensä istahdan juomaan vielä toisen kupin vihreää teetä ja selaan vähän kännykkää, meikaan, pakkaan laukut jne. Jos olen super – kuten tänä aamuna – juon teen samalla, kun hoidan koneella jotain pieniä työhommia.

Kuvaukset on joko 1h tai 2-3h. ja kun saavun kotiin, on ihan jäätävä nälkä ja syön lounasta. Noista pidemmistä newborn kuvauksista en edes aina välillä ehdi tässä välissä kotiin, jos Elsillä ei ole after schoolia ja laukon sit häntä hakemaan, hengataan tunti kaupungissa (usein pankki-posti-asioita hoidellen) ja sit haetaan pojat ja kävellään kotiin. 3 kertaa viikossa E on sielä after schoolissa 2:45 asti, millon pojillakin loppuu koulu ja sit saatan kävellä hakemaan heidät koiran kanssa, että hän saa samalla hyvän lenkin.

Iltapäivät on sit vähän päivästä riippuen sellaista, että syödään pientä välipalaa, läksyjen tekoa, mä toinen jalka officessa editoin, teen iltaruoka, sit ti-pe on harrastuksia joko neljästä, viidestä tai kuudesta alkaen, että mamma-taxi sitten suhaa toiselle puolelle kaupunkia. Onneks mun parhaiden ystävien lapset käy monissa samoissa harrastuksissa eli pari kertaa viikkoon ehtii tunnin istua ja jutella. Tämä on niin henkireikä!

Harrastusten jälkeen sit iltaruoka tai iltapala riippuen, miten ollaan ennen harrastuksia keritty. Toisinaan hoidan ruokaostokset sillä aikaan, kun pojat on taekwondossa, kun ruokakaupat on samalla puolella kaupunkia. Lapset menee about ysiltä nukkumaan ja yhdessä vaiheessa mä olisin mennyt jatkaan töitä koneelle tästä, mutta tulin järkiini ja teen niin vain aniharvoin. Tällä hetkellä ysiltä alkaa Britti Winter Love Island, mitä katson päivittäin nollatakseni.

Jos mulla ei ole kuvauksia, on tiedossa usein editointipäivä. Periaatteessa yritän aloittaa hommat heti 9:30, mut koska Liam menee töihin vasta kahdentoista viiva yhden aikaan tai on yleensä arkisin vapaalla välillä se on vaan niiin vaikeeta. Kun on kivempi hengata, juoda sitä teetä, jutella jne. Hänen työtunnit muuttui lokuussa tähän uuteen systeemin ja se on ihan perseestä 😀

Ennen hän vei lapset kouluun, jatkoi töihin, pääsi 2:30 tauolle, haki lapset, oli kotona lasten läksyjen teon ja meni takas töihin 5:30-6 ja arki rullasi tosi paljon mukavammin. Hän ehti nähdä lapsia paaaaljon enemmän, meillä oli enemmän perheaikaa, koko iltapäivän haku-, läksy-, ruoka- ja harrastus-rumba ei ollut vain mun vastuulla. Mut näillä mennään ja onneksi nykyinen työpaikka on 100 kertaa kivempi muuten hänelle eli en nyt ihan hirmuisesti valita.

Paitsi omia aamuja mulla on tosi ikävä! Sain silloin paljon enemmän aikaiseksi ja nyt mun todella täytyy hirveällä itsekurilla painua tekemään töitä, koska niiden töiden tekoon on pal vähemmän aikaa nyt. Luksus-ongelma, mutta en malttais millään tehdä toisessa huoneessa töitä, kun ton siipan kanssa on vain niin kiva oleskella 🙂