Joulukuu on vierähtänyt hujauksessa ja enää pari työpäivää jäljellä ennen lomaa. Oikeastaan jo nyt tuntuu siltä kuin laskeutuisi jo hiljalleen kohti joulua ja lomapäiviä, sillä eilen oli vuoden viimeinen työmatka ja nämä loput päivät ovat melko rauhallisia ohjelmaltaan.Tänä iltana yksi parhaimmista ystävistäni tulee meille viettämään viikonloppua ja mieheni saa todistuksen vuoden mittaisesta formulamekaanikon koulutuksesta. Siinä siis jo kaksi syytä, miksi meillä on kuohuviinipullo jääkaapissa viilenemässä!

On mielenkiintoista ajatella tätä vuotta taaksepäin. Tammikuussa mies haki koulutukseen ja pääsi. Minua vähän jännitti millainen tästä vuodesta mahtaa tulla, koska olemme monta vuotta tehneet töitä samalla rytmillä ja nyt miehellä olisikin harjoitteluja ulkomailla. Pelkäsin, että vuosi olisi meille vaikea, mutta onneksi sain huomata pian, että pelkäsin turhaan. Kun suhteen pohja on vakaa, niin se kyllä kestää erillään olemisenkin ilman, että moisesta kehkeytyy valtava kriisi. Nyt voi jo todeta, että loppujen lopuksi tämä vuosi, sen mukana tulleet nopeasti muuttuvat tilanteet, huonot yhteydet ulkomaan reissujen aikana ja koettu ikävä vain vahvisti meitä. Se teki meistä rohkeampia seisomaan itsenäisesti omilla jaloillamme ilman, että toisen tarvitsisi olla koko ajan rinnalla. Lisäksi on ollut kiva huomata miehestäni, miten rohkeasti ja rennosti hän nykyään lähtee reissuun ja siten myös mukaan minun reissusuunnitelmiinkin. Vuosi kasvatti myös keskinäistä luottamustamme vahvasti. Kun mies on pari viikkoa ulkomailla huonojen yhteyksien päässä ja minulle tuntemattomien ihmisten seurassa, ei voi tehdä mitään muuta kuin luottaa ja olla itse luottamuksen arvoinen. Toki joskus mietin, että hänelle on koko maailma auki ja kuinka hän silti tahtoo tulla kotiin juuri minun luokseni, mutta pahimmat kriisit syntyvät usein juuri omien korvien välissä ja siksi päätin, että minä kyllä pärjään ja pidän meidän huushollia kunnialla pystyssä ja odotan täällä hyvällä fiiliksellä mieheni kotiinpaluuta. Ja se asenne juuri palkitsikin, sillä oli ihanaa, kun mies reissusta palatessaan pyörähti viereeni illalla ja sanoi, että maailmalla sen aina huomaa, että minun luonani on paras olla.

Jo viime kevättalvella päätimme, että heti miehen valmistumisen jälkeen teemme jonkin reissun ikään kuin palkinnoksi tästä vuodesta. Alun perin suunnittelimme etelänmatkaa, mutta budjetin ja kroonisen pohjoisen kuumeen takia päädyimmekin Rukan reissuun. Olen koko joulukuun katsellut unelmoiden pohjoisesta jaettuja valokuvia ja viikon kuluttua olemme lähtövalmiina. Lunta pohjoisessa on lähes 40 cm, mutta minä toivon salaa myös pakkasta ja kirkasta tähtitaivasta. Toisaalta tiedän, että vaikka tunturi olisi koko viikon sumun peitossa, nauttisin silti pohjoisen rauhasta, matkaseurasta ja rennosta lomafiiliksestä koko tämän syksyn edestä