Miltä ”wanderlust” tuntuu

Monet ovat varmasti nähneet sanan wanderlust sosiaalisessa mediassa. Joko tatuointeina, kirjojen kansissa,tai jopa blogien nimissä. Wanderlust on tunne, jota kaikki eivät tunne, tai ymmärrä. Varsinkaan Suomessa, jonne ihmiset usein jäävät pysyvästi asumaan ja ovat onnellisia.

Miltä wanderlust siis tuntuu. Sanalle kun ei oikein ole hyvää suomennosta käytän siis englanninkielistä sanaa. Se tuntuu siltä kuin olisi vankina omassa kehossaan, omassa kodissaan, kuin tasainen elämä olisi suurin vihollinen ja paikallaan pysyminen vaikein asia elämässä. En ole viimeisiin vuosiin pysynyt paikallani yhtä kauan kuin tänä vuonna. Koen ahdistusta, tuskan hikeä ja surua, sekä yksinäisyyttä. En ole oikeasti mitään noista. Yksinäinen en varsinkaan. Mutta wanderlust on jännittävä, kamala, ihana asia. Se pitää minut liikkeessä. 

Olen asunut kolmessa maassa viimeisen vuoden aikana. Skotlannissa; missä opiskelin ja löysin tasapainon, Nepalissa; missä koin kulttuurishokin ja voitin omia estojani ja Suomessa; missä perheeni asuu, mistä tulen, mutta minne en tunne kuuluvani. Opiskelujeni aikana matkustin, ympäri Britanniaa ja Eurooppaa. Vierailin Hollannissa, Mauritiuksella, Saksassa, Islannissa, Vietnamissa, Kambotsassa, Thaimaassa, ja Belgiassa. Kuukausi oli pisin aika kun pysyin kotikaupungissani Aberdeenissa. Olin onnellisempi kuin koskaan ennen.

Nepalin jälkeen realiteetit tekivät minusta orjansa. Rahani loppuivat, oli palattava nöyränä, häntä koipien välissä kotiin. Oli köytettävä kehonsa talon nurkkaan kuin naapurin koira, ja säästää kaikki roposet. Päätin, että oli aika miettiä järkevästi, palata opiskelemaan. Pääsinkin. Nyt syksyllä muutan Jyväskylään, köytän itseni kämpän nurkkaan, ja opiskelen maisteriksi. Koko ajan kuitenkin mietin seuraavaa retkeäni. Seuraavia seikkailuja, ihan vain vaikka Suomessa. Minua ei luotu paikallaan olemiseen. En osaa tyytyä normaaliin.

Nepaliin lähtiessäni pääsin eroon suurimmasta osasta maallista omaisuuttani. Elin kahdesta matkalaukusta; toisessa kamerat ja tekniset tavarat, toisessa vaatteet. Palattuani Suomeen olen repsahtanut, olen iloinnut astioiden ostamisesta ja uusista vaatteista. Kuitenkin, joka päivä kun katson kaappiini, tunnen pakottavan tunteen, että nämä on myytävä. Tunnen wanderlustin painon, ja tiedän, että kohta on mentävä, tai tulen hulluksi. Matkaillessa, ja seikkaillessa, ei koskaan ole yksinäistä. Tie ja maisemat ovat ystäviäsi. Kotonasi, kotikulmillasi, nuo samat asiat tuottavat tuskaa ja ahdistusta. Olet seikkaillut metsät ja tiet niin monesti, että tarvitset uusia teitä. Haluat niitä. Sydämmesi sykähtelee ajatuksille uusista maista ja uusista kaupungeista. 

Maanantaina aloitan uuden työn. Vaikka teenkin sitä säästääkseni yliopistoa varten tiedän, että alitajuntaisesti säästän myös matkaa varten. Tarvitsen uusia kokemuksia, uusia paikkoja, uusia ihmisiä joiden jutuille nauraa yhden päivän ajan. Se tarve liikkua, nähdä ja kokea on miltä wanderlust tuntuu. Se on ihanaa, vaikkakin juuri nyt se on viholliseni. Vihollinen jota ei saa hiljennettyä. Minun on päästävä matkaan, tulevaisuudessa. Pian.

Fiilis terkut,

Heta