Unohtumaton Tansania
En olisi ennakkoon voinut uskoa, kuinka suuren vaikutuksen safari Tansaniaan tekee. Olin kuin lapsi joka näkee koko ajan ympärillään jotain innostavaa ja mielenkiintoista, en edes muista milloin olisi ollut samanlainen tunne!
Jos joku olisi ennen reissua kertonut, että elämäni mahtavin loma koostuu viikosta ajellen ympäriinsä pitkin pölyisiä teitä niin en olisi sitä kovin uskottavana pitänyt:)
Luonto oli ihan käsittämätön, välillä kuivaa savannia ja välillä vuoren rinteellä viidakkoa/sademetsää tai tulivuoren vehreää kraateria jossa oli valtavasti eläimiä. On melko mahdoton kuvailla sitä kuinka gnuita ja seeproja kulki silmän kantamattomiin joka puolella, muutenkin eläimiä oli niin paljon ettei sitä pysty ymmärtämään!
Kertaakaan viikon aikana ei aika tullut pitkäksi, ja vaikka kuvittelin että olisin väsynyt jokapäiväisen aamusta iltaan ajelun takia, niin ei todellakaan, hyvin jaksoi innostua joka päivä!
Varmasti kaikkeen tähän vaikutti myös Renatus, meidän ammattitaitoinen opas, jonka kunnia-asia oli löytää meille eläimiä, onnistuttiin jopa bongaamaan Big Five, eli leijona, elefantti, leopardi, sarvikuono ja puhveli. Muut nähtiin läheltä, mutta leopardi vain kauempana puussa makoilemassa. On helpompi bongata noita laumoissa eläviä kuin yksinäisiä suurelta savannilta.
Tulen vielä myöhemmin kirjoittelemaan tästä aiheesta lisää, koska pelkästään majoitukset olivat niin upeita ja erlaisia, että jo pelkästään niistä saa oman postauksen.