Opettelen vielä käyttämään kameraani ja ajattelin kuvailla muutamia lempparijuttujani meiltä kotoa. Minulla ja P.llä on tapana jättää toisillemme viestiä vääntelemällä tuota kättä kuvussa. Tänään ilmeisesti viestinä oli: kaikki ok.

Ehdottomasti tärkein ja rakkain esine on vanha valokuva mummista ja vaarista. Tulen aina niin hyvälle tuulelle kun katson tätä kuvaa. Vaikka vaaria ei enää ole niin muistan kuinka tasapainoisia mummi ja vaari olivat yhdessä. Siinä sitä tavoitetta.

Kuinka hurmaavaa, että sovin meidän kodin sisutukseen.

No on meillä väriäkin.

Olen päättänyt alkaa tekemään enemmän asioita. Voisi melkein luulla viime päivien perusteella, että olen alkanut käydä joka päivä kahviloissa. No ei se nyt täysin vääräkään oletus ole. Mutta, koska päiväni menevät aika pitkälti sisällä tietokoneen ääressä niin tälläiset arjen kahvilareissut tuntuvat luksukselta. Ulkona oli niin hyvä ilma, että päätin kävellä kahvilaan. Palkitsin itseni tästä hyvästä extrapullalla. Olen hyvä keksimään itselleni palkintoja. Hyvä minä!

Pidän erityisesti kahvilan tunnelmasta ja harkitusta sekasotkusta, jossa on onnistuttu yhdistelemään pitsiä, ruusuja, marsalkka Mannerheimia ja neuvostoliiton aikaisia tavaroita.

Löytyi sitä väriä lopulta myös asustakin. Puin ylleni mintunvihreän bleiserin ja kädessäni oli pitkästä aikaa korun, jonka ostin Balilta. Koru on kuulemma Bali-hopeaa, mutta olen varma, että maksoin siitä ylihintaa. Jälkikäteen kun mietin, niin puhutaan muutamista senteistä. Balilla siihen tinkimiseen kuitenkin hurahtaa ja tinkaamisesta tulee periaatekysymys. Hassua. Sormus on äitini vanha. Pidän sen yksinkertaisuudesta ja tunnearvosta.

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa, että I did it! Haastoin itseni lumilautailemaan. Vaikka kolmevuotiaat pikkupojat viilsivät ohitseni rinteessä, nousin mäen itse, koska pelkäsin hissiä ja räkä valui poskelta, niin olo on hitsin hyvä. Ajattelin jatkaa tätä itseni haastamista, mutta meinaan kyllä pitää kiinni myös sohvalöhöilypäivistänikin. Ennustan, että huomenna paikat ovat jumissa.

-S