Perjantaina Kreikkaan!

IMG_0318.JPG

IMG_0322.JPG

IMG_0341.JPG

IMG_0311.JPG

Nyt on taas edessä se hetki kesästä kun menemme viikoksi Telendokselle Kreikkaan, se on se meidän vakiokohde joka kesä. Ollut jo muistaakseni viisi vuotta 🙂

Pakannut en vielä ole,  pikkuisen kasaillut kyllä tavaraa. Jotenkin vuosi vuodelta vähenee tavaran määrä, aina kuitenkin tulee käytettyä niitä muutamia vaatteita koko viikon, ja kotiin kannetaan puhtaita joita ei ole käytetty kertaakaan..

Viime vuonna olikin vähän jännempi reissu, satuimme sinne silloin kun oli maanjäristys. Suurimmat tuhot taisi olla Kosilla mutta Telendos on sen verran lähellä, että tuntui kyllä siellä asti. Niin nopeasti en olekaan ihan äskettäin herännyt kuin sinä yönä! Nukuin muutenkin huonosti ja yhtäkkiä sänky liikkui edes takaisin, nousin istumaan ja ihmettelin että ”Mitä hemmettiä tapahtui??” Talon ulkopuolella jotain tavaroita tipahteli, ja mies unenpöpperöisenä sanoi että siellä vaan tuulee.. Menin terassille ja kerroin että ei todellakaan tuule!

Sen jälkeen tuntui ihan pientä liikettä mutta onneksi ei sen ihmeempää, aamulla avasin puhelimen ja katsoin oliko mitään uutisia aiheesta ja olihan niitä, en tosiaan ollut unta nähnyt. Tavernoissa paikalliset seurasivat kovasti uutisia ja soiteltiin tutuille ja sukulaisille että ovatko kunnossa.

Onneksi tuhot jäivät sitten suht pieniksi.

On tuollainen maanjäristys aika pelottava vaikka ei pahasti meidän kohdalle osunutkaan, se on niin hallitsematon ja itse ei voi tehdä muuta kuin katsoa mitä tapahtuu..Meillä se oli viimeinen yö Telendoksella silloin ja lähdettiin kotiin iltapäivällä, kyllä tällä kertaa olinkin onnellinen kotiinlähdöstä. Muutamia lieviä jälkijäristyksiä tuli vielä Kosin puolella kun odoteltiin kyytiä kentällä.

IMG_0300.JPG

On taas mukava mennä, kiva kuulla miten Telendoksen väen talvi on mennyt. 

Yleensä olemme olleet perillä yöllä niin myöhään että tavernat ovat olleet jo suljettuina mutta tällä kertaa lento lähtee jo aamusta niin pääsemme nautiskelemaan ensimmäiset frappét Ritan tavernassa jo heti perille päästyämme. 

Mulle tulee kyllä niin hyvä olo kun mietin tuota paikkaa :), ihan mahtavaa taas lähteä!!

Kai sitä on mentävä hakemaan matkalaukkua varastosta ja alettava pikkuhiljaa pakkailemaan 🙂

 

hyvinvointi mieli hyva-olo matkat

Kuuba-Varadero

IMG_1727.JPG

Kuubassa olimme kaksi viikkoa, joista toisen vietimme Varaderon rannoilla. Hieot rannat oli, mutta jos vielä joskus lähden Kuubaan, uskon että rantalomailuun käytämme korkeintaan muutaman päivän ja muun ajan kiertelemme muualla Kuubassa. Jäi vähän harmittamaan että olimme suunnitelleet matkan näin, Kuubassa olisi ollut niin valtavasti nähtävää muualla.

Vaikka rannat  olivat upeat, tämä paikka olisi voinut olla mikä tahansa rantakohde maailmalla, en tosiaan pelkälle rantalomalle viitsisi matkustaa tällaiseen maahan.

IMG_1725 (1).JPG

Asuimme tuollaisissa muutaman huoneiston käsittävissä taloissa, olivat uusia ja siistejä. Ainoa miinus olivat möykkäävät  naapurit, oli perheriitaa ja kiukuttelevaa teinityttöä. Mutta niitä nyt voi huonolla tuurilla olla missä tahansa..Oli kyllä häätkin, niitä oli mukava sseurata 🙂

IMG_1778.JPG

Niin kuin sanottu, Varadero oli rantalomakohde muiden joukossa, mutta yksi aika hauska juttu tapahtui ”kylillä” kun olimme erään toisen suomalaispariskunnan kanssa käymässä markkinoilla. Miehet lähtivät (yllätysyllätys!) vähän edeltä takaisin resortille päin, ja lupasivat pysähtyä odottelemaan johonkin kadun varrella olevan ravintolan terassille.  Pariskunnan naisen kanssa käveleskelimme sitten samaan suuntaan ja kuulimme kuinka vauhdikas musiikki pauhasi edessä päin. Saavuimme sitten tämän tosi pienen ravintolan kohdalle (oli käytännössä vain se terassi kadulla), ja sieltähän se musiikki tuli! Ehkä 8-miehinen orkesteri soitti näille kahdelle asiakkaalle ”Quantana meeraa” – ei hajua miten se kirjoitetaan mutta luulen että moni tunnistaa biisin! Oli ihan mahtava orkesteri ja oikeasti jotenkin koomista kun iso orkesteri soittaa pienen pienessä terassiravintolassa ja asiakkaita on peräti 2 :), tai 4 kun me saavuimme paikalle. Oli tosi kiva yllätys ja osaavat soittajat!

IMG_1776.JPG

Hyvä paikka rantalomailuun jos sellaisesta tykkää, ja esim. lasten kanssa varmasti viihtyy! Vaikka vähän negatiivisen oloinen tämä kirjoitus onkin, niin oli meillä ihan mukavaa 🙂

kulttuuri matkat