Viikkoa myöhemmin…
Sellaiset oli näkymät seitsemän päivää sitten maanantaiaamuna, kun kuudelta aamulla odottelin koneen lähtöä Amsterdamiin. Sain jo bussimatkalla torkkuessa kiinni siitä hienosta jännityksen tunteesta, joka valtaa reissuun lähtiessä. Onneksi.
Saapuminen Damiin oli aika hässäkkää, kun kone oli myöhässä ja juna oli myöhässä ja mun aikataulu oli aikasen tiukka muutenkin. Jälkimmäisellä lennolla oli adhd-lapsi, joka kiristi vähän jokaisen hermoja, mutta varmaan eniten vanhempien kyllä. Taisi itseasiassa olla ensimmäinen oikeasti adhd-lapsi, jonka tapasin. Tai ainakin oletan, että tuollainen levottomuus ei ole normaalia, sen verta kuitenkin lasten kanssa ollut tekemisissä. Muutenkin huomasin alkumatkasta keskittyväni negatiivisiin asioihin, koska haluan olla blogissani rehellinen. Mutta kun se ei kyllä ole rehellisyyttä, jos listaa vaan kaikkea, mikä on pielessä. Joo, mua harmitti, kun kohteliaisuuttani jouduin vaihtamaan käytäväpaikkani keskipaikkaan, jotta perhe sai istua yhdessä, mutta kukapa niin ei olisi tehnyt? Ja sitäpaitsi SASin emot ystävällisesti tarjosivat mulle aamiaisen siitä hyvästä. 🙂
Junassa istuessani aloin jo huoahtaa helpotuksesta verrattuna edellisessä postauksessa kirjoittelemiini turhiin huolenaiheisiin. Tutunnäköinen, länsieurooppalainen maisema vaan saa mut tuntemaan oloni kotoisaksi. Jopa ehkä enemmän kuin suomalaiset asfalttikadut. En tiedä.
Eka viikko on ollut aikamoista hulinaa. Orientoitu on. Onneksi hyvin rennoissa fiiliksissä, lähinnä kaupunkiin tutustuen. Virallinen osuus tulee sitten jossain vaiheessa. Nyt sen osuus käytiin tunnissa läpi. Kirkossa. Jossa myös suositeltiin olemaan sotkematta opiskeluja huumeilla tai olemaan auttamatta opiskeluja huumeilla, ei kuulemma auta. Jep. Mutta täytyy sanoa, että tämänhetkisessä vihapuheiden ilmapiirissä oli hienoa kuulla tervehdyssanat, joissa uskottiin siihen, että ”it is a change to renew our society by bringing together people from different countries and live together as multicultural nation”. Vapaasti suomennettuna: ”tuomalla yhteen ihmisiä eri maista, siinä on mahdollisuus uudistaa yhteiskuntaa elämällä yhdessä monikulttuurisena kansana”.
Kanaaliajeltu on. Kauniin harmaassa säässä. Onneksi maanantai oli ainoa oikeasti kylmä ja harmaa päivä. Loppuviikko ollaankin oltu helteessä. Eilen jopa sen verran kovassa, että vähän ärsytti. Hyvin vähän.
Ensimmäisessä ruudussa ko. kirkko, josta jo aiemmin kirjoitin. Seuraavassa oltiin ekana iltana aidatussa karsinassa syömässä yllättävän hyvää barbequesafkaa. En mä edes tiedä, miksi sanon, että yllättävän hyvää. Ehkä siksi, että Hollantikin on vaalean leivän luvattu maa, kuten niin monet muutkin Euroopan maat.
Hollantilaiset opettajat. Vielä en ole tavannut yhtään, joka olisi ollut tipankaan vertaa tylsä. Toivottavasti en tämän puolivuotisen aikana tulekaan tapaamaan. Kuvassa olevan hollannin kielen opettaja oli vielä harvinaisen hyvä. Ja doei doei äännetään duidui ja se tarkoittaa samaa kuin heippa. Tai bye bye. Mutta huomatkaa eroa suomalaiseen opetukseen. Dia on hauska ja opettaja jopa elehtii. Mun yhtenä tutkimusaiheena täällä ollessani on vertailla suomalaista ja hollantilaista opetustapaa ja tällä hetkellä me hävitään 6-0.
Täällä on tänään viimeistä päivää SAIL Amsterdam, tall shipsien kokoontumisajot. Tai oikeestaan minkä vaan paattien. Ilotulituksella aloiteltiin keskiviikkona.
Kun kerran piti olla rehellinen, niin niitä huonoja asioita on 1) mulla ei ole huoneessa toimivaa wifiä 2) ei hollantilaista SIM-korttia vielä eli ei nettiä myöskään puhelimessa muuten kuin silloin, kun olen wifin lähellä, erittäin ärsyttävää 4) asun kaukana keskustasta 5) hitosti menee rahaa tässä alkuvaiheessa 6) mä oon rapakunnossa pyörälläajamiseen 7) mä missasin kolmosen välistä 8) en mä enää muista, jos mulla jotain muuta oli valitettavaa… Ok, tuo ensimmäinen asia oikeasti pännii, mutta ei vaan ole vielä ollut aikaa hoitaa sitä. Pitää heti huomenna ottaa käsittelyyn. Ja kakkonen on ihan omaa saamattomuutta.
Hyviä asioita uudesta asuinmaastani:
1) konteista on tehty opiskelija-asuntoja 2) täällä on paljon edullista, orgaanista safkaa kaupoissa tarjolla ja supermonipuolista, koska on niin monikulttuurinen ympäristö 3) täältä saa halpaa ja hyvää ipaa siisteillä etiketeillä 4) viimeinen puhukoon puolestaan.
Mulle tärkein asia koko tällä reissulla on se, että opin ymmärtämään muita kulttuureja paremmin ja että monikulttuurisuudesta tulee tapa. Asia, mitä ei edes ajattele. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Jo ekan viikon aikana siihen on saanut aikamoisen kylvyn, kun on ns. ottanut yhteen tapojen erilaisuudesta amerikkalaisten kanssa. Tai keskustellut monesta mielenkiintoisesta asiasta monikulttuurisessa ryhmässä. Puhumattakaan siitä kuinka monipuolinen ihan normaali ihmisvilinää täynnä oleva katunäkymä on. Mistä tuli mieleen, että miten ne turistit voi käydä niin nopeasti ärsyttämään?
