Unohtumaton Tansania 3

IMG_1481.JPG

Seuraavat kaksi päivää liikuskelimme Ndutun suojelualueella sekä Ngorongoron ja Serengetin välillä. Tämä gepardipari oli yksi aamun mielenkiintoisimmista kohtaamisista, antiloopin jäänteet olivat vähän matkan päässä joten tässä on selvästi ruokalevon paikka.

Kuvia näistä tyypeistä pystyi ottamaan ihan muutaman metrin päästä, heitä ei tuntunut ollenkaan häiritsevän. Kaikki muutkin näiden luonnonpuistojen eläimet ovat hyvin välinpitämättömiä safareita kohtaan, ilmeisesti koska eläimiä ei muuten häiritä.

Meillä oli muutenkin mukava safari, koska olimme mieheni kanssa kahdestaan jeepissä ja pystyimme siksi liikkumaan juuri meidän mielihalujemme mukaan, eikä tarvinnut kenenkään selän takaa yrittää kurkkia ja ottaaa kuvia :). Eikä kuljettu mssään letkassa muiden kanssa vaan ihan omia polkujamme.

IMG_1506.JPG

Tässä pienessä lammmikossa pötköttelee virtahepo, joka ei ollut ollenkaan kiinnostunut liikkumaan tuolta minnekään. Lampi oli jo niin kuivunut , että todellakin toivoimme  sateen tuloa etteivät nämäkään eläimet kärsisi, virtahevon on kuitenkin oltava veden ääreellä aina ja tuossa ei todellakaan ollut enää kehuttavasti vettä..kuvan taustalla ja alemmissa kuvissa gnuita ja seeproja, joita todellakin riitti! Ne ovat muuten yhdessä siksi, että niistä on hyötyä toisilleen; toinen syö samasta ruohokasvista yläosan, toinen alaosan (näin opas ainakin selvitti) ja seeproilla on parempi näkö, joten ne huomaavat vaaran paremmin kun taas gnut ovat taitavia haistamaan sateeen tulon ja veden. Näin se homma vaan yhteistyöllä sujuu savannillakin 🙂

IMG_2249.JPG

 

IMG_2268.JPG

IMG_2280.JPG

Kirahvien juokseminen on kyllä maaginen näky! Ei voi käsittää miten nämä talon korkuiset eläimet edes pysyvät pystyssä juostessaan. Niiden liikkeet ovat kuin hidastetusta filmistä!!

IMG_2198.JPG

IMG_2203.JPG

IMG_2204.JPG

IMG_2215.JPG

Tältä alueelta bongasimme myös nuorten leijonien lauman, vanhemmat urokset eivät enää kulje yhdessä mutta nuo nuoret pojat saavat toisistaan tukea ennen kuin onnistuvat hankkimaan oman lauman. Nämäkin kuvat ovat parin metrin päästä otettuja, oli kyllä hienoa olla noin lähellä villieläimiä :).

Tämän kokemuksen jälkeen käy vielä entistäkin enemmän sääliksi eläintarhojen eläimiä, ei mikään villieläin häkkiin kuulu :(

Seuraavat 2 yötä vietimmekin Lake Nduty Luxury tented campissa, mukava paikka sekin.

IMG_2313.JPG

Siellä meille katettiin toisena aamuna aamupala tällaiseen näkötorniin, oli kyllä ihana ele.

Nyt on taas lopetettava tältä päivältä, kirjoittelen loppumatkasta huomenna!

kulttuuri matkat