Sataman valot

11.2.2015 elinapk

Luottaa ja olla luottamuksen arvoinen

Viime aikoina olen miettinyt paljon luottamusta. Tajusin, miten paljon luotankaan yhteen ja miten vähän luotankaan toiseen. Se toinen on eräs tuttava, joka alkuun tuntui erittäinkin luottamuksen arvoiselta, mutta muutama kummastuttava tilanne on murentanut luottamusta kovasti ja nyt tuntuu kuin seuraisin näytelmää, jossa esitetään kahta erilaista roolia. Itseäni kuvio hipaisee vain ohimennen ja muutenkin yritän antaa huomaamilleni asioille mahdollisimman vähän painoarvoa, koska voihan olla, että olen erehtynyt ja todellisuus on paljon parempi ja selkeämpi. Toivottavasti näin. Mietin kauan, että mikä tässä oikein häiritsee ja sitten tajusin, että kyse on luottamuspulasta. Se on aika kamala fiilis ja vaikuttaa koko pakettiin ja kaverisuhteeseen.

Ensimmäinen puolestaan on aviomies. Hän sai viime perjantaina kuulla, että he lähtevät koulutuksen puitteissa Espanjaan ensi viikolla katsomaan formulamekaanikon koulutuksen kanssa yhteistyötä tekevän formulatallin harjoituksia ja työtiloja. Kutsu reissuun tuli aivan puskista ja samalla varmaan testataan tulevien ammattilaisten valmiutta joustaa muuttuvissa tilanteissa. On jotenkin hassua huomata, ettei minua huolestuta ollenkaan. Minun oli vaikea luottaa seurustelumme alkuaikoina, koska vanhat (ja täysin nykyiseen mieheeni liittymättömät) kokemukset olivat romuttaneet luottamusta melko paljon. Silloin päätin, että nyt täytyy vain tsempata. Ketään ei voi kahlita tai pommittaa viesteillä ja puheluilla eikä sellaisella edes voita mitään saati rakenna toimivaa parisuhdetta, joten pakko oli vain yrittää luottaa. Kun aika kului, huomasin viimein, että luottamisesta oli jäänyt se yrittäminen pois. Luotin ja luotan ihan noin vain. Jos mies olisi lähtenyt vaikka neljä tai viisi vuotta sitten Espanjaan, olisin varmasti jännittänyt ja murehtinut enemmän. Nyt on tosi helpottavaa huomata, että harmittaa ainoastaan ajatus siitä, ettei toinen olekaan samassa ruokapöydässä iltapäivällä ja vieressä illalla. Ja se taas on aika pientä sen rinnalla, että on mahdollisuus toteuttaa omaa ammatillista unelmaa ja kouluttautua ja kehittyä. Ennemmin kuitenkin katselen innostunutta ja motivoitunutta miestä, joka tekee silloin tällöin työmatkoja ulkomailla kuin innottomaan työhön tympääntymistä, mikä viimein heijastuisi kotioloihinkin ja yleiseen viihtyvyyteen.

Luottamus on valtavan kallisarvoinen juttu. Kun sen saa kerran rakennettua kuntoon, sitä täytyy vaalia kuin aarretta ja toimia siis itsekin läpinäkyvästi ja puhtaat jauhot pussissa. Ja elämään täytyy luottaa myös. Siitä kirjoitti tosi hyvin Anna Vihervaarasta: lily.fi/blogit/anna-vihervaarasta/luottamuksesta

Avainsanat: avioliitto, luottamus, parisuhde, ystävät

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

3.2.2015 elinapk

Formulamekaanikon vaimo ja muita juttuja

Kun arki on kiireinen ja hektinen, ovat parhaita viikonloppuja juuri sellaiset kuin viime viikonloppu. Ystäväpariskunta tuli meille kylään. Kävimme keilaamassa, söimme itsemme ähkyiksi raclette-grillin ääressä ja sunnuntaina kävimme ulkoilemassa ja etsimässä pari geokätköä. Ihanan rentoa ja rauhallista meininkiä. Ja akkuja lataavaa ennen kaikkea. Erilainen arki pyörähti eilen käyntiin. Mieheni aloitti eilen virallisesti vuoden kestävän opintovapaan ja palasi koulunpenkille opiskellakseen formulamekaanikoksi. Puolisoni on elänyt koko ikänsä autourheilun parissa ja kun loppuvuodesta tarjoutui mahdollisuus ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävään tutkintoon, oli päätös nopeasti tehty. Mies pystyy palaamaan koulutuksen jälkeen vanhaan työpaikkaansa, mutta tässä koulutuksessa on myös hyvät työllistymismahdollisuudet, sillä koulutukseen ei otettu kuin noin kymmenen henkeä, joista osalle olisi todennäköisesti heti koulutuksen jälkeen töitä tiedossa. Meininki on alusta asti kansainvälistä, sillä opetuskieli on englanti, harjoittelut tehdään ulkomailla ja koulutus järjestetään yhteistyössä ammattimaisen tallin kanssa. Saa nähdä siis mitä tuleman pitää, mutta joka tapauksessa itsensä kehittäminen ja kouluttaminen on aina ison plussan juttu, joten miehelleni tarjoutuu vähintään innostava välivuosi opiskelujen merkeissä. (Ja miettikää miltä kuulostaisi olla formulamekaanikon vaimo! Formulamekaanikko ja museotäti ei ehkä ole se yhtälö, mikä ensimmäisenä tulisi mieleen, mutta just näin se usein menee ja osoittautuu hyväksi, että elämä heittää ihan eri suuntaan kuin nuorempana kuvitteli.)

Alkuvuosi jatkuu siis näillä leveyksillä hektisenä. Huokailin joskus pari viikkoa sitten, että menisipä seuraavat kolme viikkoa nopeasti, että saisin ison stressaavan työjutun ohitse. No, nyt on se kolmas viikko ja minulla on loppuviikosta työmatka, joka on jännittänyt ja ärsyttänytkin kamalasti, mutta joka varmasti on pian pulkassa. Kokemuksena ja työtehtävänä se on tärkeä, sillä kehityskeskustelussa sain juuri tuota työmatkaa käsittelevästä aihepiiristä erityismaininnan, vaikka itse ajattelin, että koko lasti lankesi puolivahingossa juuri minun harteilleni. Lauantain jälkeen olo on varmasti huojentunut.

Sosiaalisessa mediassa kiersi taannoin Ylen uutinen, jossa kerrottiin, että jo 20 minuutin oleskelu metsässä kohentaa mielialaa ja rentouttaa. Olen aiemminkin kertonut siitä, että patikointi sun muu on noussut omalla kohdallani harrastuksena voimakkaammin pinnalle sen jälkeen, kun rupesin työssäni istumaan päivittäin tuntitolkulla tietokoneen ääressä. Siksi en ylläty näistä tutkimustuloksista lainkaan. Viikonloppuna suunnittelimme päätimme, että ensi kesänä kierrämme Repoveden kansallispuiston Kaakkurin kierroksen ystävien kanssa. Jo pelkästään tällainen nyt kaukaiselta tuntuva suunnitelma tuo intoa kuntoiluun ja rentoutta kiireen keskelle, kun antaa ajatusten liitää poluille ja sellaisten perusasioiden äärelle vieviin kysymyksiin kuin mitä eväitä voisi ottaa mukaan, pidetäänkö illalla leirissä lettukestit ja missä yövytään.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Liikunta