Unohtumaton Tansania 4

Viimeiset 2 päivää vietimme Ngorongoron ja Olduvain alueella, aamulla ajelimme Olduvain rotkolle, josta kuva. Maisemat olivat tuollakin mahtavat, tuo rotko on 90 metriä syvä. Siellä nuori mies piti meille esitelmän ja kertoi että tämä on yksi merkittävimmistä esihistoriallisista kaivauksista. Täältä on löydetty n. kahden miljoonan vuoden ajalta tietoa ihmisen vaiheista ja kivityökalujen kehityksestä ja käytöstä. Me kaikkihan siis saatetaan olla tuolta päin kotoisin, sanoin miehellekin että ilmankos tuolla Tansaniassa on ollut koko ajan niin kotoisa olo vaikka ollaankin tosi kaukana kotoa.

Se on muuten hassua, että jossain päin maailmaa tuntuu heti hyvältä ja luontevalta olla, eikä yhtään siltä että olisi kaukana, toisaalla taas on vieras tunne koko ajan. En tiedä onko se vaan itselläni vai ihan yleistä? Ja mistä se johtuu? Sitä ei voi edes ennustaa mitenkään, esim kun olimme Kuubassa (josta tarinaa myöhemmin), kuvittelin etukäteen että se olisi jotenkin ollut minulle sellainen ”hyvän” tuntuinen paikka mutta ei ollut, tuntui että olisin ollut järkyttävän kaukana (niinkuin olinkin tietty..), mutta taas jossakin vielä kauempana toisella puolella maapalloa ei sitten tule tuollaista tunnetta ollenkaan. En ymmärrä..

No, jatketaan aiheesta. 

 

Olduvain rotkolla on myös museo, josta löytyy eri aikakausien fossiileja, tuossa ylimpävä on kuuluisan Lucyn jäännökset (kopio), pikkuinen Lucy oli vaan muutaman sentin yli metrin mittainen ja kuollut ilmeisesti pudottuaan puusta, ei ollut helppoa alkuihmisenkään elämä. Tuo toinen luuranko onkin jo huomattavasti ”nuorempi”, on jo lähempänä nykyihmistä ja paljon pidempi. 

Alimmassa kuvassa on vanhoja masaiden välineitä, kengät on samaa mallia edelleenkin, mutta monesti he ovat tehneet ne vanhoista auton renkaista! Siinä  sitä uusiokäyttöä :)

Masait ovatkin sitten oma lukunsa, hehän saavat asua tuolla suojelualueella nykyään, jossain vaiheessa heidät ajettiin sieltä pois, mutta ovat onneksi saaneet palata asumaan ja laiduntamaan eläimiään sinne.

Masait tulivat oppaamme kanssa puheeksi siinä vaiheessa, kun ajelimme pitkin maantietä kohti puistoa, ja yhtäkkiä tien vierellä oli rivissä 3 poikaa. Pojat oli tietysti mustia ja heillä oli musta huivi vaatteena ja keihäs, mutta kaikista hätkähdyttävintä olivat heidän kasvonsa, ne oli valkoisella maalattu. se näky oli jotenkin yllättävä siinä ison maantien varressa ja kyselimme sitten että mikäs tämä juttu on.

Opas sanoi että nämä olivat nuoria masai-poikia jotka lähetetään muutaman pojan ryhmissä savannille oppimaan soturin taitoja. Heille opetetaan ensin kasvitietoutta sekä muita selviytymistaitoja teoriassa, sitten heille annetaan yksi lehmä ja  muutama vuohi ja sen jälkeen saavat sitten selviytyä omin päin. Tämä kestää nelisen kuukautta ja kun he palaaat kotiin, he ovat valmiita sotureita ja saavat pukeutua punaiseen huiviin.

Käyköhän joskus (tai usein..)niin että joku ei palaakaan? Eipä tullut kysyttyä.

Nuorilla pojilla on musta huivi kuulemma sen takia että se on vaarattomuuden ja viattomuuden väri, meikäläisen näkökulmasta nämä punapukuiset masait ilman maalattuja kasvoja olivat kyllä vähemmän ”pelottavan” näköisiä,mutta näin se ulkonäkö pettää :)

Iltapäivällä menimme lounaalle tulevaan yöpymispaikkaamme Ngorongoro Oldeani Lodgeen, se oli samaa hotelliketjua kuin se uskomaton paikka kraaterin reunalla (Manyara Kilimamoja lodge), tyyli oli samanlainen ja upeat paikat, mutta ei kyllä tuota Kilimamoja Lodgea voittanut.

 

Iltapäivällä oli tarkoitus lähteä käymään elefanttiluolilla ja vesiputouksella, joka olisi ollut kävelyretki. Ikävä kyllä siinä vaiheessa tuli tämän matkan ainoa varsinainen vastoinkäyminen, miehellä oli niin kipeä vatsa ja sen verran huono olo että emme uskaltaneet lähteä, vaan jäimme huoneeseen lepäämään. Vähän kyllä harmitti mutta onneksi se meni ohi nopeasti ja seuraavana aamuna pääsimme taas liikkeelle.

Viimeisen päivän ajelimme Ngorongoron alueella, kraaterissa. Siellä on hyvin rehevää ja paljon eläimiä, näimme jopa white rhinon, emon ja poikasen ( luulen että se olisi suomeksi isosarvikuono). Sehän ei oikesti ole valkoinen, vaan samanvärinen kuin muutkin sarvikuonot. Nimensä se on saanut kirjoitusvirheen takia, tai että nimi on kuultu väärin. Alunperin se oli wide rhino koska sillä on leveä suu, mutta sitten sitä vaan alettiin kutsua white rhinoksi. Kuvaa ei valitettavsti ole, koska olivat sen verran kaukana että tyydyin katselemaan niitä kiikareilla. 

Seuraavana aamuna kentälle lähtiessä mentiinkin korjaamon kautta, jeepistä oli hajonnut jousi etupyörästä. Siinä ei kauan nokka tuhissut kun ammattimiehet vaihtoivat sen! Keula tunkilla ylös, jousi vaihtoon ja keula alas, koko homma meidän istuessa kyydissä. Tehokasta :)

Tässä vielä kuva meidän jeepistä, opas oli ammattitaitoinen (oppaat käyvät joko 2 tai 3 vuotta koulua tähän hommaan), ja huolehti kaikesta todella hyvin! Voin ihan täysin suositella Leopard Toursia jos sinne päin joku päätyy. Oli myös mukava jutella oppaan kanssa ihan tavallisen tansanialaisen elämästä ja ajatuksista. Kiitos paljon Renatus, me viihdyttiin!