Tarina Tarinasta osa 5
TARINA TARINASTA – OSA 5
Kynä pyörähti tyynyltä lattialle hänen kääntäessä kylkeään ja sai aikaan heikon kolahduksen osuessaan puuhun. Uupumus oli viimein saanut otteen hänestä yön tunteina ja hän oli nukahtanut. Vain pieni tilkka kylmää kahvia oli jäänyt kupin pohjalle ummehtumaan.
Osa papereista oli rypistynyt hänen allensa, kun taas osa oli leijaillut lattialle siististi makaamaan. Ei se häntä kuitenkaan haitannut. Jomottava päänsärky ja kuran maku suussa aiheuttivat hänelle epämiellyttävän olon jopa nukkuessa, joten muutama paperi sikin sokin ei ollut hänen suurimpia huolen aiheitaan.
Pimeys kiersi kehää huoneessa. Taipuisat varjot leikkivät pienen kynttilän ympärillä. Hän vain tuijotti niitä, kunnes hiljainen ääni käski häntä seuraamaan. Silkkinen, pitkä ja osittain läpinäkyvä , yöpuku hulmusi hänen noustessaan ja kävellessä vastapäiselle ovelle. Kohottaen kätensä hitaasti kahvalle hän kuunteli ja odotti.
Heleä kilahdus kuului oven takaa selvästi ja houkutteli häntä avaamaan oven raolleen. Himmeä valo karehti oven raosta. Pelko hiipi hitain, mutta varmoin askelin hänen sydämeensä. Pelkoa ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken, koska ovi rävähti äkkiarvaamatta auki ja valoa tulvi sisään. Ei hän nähnyt mitään, mutta haparoiden hän otti pieniä askelia ja astui sisään tuohon houkuttelevaan valoon. Tuo valo imi hänet sisäänsä ja ovi sulkeutui hänen takanaan jättäen huoneen pimeäksi niin kuin se oli ollut ennen oven aukaisua.
Silmät rävähtivät auki ja hän makasi huohottaen omassa sängyssään. Uni toistui jo kolmatta yötä.
Kädellään hän pyyhki hiestä märkää otsaansa ja haparoi etsien vesilasiaan yöpöydältä. Sormenpäillään hän hipaisi lasin sileää pintaa, muttei saanut siitä kunnon otetta tönäisten samalla kirjaa, jonka päällä lasi oli, saaden näin lasin keikahtamaan lattialle. Lasi sälähti sadoiksi paloiksi ja vesi lainehti lattialla olleiden papereiden päälle.
Teksti papereilla muuttui epäselväksi puuroksi hänen kiroillessa ja poimiessa arkkeja lattialta. Lasinsirut räsähtivät hänen paljaita jalkapohjiaan vasten, kun hän nousi viimein sängyltä ja oli aikeissa siirtää luonnokset pöydälle turvaan enemmiltä vahingoilta. Pienet haavat värjäsivät vesilammikon pintaa punaiseksi, kun hän astui siihen matkallaan pöydän luo.
Päänsärky yltyi ja vihloi samoin kuin jalkapohjan haavoihin uppoavat lasinsirut. Vain muutama kohta kirjainten sekamelskasta oli enää selkeää ja luettavissa. Lopuista pystyi vain arvailemaan, mitä kirjoittaja oli halunnut sanoa.
Kiroten huonoa onneaan, hän istuutui myöhemmin sinä päivänä kirjoituskoneensa ääreen. Tarinan kirjoittaja tai ei, hän ei muistanut yön tunneilla kirjoittamastaan jatkosta mitään. Nyt hänellä oli suuria vaikeuksia saada päähänsä mitä oli aikonut kirjoittaa hautajaisista.
Ehkä olisi parempi rytistää luonnokset ja aloittaa siitä mihin asti hän oli saanut edellisellä kerralla puhtaaksi kirjoitettua.
Häntä ahdisti suunnattomasti. Aikoihin ei hän ollut jutellut kenellekään muutamaa sanaa pitempään. Ystävät olivat kaikonneet hänen läheltään, eikä kukaan enää tullut tapaamaan häntä. Huokaus karkasi hänen huuliltaan.
Hän asetteli pöydällä olevia papereita hajamielisesti. Hän oli jo tunteja yrittänyt pukea ajatuksiaan sanoiksi, mutta turhaan. Tarina ei edennyt hänen toivomallaan tavalla, vaan muuttui rönsyileväksi erillisten ajatusleikkien keräksi. Kun hän viimein ruttasi kymmenennen aloituksen ja viskasi sen lähimpään roskakoriin, hän päätti luovuttaa.
Haukotellen hän nousi tuoliltaan ja kävi läpi entisiä tuotoksiaan mielessään. Mikä voisi olla hyvä tapa saada tarinalle sykähdyttävä jatko. Hautajaiset.. Ei hän koskaan ollut sellaisissa ollut. Miten hän pystyisi sellaisista tilaisuuksista kirjoittamaan? Kukaan ei ollut koskaan kutsunut häntä suremaan kuollutta läheistään. Tämä saattaisi johtua siitä, ettei hänellä koskaan ketään kovin läheistä ihmistä ollut, eivätkä nekään vähät, joita oli, olleet kuolleet kertaakaan.
Raapien päätänsä hän käveli vaatekaapilleen ja penkoi esiin pienen ruskean ja pölyttyneen matkalaukkunsa. Puistellen enimmät pölyt sen pinnalta hän asetteli muutamia vaatekappaleita pinoon matkalaukkuun ennen kuin sulki sen ja nappasi matkalla kylpyhuoneesta muutaman purkin erinäisiä tärkeitä aineita ja tunki ne laukun sivutaskuihin.
Kun kaikki hänen mielestään tarpeellinen oli matkassa, hän lukitsi huoneistonsa oven pienellä ketjuun kiinnitetyllä avaimellaan ja kiirehti portaat alas punaiselle ovelle ja aukaisten sen kadoten ihmisvilinään.