Tarina Tarinasta osa 2

TARINA TARINASTA – OSA 2

Suuret sadepisarat putoilivat katukiveykselle muodostaen lätäköitä kivien väleihin. Tumma hahmo kiiruhti pujotellen ihmismassassa kohti lähintä sateensuojaa. Hänen ympärillään sateenvarjojen meri liikkui hitaasti eri suuntiin, kuka minnekin. Mustat pilvet eivät näyttäneet loppuvan taivaalta. Jossakin jyrähti ukkonen. Hän puristi tiukemmin pitkän mustan takkinsa ympärilleen ja eteni tuulta vasten suojaten kasvojaan, hänen pitkät hiuksensa märkinä sateesta.

Kaikki tapahtui hiljaa kuin henkäys. Kattoluukku aukesi Lontoon kattojen yllä ja sulkeutui saman tien. Sama toistui muutaman kerran. Mustat varjot leikkivät kattotiilillä kuun vahtiessa niitä pilvettömältä taivaalta. Keskiyö oli jo aikaa ohitettu. Kaikkialla vallitsi painostava hiljaisuus. Hiljaisuus, joka enteili myrskyä. Eläimet aistivat sen. Luonto aisti sen. Mutta ihmiset olivat kaikesta pimennossa.

Luukku aukesi uudelleen. Himmeää valon kajoa pääsi ulkoilmaan ennen kuin luukku sulkeutui viimeisen kerran. Matalaa puheensorinaa saattoi kuulla, jos sattui olemaan tarpeeksi lähellä.

Kaunis tummahiuksinen nainen seisoi lähimpänä luukun suuta ja piteli pientä tikaria. Muut ryhmän jäsenet keskustelivat hiljaisilla äänillä huoneen perällä. Nuori poika istui eräällä seinustalla ja seurasi vanhempien jäsenten liikkeitä. Hän haukotteli ja nojasi päänsä seinää vasten. Mitään ei tapahtuisi tänäkään yönä. Oli ajan hukkaa kokoontua kiistelemään turhanpäiväisistä asioista. Vanhukset eivät koskaan pääsisi yksimielisyyteen.

Hänen kynänsä pysähtyi, kun hän joutui kaivamaan uuden paperin takkinsa sisätaskusta. Sadepisarat tipahtelivat katoksen reunoilta maahan ja saivat lätäkön veden värähtelemään. Salama valaisi tienoon. Hän nosti katseensa säpsähtäen, mutta palasi takaisin paperinsa kimppuun, kun jyrinä taukosi.

Pian Karenin, toisen rakkauteni, murhan jälkeen etsin hupia metsästyksestä. Järjestin monia metsästysretkiä ystävilleni hiljaisille nummille. Saalistimme ihmisiä, jotka olin pyydystänyt edellisenä päivänä. Suurin osa metsästettävistä oli naisia, mutta myös kauniita nuoria miehiä.

Päästimme saaliit vapaaksi usvaisille nummille iltapäivän aikana ja lupasimme heille muutaman vartin etumatkan, jonka aikana he voisivat yrittää paeta, jos tahtoivat elää. Naiset itkivät ja anelivat armoa. Totesin vain, että anelu on pakoajan tuhlausta. Sen enempää he eivät uikuttaneet, vaan katosivat usvaan. Ystävieni kanssa joimme teetä paikalle kootussa paviljongissa.

Teen jälkeen aloitimme metsästyksen valmistelun ja valitsimme aseemme ennen kuin kukin meistä lähti taholleen etsimään pakenijoita. Muutaman tunnin kuluttua viimeinenkin saaliina ollut ihminen lojui kuolleena kasassa päällään mutaiset vaatteet ja kasvoillaan irvokas ilme. Onnistunut metsästysretki kaiken kaikkiaan. Kaikki saivat mitä olivat tulleet hakemaan. Toiset lihaa, toiset hetken huvia, muutamat tyydytystä ja osa metsästyksen iloa.

Sade alkoi hitaasti hellittää otettaan kaupungista. Taivas kyllä säilytti vielä pilviverhonsa ja ilma pysyi harmaana, mutta sadepisaroita putosi harvemmin alas katukiveykselle. Ukkosen jylinäkin siirtyi kauemmas kaupungin keskustasta. Hän sulloi täyteen kirjoitetun paperinsa entisen seuraksi takin taskuun.

