”Nähtäiskö vielä?” eli mitä rukkasten jälkeen
Kävin tänään antamassa rukkaset eräälle miehelle, jonka kanssa olen käynyt useamman kerran ihan kivoilla treffeillä. Meillä on ollut mukavaa ravintoloissa ja petihommissa, mutta kiinnostuksen epäsuhta alkoi nopeasti rasittaa. Minusta oli ihan rattoisaa viettää aikaa yhdessä, mies taas tuntui hakevan hommasta jotain isompaa. Olimme päätyneet vaiheeseen, jossa toinen tunnustaa ihastuksensa öisissä tekstiviesteissä ja jopa kesken seksin, minä taisin vastata tyylin ”kiitos”.
Kun sitten kahvin ääressä tuuppasin tyypin kaverivyöhykkeelle, ystävällisesti mutta jämäkästi, näytti hän hirmuisen harmistuneelta. Ja sitten hän virkkoi, ”No voitaisiinko me kuitenkin nähdä jossain merkeissä vielä?”
Ei jäänyt epäselväksi, millaisissa merkeissä hän olisi vielä halunnut tavata. Vastasin jotain epämääräistä, toivotin hyvät jatkot ja lähdin litomaan. Hyvä että olin ehtinyt kotiin, kun jo sain häneltä tekstiviestin, jossa kiiteltiin suoraselkäisyydestä – ja toivottiin että voitaisiin jatkaa seksin merkeissä tapailua edelleen.
Kysymyksen voisi toki tulkita imartelevasti niin, että seksi minun kanssani on ollut niin kivaa, että sitä jatkaisi edelleen. Mutta veikkaan, että kyseessä on rukkaset saaneen puolustusreaktio, johon olen itsekin joskus sortunut. Kyse ei edes välttämättä ole ollut seksistä vaan siitä, että haluaisi pitää ihastukseensa yllä edes jonkinlaisen yhteyden, niin järjetöntä kuin se onkin. Olen itse vetänyt tuon friends with benefits -kortin pöytään saman tien pakkien saamisen jälkeen, eräänlaisena automaattisena vastauksena siihen, että toinen lyö luukut kiinni. Jälkikäteen seksihommien jatkamisen ehdottaminen on nolottanut, ei niinkään panemishommien takia vaan siksi, että on tajunnut sen olevan vain yritys pitää kiinni edes jostain kulmasta kivaa ihmistä.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Oletteko jatkaneet tapailua ns. raamatullisessa mielessä, vaikka muuta hommasta ei tullutkaan?
