Lauantaina satoi räntää ja auto liukasteli pitkin maaseudun teitä. Ei tippaakaan joulua enteilevä keli. Mutta voi, miten lämminhenkinen ja iloinen päivä se olikaan! Vietin itsenäisyyspäivän yhden lempiystäväni seurassa, koska emme olleet ehtineet nähdä pariin kuukauteen. Ensin kävimme kävelemässä pitkospuulenkillä ja meillä oli pipareita ja höyryävää glögiä eväänä. Illalla katoimme viinin ja juustolautasen television ääreen ja seurasimme Linnan juhlia samalla kaiken maailman asioita puhellen. Viini lämmitti ja myöhemmin lähdimme baariin tanssimaan ja meillä oli tosi kiva ilta.

S:n seurassa on mukava olla. Ajattelemme monista asioista hyvin samanlailla. Keskustelut pulppuilevat välillä kevyissä aiheissa ja välillä taas mennään tosi syvällä. Kumpikin tuo ajatuksiaan esiin, kummankin asioille ja kuulumisille on tilaa. Humallumme, tanssimme, S polttaa pikkusikaria joulukuisessa yössä. Näistä illoista jää aina hyvä fiilis. Kukaan ei örvellä, ei tule pahalle mielelle, ei ole holtiton, on vain valtava määrä riemua ja tanssia ja sopivasti viiniä pohjalla.

Ensi vuonna me molemmat täytämme kolmekymmentä. Sen kunniaksi olemme päättäneet lähteä kesällä Pariisiin, josta haaveilimme jo lukioaikana. On siis todellakin korkea aika toteuttaa tämä vuosia kytenyt haave. Olen matkustajana sen verran mukavuudenhaluinen, että tämäntyyppisille matkoille lähden oikeastaan vain mieheni tai ystäväni S:n kanssa. Molempien seura on niin takuuvarmaa ja tuttua silloin, kun ollaan reissussa tiiviisti yhdessä ja kuljetaan yhdessä pitkiä matkoja ja päivät saattavat venähtää pitkiksi ja olla raskaitakin. Silloin on helppo rähjääntyä tutussa seurassa ja on hyvä, kun toisen kanssa voi jutella ihan mistä vain tai istua vaikka ihan hiljaa kadulla kulkevia ihmisiä katsellen. Eri asia on sitten ne ”ruotsalaiset seuramatkat”, kun on iso porukka mukana ja lomaillaan rennosti ja väljästi vaikkapa pohjoisessa, jossa aamuisin jokainen sinkoaa omiin aktiviteetteihinsa ja illat istutaan mökissä syömässä ja pelaamassa lautapelejä. 

Elämä heittää tielle uusia ihmisiä ja sitten taas toisten kanssa polut alkavat hiljalleen kulkea erillään ja koko ajan kauempana toisistaan. Eletty elämä väistämättä jättää jälkensä jokaiseen ja muuttaa meitä ja se taas saattaa vaikuttaa ihmissuhteisiin. Muutos ei kuitenkaan ole lainkaan huono asia ja varsinkaan silloin, jos tuntee olevansa paremmin kartalla itsestään ja elämästään kuin nuorempana. Mutta kaiken tämän mylläkän, jota elämäksi ja ajan kulumiseksi kutsutaan, keskellä on suunnattoman ihanaa huomata pysyvyyttä niissä kaikkein läheisimmissä ihmisissä. Ja kuinka ne ihmissuhteet ovat kliseisesti kuin viini ja paranevat vanhetessaan.

kuva: http://www.shedexpedition.com/paris-france-explore/