Omituinen koti-ikävä
Viime viikko oli yllättävän raskas. Mua vaivasi omituinen koti-ikävä. Ikävä alkoi oikeastaan jo toisella viikolla, mitä olin täällä. Eka viikko meni hulabaloossa, kun orientoiduttiin kaupunkiin erittäin hyvin. Ahdistus ja jonkin asteinen pelko omasta pärjäämisestä iski seuraavalla viikolla, kun ei saanutkaan heti töitä ja rahaa paloi joka paikkaan ja ihmisten kanssa ei tullutkaan niin hyvin toimeen ja toiset vaan bailasi, kun omassa maailmassa alkoi seinät lähestyä. Onneksi tämä viikko näyttää jo paljon paremmalta.
Koti-ikävähän on täysin luonnollinen asia, mutta omalla kohdalla se tuntuu niin vieraalta, kun en muista sitä koskaan kokeneeni. Tosin, en myöskään muista kuuluneeni minnekään niin hyvin kuin Tampereelle ennen tänne lähtöä. Voi toki olla myös, että aika kultaa muistot, niinkuin sillä on tapana. Tai sitten tämänkertainen sopeutumisprosessi vain etenee jäätävällä tahdilla. Viikko 1) Wuhuu, mulla on niiiiin kivaa! Viikko 2) Arki alkaa ja asiat pitää saada järjestykseen, mutta eipä se onnistukaan tuosta vaan. Viikko 3) Ahistus! Kukaan ei tykkää musta, enkä mä kestää. Rahaa ei oo, joudun lopettaa tän kesken. Inhoan naapureitani ja asuinaluettani, kaikki on paskaa. Kauhea koti-ikävä, mä haluun sinne, missä mua ymmärretään! 4) Hei, tää onkin ihan jees ja mä oikeestaan alan jo olla perillä jutuista.
”1. Kuherruskuukausi on turistimainen vaihe, jolloin suhtaudutaan asioihin uteliaisuudella ja mutkattomasti.2. Sokkivaihe kehittyy vähitellen. Olo on ulkoisesti rauhallinen, mutta sisällä myrskyää. Ajatukset täyttyvät huolesta, surullisuudesta ja alakuloisuudesta.3. Reaktiovaiheessa uusi maa ei miellytä enää laisinkaan. Paikallinen kulttuuri ärsyttää ja kielteisyys valtaa mielen. Kotiinpaluu tuntuu houkuttavalta.4. Tasaantumisvaiheessa uusi elämäntilanne hyväksytään ja aletaan näkemään uudessa kulttuurissa myönteisiä puolia.”
Tiedot Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilta.
Mä ehkä kuvittelin, että nuo vaiheet tulisivat hiukan hitaammassa tahdissa. Tällä viikolla on tosiaan tuntunut siltä, että olen jo siirtynyt tuohon nelosvaiheeseen, mutta voihan toki olla, että kuvittelen vain. Tulevaisuus näyttää. Mutta koti-ikävä kaiken kaikkiaan oli hyvin yllättävä asia omalla kohdalla, joten on ehkä hyvä, että nyt kirjoitan siitä, niin seuraavalla kerralla voin lukea mustaa valkoiselta, jos koti-ikävä pääsee yllättämään ja olen sitä mieltä, että ei mulle näin käy. Ja tästä viisastuneena taidan nyt mennä tekemään tehtävän kulttuurishokista, jonka lähettävä kouluni meille vaihtoon lähteville asetti tehtäväksi. Ennakkoon…
Onneksi äiti lähetti kotoa tuliaisia.
