Uusimman Trendin pääkirjoitus oli kerrassaan mahtava. Jos paperisen lehden kirjoituksen voisi jakaa sosiaaliseen mediaan, olisin tehnyt sen sillä klikkauksella. Jenni Lieto kirjoitti kuinka juuri nyt on muotia tehdä arjesta yliarvostettua, laadukasta ja ylistettävää. ”Arjen luksus my ass” -otsikon alle rustattu ensimmäinen kappale kiteytti asian hyvin:

Arki on nykyään vähän yliarvostettu konsepti. Minulta pääsee pieni hiljainen krääh-ääni aina kun joku selostaa, että ”tämä on nyt tätä normaalia perhearkea – mutta tämähän on kuitenkin sitä parasta”.

Ja kuten Lietokin kirjoittaa, arjesta nauttimisessa ei ole mitään väärää. Hulluahan se olisi, jos ei omasta arjestaan pitäisi, koska sitähän elämä ennen kaikkea on, arkea. Mutta arjen ylistäminen kuorossa saa minutkin oitis kohottamaan kulmiani ja siksi allekirjoitan saman väitteen, jonka Lieto tuo esiin tekstissään eli todellisuudessa tämän arjen ihanuuden hehkuttamisen taustalla on loman kaipuu. 

Miksei olisi? Juuri nyt on pimeä torstai-ilta, päätä särkee pitkän palaverin jäljiltä ja ennen joulua tehtävien töiden lista tuntuu loputtoman pitkältä, mutta tiedän selviäväni siitä ihan hyvin. Kotona söin mieheni tekemää kalakeittoa, pikkuinen koiramme pyörii lelujensa kanssa energisenä ja ihan kohta laitan pyykkiä pyörimään ja avaan television. Täysin tavallinen ja hyvä arki-ilta ja silti vaihtaisin tämän ilomielin pirteämpään ja punaviinin makuiseen lauantai-iltaan tai hiihtolenkin jälkeiseen fiilikseen ja takassa loimottavaan tuleen.  

Jotenkin tuntuu, että arjen alleviivaus painii samassa sarjassa tavallisuuden, itse tekemisen, kotona olemisen ja ylipäätään vaatimattoman hyvän ihmisyyden hehkuttamisen rinnalla. Minulle tulee näistä jutuista aina sellainen fiilis, että jos jotakin tämäntyyppistä seikkaa tarvitsee hirveästi nostattaa, niin silloin ihminen todistelee jotain muille ja myös itselleen. Sillä onhan se kuitenkin niin, että jos ihan oikeasti on sinut itsensä, elämänsä ja tekemiensä valintojen kanssa ja voi rehellisesti sanoa, ettei vertaa itseään muihin saati ole kateellinen kenellekään, niin silloin ei ole tarvetta korostaa ja kiillottaa tietoisesti ja ääneen mitään elämänsä osa-aluetta. (Ja hurjimmissa tapauksissa samalla hengenvedolla arvostella muiden elämää – edes sivulauseissa.) Jokaisen elämään kuuluu arkea ja juhlaa, ja jokaisella on erilainen tapa olla ja elää. Mutta olipa se oma paketti ihan minkälainen vain, niin jos se todella on juuri itselle sopiva ja oman oloinen, niin silloin kaikki sen osaset sulautuvat niin luontevasti yhteen, että se näkyy kilometrien päähän automaattisesti eikä mitään tarvitse erikseen vakuutella.