Hän nousi penkiltä seisomaan ja venytteli puutuneita lihaksiaan ja pudisteli takistaan enimpiä sadepisaroita, jotka vielä sinnikkäästi olivat kuivumatta. Hetken aikaa hän katseli taivaalle ja arvioi hiljaa mielessään. Lopulta hän tyytyi saamaansa tulokseen ja jatkoi matkaansa kohti asuntoaan.

Muutaman korttelin käveltyään hän saapui punaiselle ovelle ja avasi sen suurella avaimella, jonka hän kaivoi taskujensa syövereistä. Sisälle päästyään hän nousi monituisia portaita ylös huoneistoonsa, joka sijaitsi melkein keskellä Lontoota, ylimmässä kerroksessa. Mukava kattohuoneisto, josta pystyi näkemään aina Times-joelle asti. Tänäänkin joki virtasi vuolaana kuljettaen ihmisten roskia kohti merta.

Hän aukaisi suuret lasiovet parvekkeelle ja hengitti syvään raikasta ulkoilmaa. Vain sateen jälkeen ilma tuoksui näin hyvältä. Se oli kuin sekoitus minttua ja sitruunaa. Muulloin ilma oli täynnä tehtaiden saastesumua, eikä sen hengittäminen ollut kovin mieluisa kokemus. Verhot hulmusivat hänen ympärillään tuulessa. Viimein hän kääntyi ja palasi kirjoituskoneensa ääreen ja kirjoitti puhtaaksi taskussaan säilyttämänsä suttupaperit.

Heimoni vanhimmat eivät pitäneet siitä, että huvittelin ystävieni kanssa ja sain heille ikävän maineen. Vähät välitin miten käyttäytymiseni vaikutti heimooni. Sofian uhraaminen jätti minut kylmäksi. Kapinoin.

Viimein heimoni kyllästyi oikkuihini ja ajoivat minut väliaikaiseen maanpakoon. Matkustin meren yli Hollantiin toivoen löytäväni yhteisön, joka toivottaisi minut tervetulleeksi. Pitkän aikaa vietin päiväni yksin.

Kaipasin jotain muuta. Kosketusta iholla, joka sytyttää tulen sisällä. Suudelmaa, joka herättää uinuvan halun. Mutta olin yksin. Rakkaat lapseni olivat meren takana. Rakastajattareni kuuluivat minun mentyä muille. Kirjoitin lapsilleni kirjeitä, mutten koskaan lähettänyt niitä. Tahdoin tietää mitä heille kuului, mutten tohtinut koskaan kysyä.

Vuodet kulkivat ohitseni. Kuolin sisältä. Päivät toistuivat samanlaisina viikosta toiseen. Mikään ei muuttunut. Minä vain odotin odottamistani. Suoraan sanottuna en tiedä mitä odotin. Kai jonkinlaista merkkiä, varmuutta siitä että minä olen vielä olemassa. Olen joskus kuullut ihmisten kertovat elämiensä harmaista vuosista. Niistä vuosista, jolloin ei oikein mitään tapahtunut, ja joista ei muista muuta kuin, että ne olivat. Nyt tajuan mitä he tarkoittivat.

Tulitikun valo täytti hetkeksi huoneen. Hän sytytti tupakkansa vetäen keuhkonsa täyteen savua ja puhaltaen ne sitten ulos hitaasti ja nautiskellen. Hänen sormensa lepäsivät kirjoituskoneen näppäimillä. Tupakan savu kieppui kohti katon rajaa.

Hän nousi ja sulki parvekkeelle johtavat ovet haukotellen. Hän poimi yöpöydältään hiusharjan ja alkoi harjata pitkiä hiuksiaan hitain vedoin samalla hyräillen hiljaa. Lopulta hän laski harjan käsistään ja riisui vaatteensa jättäen ne sänkynsä viereen lojumaan ja pujottautui peittonsa alle. Hetken aikaa hänen rauhallinen hengityksensä oli ainut asia, joka täytti hänen mielensä. Viimein hän vaipui levottomaan uneen.