Se ihana ja ei niin ihana vauvavuosi

Tämä postaus on nyt enemmän semmosta omaa avautumista ja pohdintaa täynnä.

Otsikko kertoo jo paljon siitä mistä ajattelin kirjoittaa. Pieni esitieto vielä tässä; Meillä on ollu tosi rankat nää ekat melkein 6 kuukautta. Oon yritelly muistella millasta aluks oli kun Nuutti synty, mutta suurinosa muistoista on kyllä unohtunu kaikessa siinä väsymyksessä. Beedahan on tietty äitiyslomalla mutta minähän en oo. Mä olin vielä vakituisesti täysillä tunneilla töissä kun Nuutti synty. Olin säästäny mun kesälomat siihen ajankohtaan joten kotona olin semmosen kuukauden verran auttamassa Beedaa. Beedahan siis leikattiin suunnitellulla sektiolla ja oltiin varauduttu siihen että toipuminen ei välttämättä ole niin nopeeta. Muistankin sen että ensimmäisinä päivinähän ei pystynyt edes ite pystyyn nousemaan kunnolla, ja oltiinkin synnytyksen jälkeen 4 päivää sairaalassa. Kotiin päästyä Beeda oli vielä tosi kipeenä ja muistan sen kun ajettiin autolla kotiin niin Beedaa koski sekin, kun auto vähän hypähti tiellä.

Nyt haluan vähän avata että miksi mun mielestä vauvavuosi ei aina ole niin ihanaa.

Miten ois pientä puhetta siitä miten vauvat nukkuu? Tai eivät nuku? Miks ne ei nuku? Tai nukkuu mut ei yöllä. Ei toki voi yleistää että kaikki vauvat olisi huonoja nukkumaan, mutta Nuutti tosiaan on tämmöinen. En muista millon oltais nukuttu täydet yöunet, ja nyt jos saisikin vapaaillan/yön niin sitä automaattisesti heräilee yöllä tai sit aamulla tosi aikasin. Väsymys on todellakin läsnä meidän talossa, ja automaattisesti hermo kiristyy kyllä aika tavalla kun ei meinaa aina jaksaa tehdä ihan perus juttuja. Vihdoin toki alkaa helpottamaan kun Nuutti ei enään herää kun kerran syömään (jos sitäkään) ja muutaman kerran saattaa änistä ja möyriä joka on korjattavissa tutilla. Silti väsyttää vaikka unet onkin pidempiä.

Jääkös sitten parisuhteen ylläpitämiseen  aikaa? Ei. Tai sit me ollaan vaan tehty asioista liian vaikeita :’D Me ei olla tehty mitään yhdessä varmaan sen jälkeen ku Nuutti synty… eli puolen vuoteen ainakaan? Se on kyllä pitkä aika. Pientä kiukuttelua saattaa siis olla kotona puolin ja toisin. Iltasinkin me nukahetaan joskus jopa 10 eli siinä meillä on ollut päivästä semmmonen tunti-kaks tuntia yhteistä aikaa joka menee sitten telkkarin ääressä tai puhelimia näpräten. Kertokaa mulle ettei me olla ainoita jotka ei vaan kerkeä ottaa yhteistä aikaa. Yhteisen ajan puuttuminen ei toki oo ainut ns. miinus vauvavuodessa… Eliakselle ei aina vaan yksinkertasesti oo samalla tavalla aikaa ja ei välttämättä myöskään saa samalla tavalla huomiota kuin aiemmin. Elias eioo onneks millään tavalla reagoinut vauvan syntymiseen, vaan on tosi ylpeä kun saa olla isoveli. Nuutti kun synty niin muistan että aina jos suihkuun halusit piti antaa toiselle siks aikaa syliin, ja ruoka syödä joko kylmänä tai Nuutti sylillä. Syliä, syliä, syliä.. yölläkin saatto nukkua vaan sylissä. Onneksi Nuutti on nyt alkanut viihtymään sitterissä ja lattialla möyrien.

Oon nyt koko alkutekstin tavallaan valittanut (sorry) niin siirrytäänkös nyt niihin ihaniin asioihin!

Ensimmäiseks!!!! Vauvan tuoksu. Ihaninta. Vauvat on söpöjä. Vauvojen vaatteet on niiiiiiiiiin pieniä ja söpöjä. Vauvat on niin pieniä ja viattomia. Jopa niitten itku on sulosta tai ne on sulosia kun ne itkee. Kasvun seuraaminen syntymästä eteenpäin on se mahtavin asia, ja siis se miten nopeesti kaikki tapahtuu, sekä miten nopeesti ne kasvaa. Vauvat on oikeesti niin pienen ajan pieniä että siitä pitäis kyllä osata nauttia. Kiinteän ruoan aloittaminen ja sen maistelu on hauskinta ikinä :’D meillä on puhelin täynnä maisteluvideoita JA kuvia ilmeistä :’D Ensimmäinen hymy. Ensimmäinen nauru. Ensimmäinen katsekontakti. Ei voi ku sanoa että onneks me lähdettiin tälle rankalle mutta ihanalle matkalle. <3 Rakkaus omaa lasta kohtaan on kyllä henkeä salpaavaa. En malta odottaa kaikkia tulevia kehitysvaiheita tuon pienen elämässä.

Kenellä muulla ristiriitaisia fiiliksiä vauvavuodesta? 

Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Meillä molemmat lapset on nukkunu yöt hyvin. Heti sairaalasta kotiuduttua 1-3 syöttöä jotka pian väheni siihen 1-2 syöttöön. Eli väsymyksestä ei jouduttu kärsimään, mutta! 😂 Meidän tytöt on aina ollu iltavirkkuja, eli illan yhteistä aikaa ei pahemmin ole ollut vuosiin, paitsi viikonloppuisin, koska mies työnsä takia painuu nukkumaan lasten kanssa kymmeneltä. 😂 Vauva-aikana mä jäin syöttämään iltamaitoa ja katsomaan Sinkkuelämää, kun mies painu nukkumaan, koska vauvoina tytöt nukahti 23.00 suunnilleen.

    Ja sit taas tytöt oli vauvoina ensin torkkujia. Eli 10-30 minsan päikkäreitä vaan. Toisin sanoen, ei hetkenkään omaa rauhaa päivällä, paitsi jos vauva olo rattaissa ja minä liikkeellä. Eli kävelin esikoisen aikaan melkein joka päivä tunnin lenkin, vauvan nukkuessa rattaissa. Kuopuksen kanssa se ei onnistunut yhtä helposti kun esikoinen piti ottaa mukaan tietysti. Mutta onneksi molemmilla se helpotti joskus 4-6kk iässä ja alkoi tulla parit 1-2h päikkärit! Ja jossain kohtaa ne yhdet parin tunnin päiväunet.

    Eli vaiheita vaiheita joista siirrytään aina uusiin. 😄

    Mutta on vauvat niin ihania! ❤

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *