Malja itsenäisyydelle ja mekoille!

XVI.jpg

Viikko sairaana on ohi, ja elämä alkaa jälleen loistaa punaviini lasillisen jälkeen. Elämänpakoa pelätessä viimeiset vuorokaudet ovat antaneet minulle paljon pohtimisen aihetta kohta jo kuluneesta kouluvuodesta. Vuodesta, jolloin minä olin itse elämäni herra, kokonaisvaltaisesti ja täysin vastuin. Olin vapaa tekemään omat virheeni. Maksamaan omat laskuni ja siivoamaan oman oksennukseni krapulapäivänä vessan kaakeleista. Olemaan vastuussa huoneeni kunnosta viikonlopun jäljiltä, jotta kämppikseni ei juoksisi karkuun saavuttuaan rentouttavalta kotikäynniltään. Minä olin vapaa, ja voi helvetti kuinka minä siitä nautinkaan!

Elämä opistolla on parempaa kuin halvoissa jenkkinuoriso komedioissa: kuvittele parhaimmat ystäväsi, yhteinen sixbacki jääkaapissa ja monikerroksinen opisto käytettävissäsi viikonloppujen ja arki-iltojen ajan. Täynnä. Ystäviäsi. Niin, täydellisyys. Monet naurut ovat tallentuneet kameralleni ja monet surut jaettu kasvaneen perheeni kesken. Totuushan on, että asuntolassa sinulla ei ole omaa eläämää. Se on jaettu muiden asukkaiden kanssa. Ja siten tuplattu.

Ihmiset eivät ole ihmisperseitä asuntoloissa, eivätkä edes juoruavia ämmiä, ainakaan suurimmaksi osaksi. Kun avaat ovesi heille ensimmäisistä päivistä lähtien, tulet huomaamaan kuinka ystävällistä ja huumorialtista porukkaa voi maailmassa olla! Kaiken avain on avoimuus: jos haluat tutustua ihmisiin, tulee sinun tutustuttaa itsesi heille.

Lisäksi juhlat ja yhteinen tekeminen on kaiken a ja o! Halloween, leffaillat, pikkujoulut, ystävänpäivä, genderbending day, tahdon-päivä, wappu…. you name it! Juhli, nauti kun olet vielä nuori! Pukeutukaa, hassutelkaa, naurakaa! En ehkä vanhana muista mitään muuta opistovuodestani kuin hullut juhlamme ydinporukalla. Mutta hei, ainakin elin. Ja pukeuduin alkoholisoituneeksi lätkäpelaajaksi…

Opiskelu opetti minulle lisää rajoistani ja mahdollisuuksistani, ja opasti minua löytämään oikean tieni. En ehkä olekaan sopivin suomen kielen opiskelijaksi, mutta kenties psykologia tuo minulle vastauksen tulevaisuudessa uraunelmissani? Lisäksi olen oppinut ettei liian vapaa opiskelu ole minua varten tällä Netflixin ja Streamtv:n luvatulla aikakaudella 🙂

Olen myös kehittynyt ihmisenä: osittain sisäisen tutkimusmatkani tähden, osittain uusien ystävieni. En enää pelkää menettäväni kasvojani. En pelkää mielipiteeni esittämistä. En varsinkaan silloin, kun saan hetken perustella sen. Niin, olen oppinut argumentoimaan, ja kehittämään itseäni siinä suunnattomasti opistovuoden aikana. Olen myös ulkoisesti muuttunut: uskalsin viimeinkin leikata hiukseni pixie-mittaan, jota en aikaisemmin pienessä kotikylässäni olisi uskonut koskaan tekeväni. Pukeudun mekkoihin ja hameisiin arkipäivinä. Ei kenties kovinkaan radikaali joidenkin mielestä, mutta minulle, metsän lapselle, se on iso muutos. Saan vihdoinkin olla se kulmikas, voimakas nainen, joka aina olen ollut sisäisesti. Fun, fearless, female!

Kaiken kaikkiaan opistovuosi on tarjonnut minulle enemmän hyvää kuin moni muu elämäni vuosi: se on ohjannut, kasvattanut ja korjannut minua. En ole päivääkään katunut opistoon astuessani sitä päivää, jolloin hyväksyin opiston kutsun tulla opiskelemaan sinne!

On suuri vapaus tehdä itse omat virheensä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *